Missikehistä jäljestyspuuhiin

Taas on viikonloppuna harrastettu kaikenlaista. Lauantaina suunnattiin match show'hun, kun sellainen tuossa naapurikylällä järjestettiin. Ihan mukava käydä kannatuksen vuoksi, kun kerrankin täällä päin on jotain järjestetty. Isoja aikuisia koiria oli noin 20, ja kaikkiaan mätsärissä oli järjestäjän mukaan ollut noin viitisenkymmentä koiraa. Hulda oli isojen aikuisten PUN 1, ja vielä kaiken lisäksi Best In Show 1. Hieno Hulda! Vaikka kyse olikin vain mätsäristä, niin tokihan tuollainen menestys lämmittää mieltä, varsinkin kun tuomarit niin kovasti kehuivat Huldan kaunista ja vaivattoman näköistä liikkumista.

BIS 1

Tänään oltiin sitten vuorostaan jäljestyspuuhissa. Tähän asti on menty oikeastaan niiden ohjeiden pohjalta, mitä on saatu kaverilta puhelimessa ja facebookin chatissa. Onneksi tänään, kun saatiin sitten kaveri paikan päälle meitä opettamaan, näytti kaikki sujuvan oikein mallikkaasti. Homma kun on ollut kuitenkin pitkälti senkin varassa, miten olen kuvaillut Huldan jäljestävän, ja saanut sitten ohjeita sen pohjalta.

Tänään tehtiin ensin jälki, jossa oli yksi kulma ja lopussa esine. Nameja oli edelleen lähes jokaisessa jalanjäljessä, yksittäisin jälkien ollessa ilman. Hulda teki jäljen tarkasti ja ilmaisi lopussa oleen esineen tasoonsa nähden hyvin. Toinen jälki oli vähintäänkin yhtä pitkä (100 m, ihan kamalan vaikea arvioida) ellei jopa vähän pidempi, ja siinä oli yksi esine jäljellä ja yksi lopussa, sekä yksi käännös. Nameja oli vähän harvemmassa ja ilman namia olevia jälkiä oli kahta peräkkäin, sekä myös yksittäisiä. Ensimmäinen ilmaisu ei ollut niin toimiva. Hulda ei mennyt maahan itsenäisesti, ja sitten kun meni, se ei pysynyt siellä kovinkaan hyvin. Pyysin sen sitten uudelleen maahan ja päästiin jatkamaan jälkeä. Lopussa olevalle esineelle Hulda sitä vastoin teki aivan todella hienon ilmaisun!

Kyllä siitä kovaa vauhtia on ihan kelpo jälkikoira tulossa! :)

Treeni-flow

"Flow-kokemuksessa ihminen paneutuu koko kapasiteetillaan keskittyneesti tavoitteelliseen toimintaan sulkien kaiken muun tietoisuudestaan. Flow lisää psyyken sisäistä vahvuutta ja kompleksisuutta ihmisen saadessa todellisuuskuvansa järjestykseen ja hallintaan. Optimaalinen flow-kokemus syntyy, kun ihmisen taidot vastaavat käsillä olevaa haastetta ja hän on kiinnostuneesti paneutunut ko. aktiviteettiin. Csíkszentmihályi on tutkimuksissaan todennut ihmisten olevan onnellisimmillaan juuri tällaisina hetkinä elämässään."

Tänään oli ihan superhyvät treenit, varsinainen flow, vaikka aamulla vähän arvoinkin jaksanko lähteä hallille asti treenaamaan. Kannatti lähteä, meillä oli Huldan kanssa nimittäin hurjan hauskaa. Ensimmäiseksi tehtiin vähän seuraamista. Meidän seuraaminen kun ehti mennä tässä jo hetki sitten vähän rikki, joten annoin asian olla Huldan juoksujen ajan, ettei se vahingossakaan yhdistä mitään juoksukipuja seuraamiseen. Alku oli vähän haparoivaa tauon jälkeen, mutta helpotin liikkeelle lähtöjä monta pykälää ja pidin seuraamispätkät lyhyinä. Kehuja ei säästelty, ja muistin muutenkin laittaa itseäni vähän likoon kehuessa. Nopeasti Hulda sai itseluottamustaan kasaan, ja seuraamiset alkoivat sujua hienosti. Viimeiselle pätkälle lähdettäessä Hulda tiesi, että mulla oli shebaa toisessa kädessä, ja sen silmät meinasivat muljahtaa ympäri kun se niin ponnekkaasti piti kontaktia.

Pienen tuumaustauon jälkeen aloitettiin harjoittelu keinun parissa. Aloitettiin samalla jyrkkyyskulmalla, jota viimeksi tehtiin. Loppussa nostin keinua yhdellä pykälällä. Se oli Huldan mielestä vähän jännää, ja se kävi tassut harallaan lähes maate keinun kippauskohtaan, mutta kissanruuat veivät voiton jännityksestä, ja yrittäminen oli Huldan mielestä kannattavaa. Parin onnistuneen toiston jälkeen jyrkemmällä keinulla jätettiin asia hautumaan.

Olin taas vaihteeksi katsellut hauskan näköistä rataa, joka oli jostain mun facebookin feediin tupsahtanut. Kyseessä oli muistaakseni kolmosluokan rata, joten luonnollisestikin poimin sieltä vain pätkän treenattavaksi. Se pätkä on kutakuinkin sellaisenaan kuvassa 1-5. vitosputken jälkeen alkuperäisessä radassa olisi lähdetty putkelta oikealle, mutta ajattelin tässä olevan meille kevyeksi ja hauskaksi radanpätkäksi ihan tarpeeksi tekemistä. Ja mikä tärkeintä, sen lisäksi että tämä oli näyttänyt mun mielestä hauskalta, niin se tuntui olevan Huldan mielestä ihan tosi kiva, ja se pinkoi tukka putkella!

Itse tietenkin sössin ensimmäisellä yrittämällä esteen nro 3, kun olin jo niin kiireellä tekemässä valssia ja liikuin sivusuunnassa poispäin hypyltä, että vallan unohdin ohjata Huldan kolmoselle. Pystyin tekemään valssin ihan samaan kohtaan ja samalla ajoituksella, kun vaan muistin törkätä Huldan myös kolmoshypylle. Sitä jotenkin sortuu noihin suoriin pätkiin, että kyllä se sinne menee. No ei mene ellei ohjaa. Varsinkaan kun on aika paljon treenattu Huldan kanssa myös niitä estesuoriltä pois kääntymisiä.

Huldan mennessä nelosputkeen olin onnistunut sijoittumaan joka kerta (wuhuu!) niin, että Hulda tiesi kumpaan suuntaan putkelta käännytään. Lisähaastetta tähän toi kuitenkin se, että jäin helposti sen (perkeleen hallin) pylväsrivistön taakse, joten mun piti edetä jo riittävästi, että Huldä näki mut eikä hukannut mua pylvään taakse. Putkelta toiseen siirtyminen oli hitaahko, mutta Hulda teki sen joka kerta oikein, vaikka olin jo edennyt puoleenväliin vitosputkea Huldan tullessa ulos edellisestä. Vitosen ja kutosen väliin ehdin nipin napin valssin, sillä vaikka putkien väli oli hitaahko, niin vitosputkessa Hulda kiihdytti kiitettävästi. Loppu olikin sitten vauhdikasta iloittelua, ja se siinä nimenomaan oli tarkoituskin.

Tykkään tällaisista pienistä harjoituksista, missä on se pari jotakin tehtävää, ja loppuun saa sitten rallattaa kaasu pohjassa. Tässä niitä oli maltti ohjata kolmoselle asti ja ajoittaa eteneminen seuraavaan putkeen nähden. Sitten vähän itsenäistä suorittamista koiralta, jotta se malttaa kuunnella käskyjä ja sujahtaa seuraavaan putkeen. Itselle sitten vielä vähän ehtimistä valssiin. Molemmilla putkilla toki korostuu myös se, että koira tietää jo putkeen mennessää kumpaan suuntaan putkelta käännytään. Ja koko hommahan olis mennyt ihan toisenlaiseksi, jos vitosputkelta olisikin pitänyt kääntyä oikealle. Sitä pitää ehkä joskus vielä kokeilla, mutta en halunnut tälle päivälle liikaa haasteita. Treeni tällaisenaan oli täydellinen ja Huldalla oli hurjan hauskaa. 

Itseasiassa, Huldalla oli niin hauskaa, että kun esteet oli siivottu pois ja valotkin jo sammutettu, ei Huce olisi vielä halunnut tulla pois ollenkaan... :D

One more jump, please?

Takaakierrot työn alle

Aloin sitten tuumasta toimeen niiden takaakiertojen kanssa, jotka ihan todella kusivat viime treeneissä. Mulle ihannesuorituksen ei välttämättä tarvitse olla sellainen maailman-eniten-nopee bortsu-kelpi-mali sinkoilu, vaan riittää semmoinen porokoiraksi reipashenkinen, ja mitä kauempaa irtoaa kiertoon, niin sen parempi. Vaikka tottakai: Mitä enemmän on vauhtia, niin sitä parempi. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että realistiset tavoitteet auttaa jaksamaan pitkäjänteistäkin opetusta. Tärkeintä on, että Hulda tietää mitä sen pitää tehdä, ja se haluaa tehdä sen. Jos se iloisesti kiertää semihyvää vauhtia, niin mä olen siihen ihan tyytyväinen. Ja mitä kauempaa se kiertää itsenäisesti, sitä vähemmän mulle tulee askelia, ja saatan ehtiä sijoittumaan radalla seuraaviin asemiin. 

(Mun polvelta terkkuja, se alkaa olla pikkuhiljaa kunnossa sunnuntain jäljiltä, kunhan sitä ei koita laittaa vielä liian koukkuun. Kestää kuitenkin jo astua hyvin. Ja koska ei ole nyt mahdollisuutta kunnollisiin juoksulenkkareihin, niin piti tyytyä geelipohjallisiin ja toivoa että niissä kintut kestää harrastaa.)

Otin ihan videotakin meidän harjoittelusta. Tein neljä muutaman toiston pätkää, ja koska ensimmäiset toistot eivät tulleet videolle, niin tässä olis yritelmät nro 2 ja 4. Kyllä niissäkin jo eron huomaa, vaikka tekemistä toki vielä riittää.

Kiertämisten lisäksi on tehty vähän muutakin ja käytiin eilen jäljellä. Pelto oli eri, ruoka jäljellä oli eri (kuulemma Natural Menu ja Naturis fresh meat eivät ole muurahaisten suosiossa) ja Huldan asenne oli eri. Niin, eikä ollut niitä muurahaisia! Kyllä mä aika pitkälle taidan laittaa maanantain jäljen täydellisen epäonnistumisen niiden murkkujen syyksi. 

Sunnuntaille on suunnitteilla ihan kädestä pitäen jälkiopastusta ja se tuleekin tarpeeseen, kun mä en tiedä minkälainen jäljestäminen on riittävän tarkkaa. Musta tuntuu, että Hulda on alkanut vähän kiirehtiä jäljellä. Se pysyy kyllä jäljellä, mutta on ehkä aavistuksen aiempaa huolimattomampi. Onkohan nurmikko ollut kuitenkin jollain tavalla helpompi alusta kuin pelto? 

Kuvan (C) Kimmo Karvinen

Photoshooting vol II ja muita harrastuksia

Hulda on puuhastellut valokuvamallin roolissa, jäljestyksen salojen parissa ja agilityn ihmeellisessä maailmassa. Jäljet on menneet pääasiassa varsin hyvin, mutta tämän aamun sähellys oli kyllä pohjanoteeraus. Liekö paikalle kiiruhtaneet muurahaiset olivat ongelman ydin. Oikein muutakaan järkevää selitystä en ole sille keksinyt, että Hulda tyystin iski hanksat naulaan kesken jäljen useampaan otteeseen. Se ei siis edes hukannut jälkeä, vaan kertakaikkiaan vain lopetti hommat kesken. Muilla pelloilla/nurmilla ei ole aiemmin ollut muurahaisia ollenkaan ja jäljet on sujuneet tosi hyvin. Jospa huomenna päästäisi taas murkuttomalle pellolle, niin katsotaan sujuuko kuten aiemmin.

Lauantaina Hulda kävi valokuvamallina ja oli tarkoitus ottaa erilaisia hyppykuvia. Kaikkia kuvia en ole vielä saanut nähtäväksi, mutta parin kuvan verran on tullut "maistiaisia", että millaisia otoksia on saatu aikaan. Tältä Huldan loikkimiset näyttää:

Kuvien (C) Kimmo Karvinen

Upeita! Vai mitä? :)

Eilen oltiin pitkästä aikaa Huittisten agilityssä, ja mun kipeytyi siitä polvi niin, ettei sillä ole tämän aamun (pilalle menneen muurahais)jäljen jälkeen tahtonut päästä enää etenemään. Hulda ei ollut ihan parhaimmillaan, se on ennenkin hidastellut jos esteet on kasattu siihen hetikohta kentän etureunaan, missä on isohkoa soraa pohjana. Pyysin, että seuraavalla kerralla jaksettaisi kantaa esteet keskemmälle kenttää, jossa on paljon tasaisempi alusta.

Treenien tärkein huomio taisi kuitenkin olla se, että takaakiertoja tarvitsee nyt treenata innokkaammiksi. Ne on jotenkin jäänyt erikseen opettamatta, ja niitä on vaan tehty siinä muun tekemisen ohessa. Jospa niihin saataisi vähän enemmän eloa paremmalla palkkaamisella.

Hallitreenit

Koska kuka nyt muka pelkän hammaslääkärin takia jaksaa ajella lähemmäs 50 kilometriä suuntaansa, joten ei muutakuin koira mukaan ja hammaslääkärin jälkeen hallille treenailemaan. Oli luvattu sopivan koleaa ja sateista, eikä aamulla klo 9 vielä muutenkaan ole kovin kuuma tässä viime päivinä ollut, joten hyvillä mielin jätin Huldan lyhyen hammaslääkärin ajaksi autoon. Vaikka vettä ripsotti ja taivas oli sateisen harmaa, jätin auton ihan vaan varmuuden välttämiseksi sellaiseen paikkaan, että jos nyt ehtisi aurinko jostain hetken pilkistää, se ei osuisi kuitenkaan autoon. Turha pelko. Yhtä harmaata oli kun tulin pois hammaslääkäristä, ja mittarissa edelleen +12 lämmintä. Tai viileää.

Tutun verryttelylenkin jälkeen mentiin hallille ja aloitettiin treenailu keinun parissa. Olin nostanut keinun yhtä pykälää jyrkempään kulmaan, mutta Huldaa ei paljon haitannut, koska Sheban paloja kastikeessa. Tai yhden kerran sille iski jokin epävarmuus ja se ehti loikata keinulta sivuun (oli edelleen valjaissa ja hihnassa), mutta oli sitä ennen mennyt jo useamman kerran kuitenkin hyvin. Eipä siinä mitään, palkkaa ei tullut ja yritettiin heti perään uudelleen, ja taas sujui ongelmitta kuten loputkin toistot. Hulda pääsi lepäämään siksi aikaa, kun rakentelin rataa.

Tällainen siitä sitten tuli. Se on mukaelma yhdestä ihan oikeasta kisaradasta, joka facebookin feedissä kulkeutui mun silmiin ja näytti hauskalta. Oliskohan ollut 2-luokan rata, jos en väärin muista. Tässä siitä tosin vain alku, ja muutenkin mukautettu sellaiseksi että se sopi meidän hallin pylväsrivistön kanssa samaan tilaan.

Aloitin tekemällä muutamia verryttelyhyppyjä, mutta kun lähdin tekemään varsinaista suunniteltua rataa, Hulda oli aluksi jotenkin vähän hitaan oloinen. Laitoin sen pariksi minuutiksi takaisin häkkiin. Sitten tajusin etten ollut varmaankaan tehnyt sille täysin selväksi eroa alun verrytteltarkoitukseen tehtyjen rauhallisempien hyppyjen ja varsinaisen radan tekemisen välillä.

Otetiin siis uusi lähtö ja mulle vähän selkeämmin uusi asenne, että nyt on kyseessä niinkuin Thö Juttu! Jo oli Huldakin taas oma itsensä. 3-4 väliin olin päättänyt pitkästä aikaa tehdä valssin. Jotenkin viime aikoina tullut viljeltyä vain persjättöjä ja takaaleikkauksia joka paikkaan minne ne vaan saa jotenkin sopimaan. En tiedä miksi, ihan kohtullisesti jalat kääntyili vielä valssiinkin. Olin ajatellut sitä valssia vielä 8-9 väliinkin, mutta totesin että siihen se takaaleikkaus kuitenkin sopi paremmin, jotta mun ei tarvinnut juosta ihan niin lujaa. Sitten meninkin tekemään sen "virheen", että heitin Huldalle palkkaa pitkälle eteenpäin kun se sinkosi ulos putkesta.

"Virheen" siksi, että Huldahan on vähän sellainen, että kun se kuvittelee tietävänsä (tai siis jo oppineensa) miten joku radanpätkä menee, niin sitä on välillä melkoisen vaikea saada sitten muuttamaan mieltään, kun se ei välttämättä enää vaivaudu katselemaan ohjausta tai kuuntemaan käskyjä, varsinkaan jos ne tulee tuollaisessa paikassa missä olen jo jäänyt hyvän aikaa sitten sen selän taakse. Niinpä kun jatkettiin rataa, niin Hulda sinkosi putkelta miljoonaa eteenpäin, eikä sitä paljon kiinnostanut mut yritelmät ohjata sitä putkelta takaisinpäin.

En osannut kovinkaan hyvin ratkaista ongelmaa, joten tyydyin pitkäksi venähtäneisiin kaarroksiin. Takaaleikkauksen kanssa en saanut putkelle sopimaan mitään järjellistä rytmin muutosta ja jos yritin ponnekkaammin huudella Huldaa palaamaan takaisinpän, se teki sen sitten ihan kirjaimellisesti: Se kääntyi putkessa ympäri ja tuli hetipaikalla luokse. Meni liian ajoituskeskeiseksi sekin touhu, että käsky ei olisi tullut liian aikaisin ja tehnyt Huldalle uukkareita (Niinku mitä ihmettä muutenkin? Se ikinä kääntyile putkissa takaisin?), mutta jotta se ei olisi tullut niin myöhään, että Hulda ehtii joka tapauksessa singota putkesta ulos miljoonaa. Siinä jäi sitten ihan ruhtinaallisesti aikaa ohjailla Hulda seuraavalle esteelle ja loppuun ei tarvinnutkaan kuin yrittää juosta minkä kintuistaan pääsi.

Hulda pääsi lepäilemää hetkeksi, jonka jälkeen tehtiin pitkästä aikaa A-estettä. Tuota kotona olevaa mini-A:ta on tullut tehtyä toisinaan, mutta nyt kun oli tyrkyllä ihan täysikokoinen versio, niin ajattelin kokeilla miten Hulda soveltaa oppimaansa siihen. Ja sovelsihan se. Tässä pari videota. Toisella videolla Huldalla meinaa mennä pitkäksi ja nokalleen, mutta se saa itsensä viime tingassa 2o2o asentoon. Hyvä huomata, että se silloinkin täysillä pyrkii tuohon, vaikka tulee joku pieni oho-tilanne.

Hulda ja viuhuva päivä

Olipas haastavan tuulinen jäljestyskeli. Lisäksi se nurtsi jonne suuntasin, näytti aika vastikään ajetulta ja tuoksui vielä... No, melko vastikään (ehkä eilen?) ajetulle nurmikolle. Tallasin jäljelle kaksi 45 asteen kulmaa ja loppuun laitoin esineen. Ajoin jäljen kokolailla siitä heti, kun sen olin tehnyt valmiiksi ja saanut koiralle roinat repusta. Mä olen muuten ihan vakuuttunut, että haluan jäljestykseen valjaat. Harmi ettei huushollista löydy yksiäkään Y-mallisia valjaita, joissa olisi vatsan alla kiinnityskohta hihnalle. Hankintalistalle siis. Siihen asti mennään tavallisella pannalla.

Jälki lähti hyvin liikkelle, mutta heti ekassa käännöksessä oikealle Huldan touhu meni ihan pyörimiseksi sinne tänne ja se totaalisesti hukkasi jäljen. Autoin sen uudelleen matkaan käännöksen jälkeiselle suoralle, ja siitä loppujälki menikin esimerkillisesti. Myös käännös vasemmalle onnistui ja esine löytyi.

Jäi kuitenkin niin harmittamaan se ensimmäinen käännös, että tein uuden lyhyen jäljen. Noin vajaa 10 m suoraan, käännös oikealle (josta piti tulla 45 astetta, mutta siitä tulikin jotain 45 ja 90 asteen väliin) ja taas vajaa 10 m suoraan ja esine loppuun. Koska tuuli edelleen ihan reippaasti ajattelin antaa jäljen jonkin aikaa vanhentua samalla, kun Hulda pääsisi vähän nollaamaan päätään pissalenkin muodossa ja tovin annoin sen hengähtää autossakin. Toivoin, että hajut ehtisivät jäljellä vähän tasoittua.

25 minuuttia myöhemmin otin Huldan jäljelle. Huldalla oli heti kova kiire paalulle ja se haisteli mun askelia jo ennen paalua. Hyvä! Paalulla se söi nameja tarkasti, mutta sitten sille meinasi iskeä kiire etenemisen kanssa ("Täällä on lisää evästä!") ja sivutuuli vei Huldan parin-kolmen askeleen ajaksi jäljeltä sivuun. Koska sieltä sitä ruokaa ei kuitenkaan löytynyt, Hulda palasi jäljelle ja työnsi nokkansa kunnolla jalanjälkeen saakka, josta sitä myös kehuin. Sen tehtyään se pysyikin todella tarkasti jäljellä kovasta sivutuulesta huolimatta ja käännös oikealle tapahtui kuin suoraan oppikirjasta. Loppu jäljestä meni yhtä hienosti, ja taas esineelle tehdystä maahanmenosta tuli kissan märkäruokaa palkaksi.

Kiikkukammo kumottu!

Tänään käytiin hallilla taas puuhaamassa mm. keinutreenin parissa. Huldahan tosiaan on ollut äärimmäisen vastahakoinen liikkuvia alustoja kohtaan, joten tämänpäiväinen oli varsinainen työvoitto asian suhteen. Vasta toiset keinutreenit ja jo sai pidellä vähän narusta vastaan, ettei vauhtia tule liikaa. (On kuitenkin ihan eri juosta suorilta matallimmillaan olevan keinun päähän, kuin kisakorkeudessa olevan).

Huldalla on kupissa kissan märkäruokaa, ja se on Huldalle sellainen ihan superpalkka, joka menee ylitse kaiken muun. Tai no, viimeksi olin ostanut kahta lajia Shebaa, ja tuli hyvin selväksi, että sen pitää olla paloja kastikkeessa. Pateet on syytä jättää kauppaan, sanoo Hulda... Niinpä siis meillä on ollut paloja kastikkeessa ja edistys on ihan huimaa jo vaikka siihen viimekertaiseen ensimmäiseen keinutreeniin verrattuna. Se ei todellakaan mennyt näin jouhevasti ja suoraiivaisesti, ja vasta viimeisellä toistolla Hulda rohkeni jäädä keinun päälle syömään kupin tyhjäksi. Nyt se jäi siihen joka kerta! Viimeksi se piti valjaista ohjata keinulle, nyt se veti sinne jo itse. Ensi kerralla saa jo nostaa keinua vähän korkeammaksi. LSKK:n hallilla on onneksi todella tiheään säätömahdollisuutta tuossa keinussa, joten eiköhän tästä hyvä saada.

Vähän on vielä mietinnässä millainen suoritus tähän sitten valmiina halutaan. Mun mielestä suht koht ideaali olisi, jos koira himmaisi keinun keskellä sen verran, että keinu kippaa ja sitten juoksee loput keinusta läpi. Olettaen, että se ei siitä sitten ala hyppimään kontaktin yli, mutta keskivälihimmauksella ainakin jo vauhti hidastuisi vrt. puomin alastulo ja täydestä vauhdista kontaktin yli hyppiminen.

Aika hurjan näköisiä on ne suoritukset, joissa koira juoksee suorilta aivan keinun päähän ja rämähtää siitä sitten keinun mukana alas. Vaikka kyllä epäilen ettäkö Huldalla riittäisi pokka ihan sellaiseen suoritukseen, vaikka mistä sitä ikinä tietää. Mielummin sitten puoli sekuntia hitaampi keinu, mutta turvallisuus ennenkaikkea. Onhan vaihtoehtona sitten puolivälikippauksen jälkeen vielä tehdä 2o2o, jos alastulokontaktista meinaa loikata yli vauhdin hidastamisen kanssakin. Jonkinlainen juoksarityylinen alastulokontakti olisi varmasti myös opetettavissa tuon puolivälihidastuksen lisäksi, mutten usko että mulla riittää motivaatio opettaa sitä tähän, kuten ei oikein puomillekaan. Se vaatii ihan julmetun määrän hermoja ja treeniä, ja valitsen ehkä mielummin jonkin muun vaihtoehdon niinkauan kuin sellainen on käytettävissä ja sillä päästään järjelliseen lopputulokseen.

Myöskin toista kertaa ikinä tehtiin pussia, kun jostain syystä se kapistus on jäänyt ihan vaille huomiota. (Mulla on semmoinen henk koht angsti sitä kohtaan :D ) Kaveri oli aluksi pitämässä vielä vähän pussin suuta auki ja palkkaamassa, ja siitä sitten pikkuhiljaa aiemmin ja aiemmin päästi pussin suun laskeutumaan Huldan päälle, ja lopulta Hulda sitten ihan itsekin tarjosi pussiin sukeltamista ilman että kukaan piteli enää pussin kangasta yhtään ylhäällä.

Loppuun tehtiin vielä vähän mieltä palautteleva vauhtipyrähdys noiden aivopähkinöiden vastapainoksi. 

Meidän hallilla tosiaan kulkee se ärsyttävä pylväsrivistö pitkittäin hallin poikki, joten tuli tuossa esim. irtoamisharjoitus putkeen nro 6, kun pylväs esti etenemisen jo 4 ja 5 etseen välille. Muita ohjauskuvioita ja tehtäviä oli takaaleikkaus 2-3 väliin, Persjättö 6-putken jälkeen ja valssi 7-8 väliin. Loppuun vielä kääntö esteeltä putken 10 "väärään" päähän.

Jäljellä

Se alkaa kovasti näyttää siltä, että meillä alkaa Huldan kanssa olla kolme lajia treenattavien listalla. Tokoa ja agilitya on tässä jo tovi puuhattu, mutta kokeilin sitten huvikseni tuossa viikko takaperin FH-jälkeä. Sillain tietenkin alkuopetuksessa oikoen, kun enhän mää tätä ala tekemään... Kunhan kokeilen aivojumpaksi koiralle. Nyt on sitten taidettu ajaa viikon sisään viisi jälkeä, sillä osoittautui että Hulda omaa lahjoja jäljestyksen saralla.

Lisäksi tiheään jäljentekoon on ollut osittain syypäänä Huldan juoksut ja niiden takia kipuilu. Varmistin meidän eläinlääkäriltä, että on ihan ok kokeilla sille kipulääkettä, kun se oli jo niin vaisu, että mun oli vaikea uskoa sen olevan "vain masentunut" juoksun takia. Pari tuntia kipulääkkeen antamisen jälkeen sohvalla surullisena murjottavasta prinsessasta tuli häntää heiluttava, leikkivä ja arkeen osallistuva oma itsensä. Olkoonkin, että kipulääke auttaa niin hyvin, ettei Huldaa tunnu mikään ahdistavan, niin olen ottanut silti sen kanssa vähän iisimmin viime päivät.

Riesa kävi eilen kylässä.
Otuksien palloleikit.

Videolla näkyy eiliseltä Huldan 4. jälki. Ensimmäistä kertaa jäljen päähän laitettiin myös esine, ja opetellaan sen ilmaisemista tässä samalla. Huldan kanssa on nyt tehty aika paljon maahanmenoja, joten se tarjoaa sitä aika herkästi vähän joka paikkaan. Videolla siis en mitenkään pyydä sitä menemään maahan.

Alku on armotonta sähellystä kun ihan oma moka kun tulin siihen alkuun vähän miten sattui sunnutaikävelyltä vinosti. Sen räpellyksen jälkeen jälki jatkuikin sitten kokolailla hienosti loppuun asti. Jos siis ei kiinnosta katsella viittä minuuttia kun koira haistelee maata, niin alkua voi naureskella ja ihan lopusta löytyy se ilmaisu. ;)

Juoksupöksyiset agilitytreenit

Hulda vaikutti aamulla pahoivoivalta, eikä sille oikein ruokakaan maistunut. Olin jo aiemmin varannut hallivuoron treenejä varten, mutta aamulla mietin onko sinne järkeä lähteä. Päädyin kuitenkin lopulta lähtemään, kun pääsisi sieltä sitten pois jos Huldaa ei yhtään innosta. Se on ennenkin ollut tässä kotona aika nuupean oloinen juoksun aikaan, mutta kun lähdetään tekemään jotakin treeniä, niin se innostuu kovastikin. Päätin siis kokeilla kuinka käy. 

Hyvin meillä sitten kävi! Oli ihan todella onnistuneet treenit ja Hulda oli innosissaan. Kokeilin niitä viimetreeneissä mönkään menneitä seuraamisen liikkellelähtöjä. Ruoka ( = lihapulla) ei nyt tänään ollut kuitenkaan Huldan juttu, mutta kun otin esiin narupallon, niin sen kanssa saatiin pari aivan to-del-la hienoa ja innokasta liikkellelähtöä. En tehnyt niitä sitten sen enempää. Ajattelin että tuo onnistunut ja innostunut mielentila kannattaa nyt jättää hautumaan.

Agilityn treenaamiseen olin suunnitellut kaksi lyhyttä harjoitusta. Ensimmäisessä valkoisilla numeroilla merkityssä harjoituksessa oli tavoitteena saada Hulda kääntymään pois estesuoralta, jossa häämötti putki houkuttimena. Tein kolmosesteelle jaakotuksen (olen yrittänyt opiskella näitä ohjaustekniikoita ja niiden nimiä OneMindDogsin sivuilta), ja sillä Hulda kääntyikin aika näppärästi. "Palkaksi" sai sitten singota toiselle suoralle, ja siellä olevaan putkeen, josta sitten tietysti vielä narupallo ja leikkimistä palkaksi.

Seuraavaksi otetiin työn alle keinu. Sitä on aiemmin paukuteltu lattiaan ja samalla palkattu Huldaa. Edelleen Huldaa ahdistaa enemmän mokoman kapistuksen keikkuminen, eikä niinkään se ääni. Asetin keinun matalimmalle mahdolliselle säädölle. Laitoin kissan märkäruokaa pieneen ruokakuppiin ja kupin sitten lattialle aivan siihen mihin keinun alastulo osuu. Hulda valjaisiin ja sitten askel kerallaan talutin sitä keinua pitkin ruokakupille. Kissanruoka maistui hyvin, ja toimi erinomaisesti palkkana.

Aluksi kun oli ohitettu keinun kippauskohta, niin Hulda kiirehti loppuosan läpi ja kääntyi vasta sitten syömään palkkansa. Annoin keinun kipata alkuasentoon samalla kun Hulda söi aivan sen vieressä palkkaansa. Muutaman toiston jälkeen Hulda kulki keinua aavistuksen luottavaisemmin, eikä ollut enää niin kiireinen. Viimeisellä toistolla se jäi rauhassa keinun päähän seisomaan ja söi palkkansa siitä. Pieni pykälä siis saatiin treeniä vietyä eteenpäin, joten siihen oli hyvä jättää keinuasiat hautumaan seuraavaa kertaa varten.

Lopuksi treenattiin vielä tuossa ratapiirroksessa olevaa mustilla numeroilla merkittyä pätkää. Putkesta vauhtia, seuraavalle esteelle takaakierto ja loppuun vielä hyvät vauhdit ja palkka. Harjoiteltiin kahdella tavalla. Ensin esteen vasemmalta puolelta taakaakierto, hyppy takaisinpäin ja esteen oikealta puolelta kierto seuraavalle esteelle. (Semmoinen S-muotoinen reitti). Toisessakin tavassa pysyttelin itse kaarteen sisäpuolella, ja ohjasin Huldan takaakiertoon esteen oikealta puolelta ja siitä tiukka käännös siivekkeen ympäri ja seuraavalle esteelle. (Tiukka O-mallinen kieppi siivekkeen ympäri). Käännökset sujuivat hyvin, mutta Hulda alkoi sen verran väsyä, ettei tehty niitä tällä kerralla enää toisin päin.

Lopuksi leikittiin Huldan kanssa tovi lelulla. Välillä se toi sitä mulle takaisin vedettäväksi ja heitettäväksi, ja välillä se meni putkeen ja jäi putken suulle makaamaan ylpeänä saaliistaan. Aika onnellinen ilme, vai mitä?

Hyvät treenit - onnellinen koira
...ja ohjaaja!

It's okay not to be perfect

OMATOIMITREENIT

Viime torstaina käytiin taas Raumalla kaverin kanssa treenailemassa erinäisiä juttuja. Aloitettiin seuraamisella. Tehtiin aluksi liikkellelähtöjä, joissa pyrin saamaan Huldan mahdollisimman aktiiviseksi ensihetkestä alkaen. Keinoista taisinkin mainita jo pari postausta aiemmin. Innostava liikkeellelähtö, pysähdykset jne. Liikkellelähdöt olivat hyviä, mutta eivät erityisen erinomaisia. Tekemistä kohtaan ylipäätään Hulda oli kyllä innokas, mutta ne ensimmäiset pari askelta saisivat olla intensiivisemmät. Olkoonkin, että ihan hyvin Hulda lähtee mukaan, mutta seuraaminen mielestäni paranee parin askeleen jälkeen. Sikäli Hulda oli hyvin kuulolla ja tarkkana, että se istahti jokaiseen pysähdykseen kuin nakutettu, eikä jäänyt empimään, haahuilemaan ja pysähdykset eivät menneet pitkäksi, kuten alussa ("Ai sä pysähdyit jo?"). Ahkera treenaaminen on siis saanut jotakin edistystä aikaan.

Liikkeellelähtöjen jälkeen tein yhden pidemmän pätkän seuraamista. Hulda seurasi niin hyvin! Musta tuntui, että olisin voinut marssia vaikka maailman ääriin, ja Hulda olisi seurannut mua yhtä innokkaasti koko matkan. Pätkään sisältyi kaksi käännöstä oikealle, ja ilokseni olen huomannut käännöstenkin pikkuhiljaa parantuneen. Alkoi heti ahnehdituttamaan, ja teki mieli kokeilla vielä toinen pätkä, ja kolmas, ja... Päätin kuitenkin, että yksi täydellisyyttä hipova pätkä on riittävästi. Superpalkalla tottakai! ( = pari lihapullaa ja narupalloleikkejä).

Tehtiin myös puomin alastulokontaktia. Edelleen loiva alastulo on Huldalle hankalampi, ja totesin etä mun on palattava askel taaksepäin. En voi olettaa voivani jatkaa puomilla siitä, mihin jäin A:n kohdalla. Pienellä helpotuksella 2o2o sujui hyvin puomillekin. Tästä on hyvä jatkaa.

Treenin lopuksi tehtiin radanpätkä. Kenttää kyllä jatkui tuonne vasemmalle, mutta tuli rakenneltua tuo kuvaan vähän turhan reunaan. Huldan siis ei tarvinnut loppusuoran jälkeen törmätä aitaan tai seinään... :D

Vino lähestyminen renkaalle, neloselle tein takaaleikkauksen (nämä alkaa olla Huldalla hanskassa), kutoselle tein vastakäännöksen ja kutosesteen jälkeen oli A ansaesteenä, joka vähän veti Huldaa puoleensa. 8-9 väliin persjättö, jossa olin aina vähän myöhässä ja kaarre levisi pitkäksi, joskin Hulda aina kuitenkin tuli 9-esteelle mun oikealle puolelle. Muurista tuli huti, koska en kertakaikkiaan ohjannut (sattui niin pirusti, että oli juokseminen muutenkin vaikeaa. Ei toki ehkä fiksuin hetki tehdä rataa.) ja edellisen esteen levinnyt kaarre oli omiaan jättämään muurin pois loogiselta linjalta. Ysin jälkeen napakka "Täällä!" auttoi Huldaa oikealle reitille ja saatiin loppusuorakin kunnialla valmiiksi.

Mä olen toisinaan tavattoman ylpeä siitä, mitä olen omin voimin onnistunut opettamaan Huldalle. Edellisestä aktiivisesta agilitykoirasta on kuitenkin aikaa, ja silloinkin käytiin lähes joka treenikerta viisaampien opissa. Lisäksi Oivan agilityharrastus loppui IBD:n takia jo hetikohta sen täytttyä vuoden, joten ei kovin monimutkaisiin juttuihin edes ehditty paneutua. Huldan kanssa ohjattuja treenejä on tainnut olla ikinä kaikkiaan 2 kpl.

Kotona sain vihdoin maalattua kaikki 12 keppiä ja naputeltua ne eilen maahan. Huldan mielestä ei ihan kamalasti ollut eroa sillä, onko keppejä 8 vai 12. Pitää treenata näitä myös eri kentillä erilaisilla kepeillä. Tältä se meno kotipihassa sitten näytti:

OHJATUT TOTTISTREENIT

Eilen oli taas ohjatut tottistreenit. Kotona alkaa nyt intensiivijakso kapulan pitoharjoituksissa, ja parin viikon päästä katsotaan seuraavan kerran miltä näyttää. Hulda ei ole innokas tarttumaan kapulaan, ja tekemistä tässä tulee riittämään. Kotiin lähdettiin saatesanoilla: "Huldan kohdalla noudon opettaminen tulee kyllä olemaan haastavaa.". No ai kun kiva. Mä olen noudon opetamisessa jo muutenkin niin käsi, että olen jo jalka. Vasen jalka. Väärässä saappaassa. Jossa on reikä.

Seuraamistreeneistä ei sitten kertakaikkiaan tullut yhtään mitään. Hulda ei ole ikinä ollut niin haluton ja huolestunut. Syitä sitten mietittiin ja arvailtiin, ja paras veikkaus oli Huldan juoksut ja hormonit yhdistettynä kaverin autossa kiljuvaan pikkupentuun. Eikä mitään pientä vikinää, vaan pienen malinoissin kokemaa huutavaa (sanan varsinaisessa merkityksessä) vääryyttä, kun joutuu auton häkissä yksin olemista opettelemaan. Pelkät juoksut eivät Huldan tekemiseen ole vaikuttaneet millään tavalla. Kun katsoo mm. tuon pujotteluvideon ja seuraamistakin ollaan näiden juoksujen aikana tehty ihan menestyksekkäästi. Ehkä Huldan emonvaistot heräsivät pikkupennun kiljumisesta sitten liiaksi.

Hetkellisesti se innostui narupallosta, mutta tosi ailahtelevaa ja vaisua oli koko yritelmä. Muta jotain hyvääkin: Hulda teki todella hienoja loppuperusasentoja, ja niistä sitä pääsi sitten palkkaamaan. 

Mä olin ihan hämmästynyt miten vähän nämä aivan pieleen menneet treenit mua oikeastaan hetkautti. Olan kohautus ja elämä on. Koirillakin on huonoja päiviä. Murehdin vasta sitten, jos tämä jatkuu ja jatkuu aina vaan. Mä tunnen koirani, ja sitä ei ikinämilloinkaan muuten vaan huvita olla tekemättä. Sille on aina jokin syy ja sitä koiran viestittämää huolenaihetta pitää silloin kunnioittaa. Yritetään toki parhaan mukaan auttaa koiraa onnistumaan, edes sitten jossain pienessä ja helpossa tempussa. Mutta pakottamalla silloin, kun koira on jo muutenkin haluton ja huolestunut (!), ei kyllä herkän mielensäpahoittajaporokoiran kanssa pääsisi pitkälle.

Tänään palaset loksahtivat (taas) kohdalleen

Tänään seuraamiset onnistuivat juuri niin kuin pitikin. Tein pari pidempää pätkää, eikä Huldan osalta ollut mitään moitittavaa. (Mun itseni sitten taas pitää opetella kääntymään, mutta sitä voi onneksi harjoitella ilman koiraakin.) Tekeminen oli alusta loppuun tasalaatuista. Mulla on edelleen ongelmia sen kanssa, kun musta tuntuu, että Hulda kokoajan jää jälkeen, koska en näe sitä kunnolla, mutta jos näkisin, niin sitten se jo edistäisi reippaasti. Videolla se on kuitenkin hyvällä paikalla, ja just siinä missä se on opetettu kulkemaan. Olen siis päättänyt vain määrätietoisesti marssia eteenpäin, kun kyllä sen sitten huomaa jos se ihan oikeasti jää kokonaan matkasta.

Tehtiin myös puomin alastulon 2o2o harjoittelua. Yritys on hyvä, mutta loiva alastulo on edelleen hieman hankala, eikä Hulda ole aivan varma paikasta. Jäi usein kokonaan puomille, joskin ihan siihen kontaktin päähän. Loppua kohden tämäkin ongelma kyllä kutistui, eikä vääriä paikkoja enää tullut ollenkaan niin usein. Eiköhän tuo treenaamalla ala sujua pikkuhiljaa. Olihan tänään vasta toiset puomi 2o2o treenit ikinä.

Ihan viimeiseksi halusin tehdä hauskan ja vauhdikkaan pätkän hyppyjä ja putkia. Hulda veti ihan kaasu pohjassa itsevarmasti tehtävän läpi, joten totesin että kerta riittää ja siihen vauhdin hurmaan oli hyvä päättää treenit.

Note to self: Huldalla alkoi tänään juoksut.

Train, don't complain

Niinhän se menee, että juuri kun kuvittelee palasten loksahdelleen paikoilleen niin koko homma leviää taas käsiin. Käytiin sunnuntaina kentällä, jolla Hulda on kyllä ennenkin käynyt, mutta siitä on aikaa. Huldalla ei kuitenkaan yleensä edes vieraat paikat ole olleet ongelma, niitä on kuitenkin jonkun verran tehty ja nähty. Kentän laidalla oli koira paikkamakuussa, ja senkin koiran Hulda on aiemmin nähnyt, joskin siitäkin on aikaa. Ja on se kyennyt treenaamaan ihan vieraidenkin koirien läsnäollessa.

Joko nämä, tai ihan joku muu asia oli Huldan keskittymiselle liikaa, koska se ei keskittynyt alussa oikein yhtään. Ei ollut edes kyse siitä miten se osaa, tai ei osaa seurata, vaan sen tekeminen herpaantui kokoajan johonkin ympäristön kuikuiluun. En osannut asiaa sitten oikein mitenkään ratkaista, joten laitoin Huldan autoon. Jos ei kiinnosta keskittyä, niin sitten poistuu mahdollisuus tienata palkkaa. Vaikka toisaalta Hulda ei ole yhtään sen tapainen, ettei sitä nyt muuten vaan huvittaisi. Joku syy siihen varmasti oli, joka ei ihan auennut mulle.

Tällainen pieni pätkä saatiin tuosta alun häröilytekemisestä videota, jossa se kuitenkin sitten oli sen kierroksen parhaimmistoa, ja keskittyminen jotenkuten pysyi edes koko tuon pätkän.

Pari koiraa treenasi välissä ja otin Huldan uudellen kentälle. Kävin vielä kerran kävelemässä kentän ympäri, jotta Hulda sai tarkistaa paikat. Sen jälkeen aloitettiin seuraamiset helpottamalla tehtävää reilusti ja otettiin namikäsi avuksi koko seuraamispätkän ajaksi. Parin toiston jälkeen saatiin ihan kelvollisia seuruita ja päästiin tekemään toistoja ilman apuja. Pidin pätkät melko lyhyinä, jotta saatiin varmemmin onnistumisia. Tein sitten vielä joitakin maahanmenoja, kun niitä Hulda oli mulle aiemmin kovasti tarjonnut. Leikittiin hetki pallolla ja sen jälkeen Hulda pääsi autoon lepäämään. Tämä kierros oli onnistunut.

Lepotauon jälkeen otettiin vielä paikkamakuuta, kun saatiin toinen koira kaveriksi riviin makaamaan. Väli oli vähän pidempi kuin kokeessa olisi. Kentällä oli ihmettelemässä myös edellisen postauksen Riesa-pentu. Nyt Hulda ei ottanut häiriötä muista koirista tai ympäristöstä. Mietin sitten olisiko kentän viereisessä metsässä voinut olla joku kettu tms. minkä haju herpaannutti Huldaa alussa. Nyt Hulda teki hyvin ja oli tarkkaavainen koko ajan. Kävin välillä palkkaamassa. Kerran se lähti mun perään kun kävin palkkaamassa, mutta muuten pysyi todella hyvin. Välimatka oli noin 10 askelta. Vapautin kerran ja laitoin melko pian uudelleen makaamaan. Loppuun leikittiin vielä pallolla.

Hyvät treenit sitten kuitenkin lopulta, vaikka alussa olikin sellainen olo, että nyt mättää kaikki ja pahasti. Mutta sellaista se on, kun uutta opetellaan. 

Train, don't complain!

Se on pikkumaxi (!) + paljon muita kuulumisia ajan tasalle.

PIKKUMAXI

Nyt laahaa blogi pahasti jäljessä, vaikka toisaalta tuntuu että eihän tässä ole juuri mitään ehditty tekemäänkään. Ihan ensimmäiseksi on pakko hehkuttaa, että Hulda mitattiin tänään virallisesti pikkumaxiksi! (Tai eilen, kello on jo yli puolen yön). Liedossa järjestettiin agilityn MM-karsintojen yhteydessä ensimmäinen virallinen mittaustilaisuus liittyen ensi vuoden alusta tuleviin uusiin säkäluokkiin. Maxin ja pikkumaxin raja on 50 cm. Jos koira on rajatapaus (2 cm päässä tuosta rajasta jompaan kumpaan suuntaan) se mitataan niin kauan eri tuomarien toimesta, että saadaan kolme samaa tulosta. Pahimmillaan (tai parhaimmillaan) siis 5 mittausta. Ajattelin Huldan olevan mahdollisesti sen 48 cm, ja vaativan useita mittauksia, jotka olisi sitten pystynyt kaikki tänään hoitamaan alta pois, mutta eikä mitä! Yhdellä mittauksella selvittiin: Ei rajatapaus, mittaustulos 46-47 cm. (Ne nykyään merkitään tuollaisella sentin haarukalla). Se tulee sitten olemaan ensi vuonna Huldalla hyppykorkeus kisoissa 40-50 cm. Jes! Ja sitä ennen ei tulla starttaamaankaan.

Leikimmunkaa!

OSTEOPAATILLA

Tiistaina Hulda kävi osteopaatilla. Ei siinä mitään vikaa ole ollut, mutta mun mielestä harrastuskoiran on ihan oikeutettua päästä aika ajoin ihan perus checkiin, että kaikki on kunnossa ja alkavat juminpoikaset ja vinoudet saadaan heti huomattua ja korjattua. Hulda kuitenkin on jo sen reilu 1,5 vuotta, enkä ole sitä aikaisemmin vienyt hoidettavaksi. Itse olen sitä kuitenkin kevyesti hieronut aika ajoin.

Hulda oli taas kerran onnistunut juoksemaan reikä päässä liukkaalla pihanurmella ja tekemään perinteiset "Huldan korkkiruuvit", eli liukastumaan niin että takajalat luistaa vauhdilla alta pois toiseen suuntaan, kun etupää joko ihmettelee mitä tapahtui, tai luistaa vastakkaiseen suuntaan. Näitähän sille käy aina toisinaan, ja hyvinhän terve nuori koira niistää toipuu itsekseenkin / kotihieronnalla. Nyt sattui sitten tuuri, että osteopaatin aika oli sopivasti korkkiruuvauksen jälkeen ja saatiin sieltä pieni jumi pois sitten saman tien. Muuta huomautettavaa ei sitten ollutkaan. Hulda on tasapainossa, ei vinouksia, eikä ihmeemmin jumeja. Agilityä on treenattu maltilla ja oikein, koska mitään "perinteisiä agilitykoiran jumeja" ei ollut. Ohje oli, että ei muuta kuin kovaa ajoo vaan, kunhan on hoidon jälkeen otettu pari päivää iisimmin, jotta kropalla on aikaa palautua.

Normimeininki heti alusta alkaen

ANNEN TOKOTREENIT

Eilen perjantaina meillä oli kuuden viikon tauon jälkeen Annen seuraamiskoulua (joka tosin on laajentunut muihinkin tokoliikkeisiin). Siinä seuraamisessa meillä silti eilen oli pääpaino ja sillä aloitettiin. Katsottiin mikä on tämän hetken tilanne kotitreenien jälkeen. Viimeksihän on saatu ohjeeksi treenata käännöksiä oikealle ja vasemmalle, ja ne sujuvat kyllä kivasti. Hulda hyvin aktivoituu aina käännyttäessä ja varsinkin vasemmalle on tullut hyvin takapään käyttö mukaan. Itsestä joskus tuntuu, että junnataan ihan paikoillaa, niin on aika treeni-itsetuntoa hivelevää kun sanotaan, että näkee miten paljon on töitä kotona tehty ja edistytty.

Koska harvemmin mikään on ikinä täydellistä, niin liikkelle lähtöihin pitää nyt kiinnittää erityistä huomiota. Hulda tosi helposti on niissä vähän vetelä tai passiivinen, kunnes se parin askeleen jälkeen aktivoituu mukaan. Se on sikäli monella koiralla melko tyypillinen ongelma ja monesti se ajan myötä vain pahenee, jos siihen ei kiinnitetä huomiota. Ja Huldan kanssa siihen nyt kiinnitetään. Sen sjaan, että Hulda takaakierron kautta tulisi seuraamiseen, se laitetaan nyt istumaan kuvan mukaiseen paikkaan ohjaajaan nähden.

1 on istuva koira, mutta kun ei ollut koirahahmolle sellaista vaihtoehtoa.

Siitä sille ensin vähän näytetään ruokapalkkaa ja tietynlaisella innostavalla äänellä vähän hetsataan koiraa uteliaaksi ja taas siihen mielentilaan, että "OMG sillä on mun ruoka!". Siitä kun sitten lähdetään liikkelle koirasta poispäin, sille tulee kiire mukaan varmistamaan ettei ruoka katoa parempiin suihin. Välillä heti 1-2 askeleen jälkeen jo pysähdytään, ja se taas lisää koiran aktiivisuutta. Hulda oppii, että pitää olla alusta asti koko ajan tarkkana, kun voi tulla tehtäviä (tässä vierelle istuminen), eli mahdollisuuksia, joista saa palkkaa.

Liikkeelle lähtöjen lisäksi aloitetaan seuraamisen keston harjoittelu. Tässäkin huolehditaan, että liikkelle lähtö on aktiivinen, ja sitten pistellään marssien eteenpäin. Huldalle on viimeaikoina kotona tehty jo sitä, että kun saan sen hyvin liikkelle, niin vasemmassa kainalossa oleva oikea namikäsi häipyy rinnan yli omalle paikalleen oikealle. Se on sujunut hyvin, eikä ole vaikuttanut Huldan seuraamiseen mitenkään. Nyt siis jatketaan ilman namikäsi kainalossa seuraamista, ja vain jos tulee tarve helpottaa tehtävää, niin namikäsi voidaan ottaa mukaan kuvioon.

Mä olin eilen aivan äimän käkenä ja leuka nurmen pintaan loksahtaneena, kun Anne marssitti meitä sellaiset 30-40 metriä kerrallaan, ja homma vain niinkuin itsekseen toimi. Hulda_osaa_seurata! Tottakai on paljon vielä tehtävää, mutta homma alkaa näyttää jo ihan oikealta seuraamiselta. Meidän pitkän matkan marssiharjoittelu oli suorakulmio, jossa käännökset tehtiin oikealle ja välissä kertaalleen "turhautettiin koira yrittämään enemmän". (Joo, nyt on käsitteet täysin hukassa.)

Ensinnäkin siis niissä oikealle käännöksissä Hulda selkeästi uudelleen aktivoituu. Joten jos homma meinaa aavistuksen hiipua kesken kaiken, niin kannataa harjoitellessa käyttää käännöksiä hyödyksi. Ei kannustaa sitä kehumalla jatkamaan, koska väärästä mielentilasta ei haluta kehua. Noin muuten kehua vielä käytetään, mutta nyt se on enemmän sellaista hillitympää ja lähinnä koiran uteliaisuutta ylläpitävää. Ja mitä tulee tuohon turhauttamiseen, niin kesken kaiken teen aivan kuten palkatessakin. Vauhdikkaasti käännyn koira mukana kiepin tai pari oikealle vuolaasti kehuen, jossa Hulda saa vielä saalistaa palkkaansa ja normaalisti sitten syödä sen. Mutta nyt palkka napataankin takaisin kainaloon ja otetaan Hulda lennosta mukaan seuraamaan (ja siitä sitten palkkakäsi palaa omalle paikalleen kuten alussa). Silloin Huldalle tulee turhautuminen, että "Mun palkka siis oli ihan just tuossa ja mä ihan melkein sain sen, nyt pitää tsempata vielä paremmin, niin sitten varmasti saan sen!". Ja niinhän se sitten seuraavan pätkän päätteeksi saa ansaitsemansa palkan superkehujen saattelemana.

8 viikkoisen pönötys

RIESA

Tänään meille tuli kylään kaverin 8 viikkoinen malinoispentu Riesa, jonka kuvia tässä postauksessa on saanut ihastella. Ei sillä, että ne olis kuvina kummoisiakaan, mutta katsokaa nyt tuota riiviö-naperoa! Tässä pentukuume on jo ihan uusissa sfääreissä.
P.s. Se puree ihan he%¤&¤%tin lujaa! :D

Sisiliskon häntä. :D
Irtoaakohan se tuosta, jos pentu säikähtää?