tiistai 7. lokakuuta 2008

Yhdessä sittenkin

Koirille on tehnyt todella hyvää harrastaa hihnaulkoilua erikseen. Toki ollaan paljon käyty metsissä juoksentelemassa yhdessä irrallaankin. Otto ohittaa muut koirat nätimmin kuin kai ikinä. Jopa suuri berni ohitettiin ilman napinoita vaikka Otto vähän kammoksuu suuria tummia koiria.

Tänään lähdettiin sitten ulkoilemaan taas eri suuntiin. Petri lähti Ruun kanssa metsään juoksemaan ja minä lähdin Oton kanssa tietä pitkin hihnalenkille. Ohitettiin hienosti muita koiria ja päätinkin sitten rannasta jatkaa lenkkiä metsää pitkin. Törmättiin sattumalta sitten Petriin ja Ruuhun (joiden luulin olevan eri metsässä) ja päätettiin jatkaa lenkkiä yhdessä. Varmuuden vuoksi väisteltiin vastaantulevia koiria, kun Ruuta edelleen siedätetään doggimix-tapauksen jäljiltä.

Kaikki sujuikin hyvin. Sitten takaa tuli kaksi juoksijaa joista molemmilla oli gööttipötkylät lenkkikaverina. Kuljin Oton kanssa edellä ja Ruu ja Petri tuli takana. Väkisinkin jännityin tilanteesta jotta miten käy, mutta sainkin pakahtua ylpeydestä! Ruu ei välittänyt toisista koirista yhtään (eikä Ottokaan) vaan Ruu nyhti namia Petrin kädestä! Siinä ne mun ukkelit kulki täydessä yhteisymmärryksessä siitä miten homma toimii! Vasta kun koirat olivat ohittaneet mut ja Otonkin jo 10 metrillä Ruu vähän kiihtyi. Se alkoi haukahtelemaan kuten se kiihdyksissä tekee, sillä seurauksella että Otto säikähti ja alkoi kakoa namia ulos henkitorvestaan.

Kotiin päästiin siis hyvin sujuneen lenkin jälkeen, mutta pisti tuo tapaus miettimäänkin. Luottaako ruu Petriin enemmän kun kaikki irtokoirajutut on sattuneet mun kanssa? Vaistoaako Ruu mun jännittymisen joka väkisinkin ohitustilanteissa tulee, ja koiraahan ei paljon huijata omien tuntemusten kanssa vaikka miten koittaa olla cool itse? No, näitä voi pohtia, mutta pääasia että taas edistytään. Hetken jo näytti siltä että otettiin pientä takapakkia, mutta se kuulunee asiaan.

Ei kommentteja: