Lähdin koirien kanssa töiden jälkeen Ruskoon pellolle. Varustin koirat varuiksi heijastinliiveillä vaikka oli vielä aika valoisaa. Olin päättänyt että Otto ei karkaa. Tekisin kaikkeni, että Otto ei karkaa - enkä aio pitää sitä flexissä. Varustauduin järjettömällä läjällä frolickeja, jotka ovat tällä hetkellä suuressa suosiossa kun niitä ei ole varmaan vuoteen meillä ollut.
Päästin koirat irti ja pidin Ottoa tiukasti silmällä. Kutsuin sen useasti luokse, ja varsinkin silloin kun se alkoi tavallista enemmän haistella jotakin. Yksinkertaisesti myös komensin sitä, tai siis kerroin hyvin tiukalla äänensävyllä että nyt on parempi tulla ja heti. Iloiset kehut heti kun suunta oli mua kohden, tai kun edes huomio oli selkeästi minussa. Iso palkka ja paljon kehuja heti kun otto tuli luokse. Tässä ohessa heittelin Ruulle keppiä ja palkkasin toki sitäkin kun se tuli tai toi sen keppinsä heitettäväksi.
Kierrettiin pieni rinksa metsän puolellakin ja pidin alusta asti huolen että Otto ei mene 15 metriä kauemmas. Parempi pienempi ala vapaana juoksennella, kuin ulkoilla pelkässä flexissä niissä metsissä kun ei kohta voi karkailun kanssa irtikään pitää. Otto tuli hienosti luokse ja sai reilusti palkkaa. Välillä lähdin päättömästi juoksentelemaan ympäriinsä ja koirat siitä tietty kiinnostuivat, ja saivat taas palkkaa kun tulivat luokse. Tehtiin vähän kivellä kiipeilyä ja muutama luoksetulo. Ruu otti kerran varaslähdön mun perään (Otto pysyi paikalla), mutta muuten sujui oikein hyvin.
Lopussa Otto alkoi haistella jotakin hajua hyvin tiiviisti ja haahuilla ympäriinsä. Kutsuin - ei reagointia. Komensin - ei reagointia. Se oli jonkun jäljen alulla haistelemassa. Lähdin hillittömästi mölyten juoksemaan kohti Ottoa, se oli kuitenkin vielä sen verran lähellä että ehtisin juosta hyvin lähelle sitä. Vasta muutamaa metriä ennen kun olin oton luona se heräsi hajumaailmastaan ja jopa melkein säikähti mölyävää ja sinkoilevaa emäntää joka selkeästikin on tulossa päälle. Heti kun sain oton taas tähän maailmaan, pysähdyin mölyineni ja kutsuin sen iloisesti luokse, ja nyt Otto tuli (paljon palkkaa!). Se oli vain ensin herätettävä hajujälkien transsimaailmasta tähän todellisuuteen, jotta se edes voisi totella tai kuulla käskyjä.
Loppumatka autolle päin meni hyvin ja molemmat koirat olivat kuulolla vaikka vielä leikkivätkin keskenään. Kotona ne tosin joutuivat tassupyykille kun ne olivat korvia myöden kurassa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti