sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Huldan agitreenit: Ohjauskäppyröitä ja eteenmenoa

Tänään oltiin taas Huldan kanssa harrastelevien kausiryhmässä touhuamassa. Alkuun oli 11 esteen sarja, johon sai vapaavalintaisesti ohjata takaaleikkauksia, sokkareita tai valsseja. Tai miksei toki näiden yhdistelmiäkin, kuten tuli huomattua toimivaksi Huldan kanssa.


Menomatkalla putkeen sokkarit onnistuivat melkein parhaiten ja nopeiten, mutta putkesta Hulda otti joka kerta jonkun ihme virtapiikin ja pinkoi niin perkeleesti takaisinpäin, ettei paljon ollut muuta vaihtoehtoa kuin ohjailla takaaleikkauksilla, sillä Hulda jätti mun kuin nallin kalliolle. :D

Ensimmäisellä yrityksellä Hulda otti viimeiselle esteelle takaakierron, sillä seinä oli kuulemma liian lähellä, eikä sitä kohti voinut hypätä. Samaten aika monta kertaa Hulda karkasi putken väärään päähän, eikä paljon jäänyt mua kuuntelemaan. Avuksi otettiin vinkulelu, jota vinkautin juuri ennen estettä nro 5. Yhden vinkautuskerran jälkeen Hulda muisti taas kuunnella ohjaustakin. :)

Seuraavaksi harjoiteltiin 4 matalan ristikkoesteen eteenlähetystä etupalkalla, joka Huldalla oli meidän ohjaaja kera vinkulelun. Kyllä se Hulda sinne lähti, mutta tehtiin pari kertaa myös niin, että ohjaaja piti Huldaa aloillaan ja mä kävin vinkulelun kanssa etupalkaksi. Tämä toki toi aika paljon lisää vauhtia touhuun.

Lopuksi rallateltiin sitten vähän yhdistelmää näistä kahdesta harjoituksesta seuraavanlaisesti:


Palkkasin Huldan pari kertaa kesken radan. Ensin esteen 6 jälkeen, kun Hulda irtosi niin hyvin. Sitten esteen 13 jälkeen, kun taas oli hyvä pätkä alla, ja sitten tietenkin vielä loppuun, vaikka Hulda meinasikin vetää takaaleikkaukset pitkiksi kun oli vauhtia taas enemmän kuin olisi tarvis. Tai siis vauhti on toki hyvä asia, mutta se suuntautui vielä vähän sinne sun tänne, joten kun saadaan tuohon vauhtiin kunnolliset ohjaukset, niin hyvä tulee. :)

Ei kommentteja: