torstai 11. heinäkuuta 2013

Vethaussiin

Käytiin tänään Vethaussissa näytillä. Tai Univet se nykyään on, mutta kumminkin. Poskessa oleva hotspotti on paranemaan päin, mutta Oiva on muutaman päivän ollut vähän haluton syömään (on siis lopulta syönyt normaalin määrän kuitenkin), mutta tänä aamuna ei ruoka kelvannut. Lisäksi paino on hurjasta ruokamäärästä huolimatta lähtenyt taas alaspäin, päivän paino taas siinä 15,5 kg hujakoilla. Totesin että jotakin on nyt voitava tehdä, varsinkin kun viimeyönä Oivalla oli nähtävästi huono olo. Se pihisi ja meni eestaas. (Ja mua väsyttää). Varmaankin ruokakokeilun myötä on suolisto taas tulehtunut.

Lääkäri oli sitä mieltä, ettei ruokakokeilu oikeastaan todista Oivan oireilun olevan varmasti allergiaa. Jos suolisto on IBD:n takia tosi huonossa jamassa, voi siitäkin seurata iho-oiretta ja muuta "mukavaa". Mutta koska jossakin nyt mättää laihtumisen + suuren ruokamäärän ja huonovointisuuden persteella, eikä tähystystäkään tuosta vaan voida tällä sekunnilla tehdä IBD:n poissulkemiseksi, saatiin hoidoksi Tylosiinia 2 vko kuuri sekä muutama päivä Primperania huonovointisuuteen. Ja kun paikan päällä jo oltiin, niin saatiin samalla Canofiteä lievittämään hotspotin kutinaa.

Lisäksi pohdittiin ruokintaa ja lääkäri suositteli kokeilemaan RC Hypoallergenic ruokaa. Meni vähän yli hilseen selostus Anallergenicin ja Hypoallergenicin molekyylieroista ( :D ) mutta jostainhan se nyt on aloitettava. Suositteli myös tähystystä, mutta katsellaan taas ensin miten Tylosin ja uusi ruoka toimii.

Jos Hypoallergenic toimii (ja Tylosin auttaa) niin uutta ruokaa pitäisi syödä nyt ainakin 2-3 kk ilman lisukkeita. Jos silti jossakin vaiheessa ilmenee joitakin iho- tai suolisto-oireita, niin kai se sitten on siihen tähystykseen ryhdyttävä. Jos ruokavalio toimii, olisin toistaiseksi itse oireenmukaisen hoidon, eli ruokavaliossa pitäytymisen kannalla. Tähystys kuitenkin vaatisi taas rauhoituksen, ja Oiva on jo luvattman monta kertaa viettänyt päiväunia taju kankaalla eläinlääkäriasemalla...

Ei kommentteja: