keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Muutto jatkuu

On olevinaan niin huono koiranomistaja, kun viikonloppuna koirat ei päässeet ollenkaan irtijuoksemaan kun ei muka muuton seassa ehdi. Kuitenkin ne ulkoilivat hihnassa joka päivä vähintään yhden tunnin lenkin. Eilen sitten ryhdistäydyin ja kiikutin koirat puomitielle juoksemaan. Vastaavasti ne nyt saivat olla irti, mutta lenkkeillä ehdin vain noin puoli tuntia. Tosin aamulla oltiin toinen puolituntia (tyhjässä) koirapuistossa. Muu aika iltaan asti menikin sitten tehdessä muuttoa. Koirat eivät nähtävästi muuta virikkeistämistä kaipaa kun muun ajan ne nukkuvat. Onhan täällä joka ulkoilukerta uusia hajuja haisteltavana ja koko muuttorumbassa ihmettelemistä. Keskenään ovat täällä olleet eripituisia aikoja, ja hyvin ovat pärjänneet.

Ei kommentteja: