Oiva saapuu!

Me on täällä äimistelty että noin reipas pentu voi ollakkin. Oiva tuli taloon, Ruu otti sen häntää heiluttaen vastaan, minuutin jälkeen Oiva viipotti jo lelu suussa eikä sillä ole öisin yhtään koti-ikävää tai porua! Vähän ekana yönä vinkui kun oli tylsää, mutta viihdytti sitten itseään kantamalla lelujaan. Oiva rakastaa rapsutuksia ja leikkimistä ihmisten kanssa. Se menee ihan sykkyrälle kun sitä kehuu. Kuitenkin se osaa myös leikkiä välillä itsekseen, ja (Ruun seurassa) yksinoloharjoitukset on jo alkaneet, lyhystä pätkistä tietty. Kaikki on mennyt oikein mainiosti.

On se sitten mainio napero. Se ei pelkää mitään, mutta ei ole kuitenkaan mikään tyhmänrohkea. Istahtaa pariksi hetkeksi tuumaamaan asioita, ja sitten viipottaa taas kolmeamiljoonaa. Osaa sopivassa suhteessa haastaa Ruuta leikkiin, tehdä tuttavuutta, mutta kuitenkin Ruun murahduksista fiksusti vähän mielistelee ilman että yhtään arastelee. Tällä reseptillä Ruu on jo hyväksynyt pennun ihan iholleen asti, saa nukkua vieressä ja tohottaa jaloissa, vaikkei Ruu olekkaan vielä lämmennyt leikkimään asti.

Luonnettakin kyllä löytyy. Laitoin eilen koirille ruokia keittiön pöydällä. Oiva komensi vauhtia haukkumalla ja hyppäämällä etutassut tuolille yltääkseen pöydälle (vaikkei se toki vielä ylety). Napakasti kerroin jotta ei ja työnsin Oivan lattialle. Tätä toistui noin 4 kertaa, jonka jälkeen Oiva istahti tuumaamaan ja ajattelinkin että nyt se luovutti. No vielä mitä, se ihan vallan tulistui, otti vauhtia ja koitti hypätä kokonaan tuolille! No yrityksestä seurasi ihan automaattinen käytöksen korjaus kun Oiva mätkähti lattialle. Eihän se nyt toki vielä pääse minnekkään tuoleille asti hyppäämään. Usko omiin kykyihin näemmä kuitenkin on.

Illalla tulikin sitten kaksi iltavilliä ja Ruu pakeni sohvalle...