Otto on siedättynyt muihin uroksiin aika hienosti. Pili-labbiksen kanssa voidaan ulkoilla niin että molemmat ovat vapaana eikä Ottoa enää jännitä. Toki se pitää pientä hajurakoa ja puuhastelee omiaan, mutta pojat voivat lenkkeillä yhdessä ja vähän nuuskaista samaa hajua miltei vierekkäin. Menin tietenkin tätäkin hommaa vähän sössimään, kun koitettiin ulkoilla puolitoistavuotiaan saksanpaimenkoirauroksen kanssa. Otto käytti hyvin selkeää elekieltä että älä tule tänne kun en tykkää ja kaikki sujuikin ihan ok. Ehdin juuri sanoa että nyt me lähdetään kun on mennyt niin hyvin, niin samassa sitten rähähti. Otto ei tykännyt siitä että Onni alkoi sinkoilemaan liian läheltä häntä. Se oli vain liian peloittavaa. Mitään reikiä ei onneksi kumpaankaan tullut, pelkkää ääntä oli koko rähähdys. Mun olis kuitenkin pitänyt nähdä jo puoli minuuttia aiemmin että nyt riittää. Tuon episodin jälkeen ollaan kuitenkin ulkoiltu Pilin kanssa ja se on sujunut edelleen hyvin.
Yhtenä päivänä yritettiin lainata lenkkikaveriksi Mian Sadetta. Sade lähti meidän mukaan Tanyan taluttamana vähän hämillään. Radalla päästettiin koirat irti ja hetken niillä oli leikintynkää alkamassa. Sade kuitenkin vilkuili kotiinpäin. Lopulta radan kauimmaisessa nurkassa se päätti että nyt on liian jännää ja se yksinkertaisesti vain pinkoi kotiin. Ei auttanut perään huudot eikä namit kun neiti lähti koko pitkien kinttujen voimalla kaahaamaan. Kotiohan se oli suoraan mennyt ja Mia sanoikin jottei se ole ennen ollut yksin vieraiden mukana, vaan Valpuri on ollut aina sen kanssa.
Luennolla
Keskiviikkona päästiin koko päiväksi koiraluennolle aiheena lemmikin painonhallinta ja koiran ongelmakäyttyminen. Luennot piti ongelmakoirakouluttaja Rilla Nummisalo. Painonhallintaluento oli pitkälti hill'sin mainosta, mutta löytyi sieltä toki asiaakin. Koirien käyttäytymisen luento olikin hyvin mielenkiintoinen. Kaikkea en tähän pysty mitenkään referoimaan, mutta joitain omia juttuja kävin tauolla kysymässä.
Kysyin siitä miten mun tulisi toimia kun ohitetaan muita koiria. Ruuhan on mennyt aika mahdottomaksi sen jälkeen kun se doggisekoitus kävi sen kimppuun. Ja juuri kun se fyysisesti toipui niistä ruhjeista ja rei'istä, niin karannut ajokoira ahdisteli meitä pahasti, vaikkei ihan tappelemaan alkanutkaan. Ruulle on asiassa kamalinta ollut se, että doggisekoitus oli päättänyt jo kauan ennenkuin Ruu ehti sen nähdä, käydä Ruun kimppuun. Ruu vielä luotti mun hoitavan tilanteen ja meni kiltisti mun selän taakse kun ajattelin jotta minähän suojelen ja hoidan tilanteen. Suoraan sanottuna paskan marjat. Sen kokoinen koira tuli heittämällä mun yli, ohi ja päältä ja Ruu sai sen elukan kimppuunsa täynnä raivoa.
Rilla hyvin kuvaili miten Ruusta todennäköisimmin joka ulkoilulla tuntuu siltä kuin se olisi yksin yöllä hautausmaalla ja se pelkäisi joka kiven kaatuvan sen niskaan. Siltä on viety omanarvontunto ja luottamus (muihin koiriin ja mun kykyyn suojella sitä tosipaikan tullen). Puhuttiin siitäkin miten yritin kyllä toimia ihan oikein suojelemalla Ruuta, mutta vaikka sitä miten koittaa tehdä oikein niin ei sitä pysty yli voimiensa supersankariksi ryhtymään.
Aika samoja ohjeita sain joita olin itsekin ajatellut toimiviksi. Ruulla tuo ohitusten paheneminen on selvää epävarmuutta ja pelkoa. Kaikkien lenkkien tulisi olla mahdollisimman turvattuja ja ennakoitavia. Ruuta ei pitäisi viedä liian lähelle muita koiria vaan tarvittaessa poiketa toiselle tielle, vaihtaa kadunpuolta, mitävaan. Ruun työskentelyintoa tulisi myös käyttää hyväksi ja antaa Ruulle jokin pieni tehtävä, kuten namien maasta etsiminen (tässä tulee hyödynnettyä myös rauhoittavia signaaleja). Lisäksi Ruuta voisi opettaa pyynnöstä kulkemaan mun takana, niin sitten joskus kun "temppu" on tarpeeksi hyvin hanskassa ja on päästy siihen tilanteeseen että oikeasti voidaan ohittaa muita koiria, niin Ruu tekisi sen kulkemalla mun takana jolloinka sen ei tarvitse ensimmäisenä olla kohtaamassa ohitettavaa koiraa.
Ruuhan siis myös tuohon kahteen peräkkäiseen koiranhyökkäykseen liittyen pelkää ajokoiria. Näiden juttujen siedättymiseen ja luottamuksen palautumiseen voi Rillan mukaan kulua helpostikin 1-2 vuotta. Ja täällä kaupungissa ei noiden tilanteiden ennakoiminen ole aina kovin helppoa. Joko joku tulee yllättäen nurkan takaa tai jossain juoksentelee taas jokin irtokoira. Tai kuten tuo doggisekoitus... Mä jo ennakoin sitä olemalla toisella puolen katua etten joudu ohittamaan sitä. Vasta kun se oli mennyt parkkipaikalle pusikon taakse lähdin ylittämään tietä. Sieltä se vaan rykäsi päälle.
Eipä siis muutakuin hommiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti