Terveenä taas!

Hulda on vihdoin terve ja oma itsensä! Tai no, valeraskas oma itsensä. Sehän ehti juuri ennen sairastumistaan kennelyskään ja mahatautiin synnyttää yhden sinisen vinkupallon. Nyt se sujuvasti tervehdyttyään synnytti Koira Koirasen. Näppärää tuollainen viikon tauko synnytyspuuhissa, kun sitten voi taas jatkaa kun siltä tuntuu. Kuka sitä nyt sairaana jaksaa synnyttää!

Oltiin tuossa juuri pari päivää mummolassa auttelemassa, kun mamma siellä oli polvi paksuna aivan jalattomana. Muuten en toipuvaa koiraa roudaisi mukana kyläpaikkoihin, mutta mummola on aina ollut mun kaikille koirille niin tuttu paikka, että siellä ne rentoutuvat ja lepäävät kuin kotona, eivätkä vähäisimmässäkään määrin stressaa mistään. Ei sillä, että niillä olisi ylipäätään tapana stressata muutenkaan missään. Eikä mummolassa ole muita koiriakaan, joten ketään ei tartutettu.

Koira Koiranen ylpeän äidin hoivissa.
P.s. Kuvaa EI ole lavastettu.

Kun Hulda sitten oli mummolan sohvannurkkaan tekemässään pesässä läähättelemässä, ajattelin että onko se kuitenkin vielä noin kipeä? No ei ollut ei. Oli katsos vain synnytys kesken. Sieltä sitten putkahti maailmaan Koira Koirasen sisarukseksi punainen pehmokettu, ja läähättely loppui siihen. Siinä kohti päätin, että saa hormonihömpötykset riittää, ja vein Huldan ulos kävelylle. Sillä välin lapset julmasti piilotettiin kaappiin. Ei se niiden perään onneksi sitten jäänyt sen enempää ihmettelemään, eikä nyt kotona ole syntynyt enempää vinku- tai pehmolapsia. Eikä takkapuita, kuten kaverin koira...

Lauantai oli ensimmäinen päivä, kun Hulda ei enää yskinyt, eikä köhimistä ole onneksi sen koommin näkynyt saati kuulunut. Vatsa on myös rauhoittunut hyvin ja Hulda juo taas itse. Nyt sitten vain maltetaan vielä kahden viikon karanteeniaika lusia, niin päästään taas takaisin koirien ilmoille! Nyt aloitetaan pikkuhiljaa sitten kävelyillä/lenkillä käynti, ja kun on varmaa ettei vointi ota enää takapakkia, niin päsee sitten Huldaa enemmänkin juoksuttamaan. :)