torstai 10. tammikuuta 2013

Agilityn alkeet II

Eilen oli toinen kerta agilityn alkeiskurssia. Oiva toimi taas kiitettävästi esimerkki-erkkinä. Tänään ohjelmaan kuului pöytä, puomin ylösmeno, kepit ja putki.

Puomin ylösmenoa harjoiteltiin ensin maassa olevalla kappaleella. Nami kontaktille niin että koiralla on etutassut kontaktilla kun ylettyy namiin. Oivalle en ole erityisesti ylösmenoja opettanut mitenkään, mutta samapa se niitä nyt on harjoitella kun se kurssin ohjelmaan kuuluu. Seuraavaksi puomin ylösmeno nostettiin matalan pöydän varaan. Muuten ihan jees, mutta Oiva sitten olis halunnut tutkia koko ylösmenon josko sinne jonnekkin olis jäänyt nami. Ei ihan niin vauhdikasta kuin mihin on totuttu, vaikkakin sitten leikki-palkkauksessa riemu ratkes joka kerta.

Seuraavaksi otettiin keppejä verkoilla. Oiva ei meinannut taas monen viikon verkkokeppitauon jälkeen hoksata sisäänmenokohtaa ja pari ekaa pujotteluakin oli Oivaksi aika hidasta. Pidettiin pieni tauko ja yritettiin uudelleen. Nyt löytyi helpommalta puolelta ohjatessa sisäänmenokin jo hienosti ja vauhtia piisas pujottelussa! Vaikeammalta puolelta Oiva pitää vielä ihan ohjata kirjaimellisesti oikeaan väliin, vaikka verkot onkin. Kokeiltiin sitten että mä vaan lähetän Oivan alkuun ja Päivi palkkaa sen keppien lopussa. Oiva meinas ottaa ensin parit varaslähdöt koko keppien ohi, koska sen näköpiirissä oli ihminen! Noh, mä olen ajatellut että arkielämän kannalta on kamalan kiva että se tykkää ihmisistä. :)

Lopuksi putki. Päivi halusi että kokeilen Oivan kanssa pimeää kulmaa putkelle. Ikinä ei ole semmoista tehty, mutta sinne se sujahti ihan yhtä helposti kummastakin suunnasta, eikä tarttenut edes saattaa ihan putken suulle asti! Taitava napero! :)

Ei kommentteja: