tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kontrollirallin loppusuora

Käytiin Ruun kanssa kontrollissa. Asiat alkavat olemaan paranemaan päin, mutta aina on jokin MUTTA...

Maksa-arvot olivat edelleen vähän koholla, mutta olivat kuitenkin viikontakaisesta hyvin lähteneet laskemaan kun kortisoni on loppunut. Tämä hyvä.

Sitten se mutta. WBC on kuitenkin alhaalla edelleen (oli jo viikko sitten) ja Ruu kärsii siis leukopeniasta. Lääkäri ei siitä kuitenkaan ollut huolissaan, selitti sen jotenkin niin että kroppa on tavallaan "käyttänyt" ne kaikki valkosolut kun on ollut todella sairaana tässä kevään mittaan. Olisi siis tuon Anaplasmoosin aiheuttamaa ja korjaantuu ajan myötä.

Edelleen jatkuvaan väsymykseen lääkäri meinasi että todennäköisesti kroppa vaan ottaa oman aikansa toipumiseen. Nyt olis tarkoitus ottaa Ruu mukaan Oivan rokotuksille n. 1 kk päästä jolloin voidaan neuvotella otetaanko kontrollit jo silloin, tai jos kaikki menee hyvin, niin vasta 2 kk päästä Oivan 16 vko rokotusten yhteydessä. Toki nyt pitää seurata tilannetta. Jos väsyminen pahenee, niin tietty sitten heti lääkäriin.

Toivotaan että Ruun kroppa tuosta löytäisi taas tasapainon, nyt saadaan jättää Doximycin pois, sitä on mennyt 4 vko kuuri jo, eikä oireita ole enään pitkiin aikoihin ollut. :) Tohtori oli sitä mieltä että pennun tulo tekee nyt Ruun psyykkeelle hyvää. Että se on nyt Ruu lääkärin määräyksestä sitten kestettävä rämäpää-Oivaa, se tekee sulle hyvää! ;) Eli Ruun jaksamisen mukaan tehdään ihan normaaleja asioita ja aktiviteettejä. Ilmoitin Ruun heinäkuussa alkavalle VALKK:n tokokurssille, niin saadaan sitten Pulpun kanssa vähän mukavaa laatuaikaa kahdestaan ilman pentua. Oivalle sitten taas on suunitteilla syksyllä alkava pentukurssi, kun saadaan rokotukset ensin kuntoon! :)

Ei kommentteja: