Oivan IBD osoittautui diagnoosin saamisesta lähtien olevan jatkuvasti etenevää laatua lääkityksista ja lääkenostoista huolimatta. Koko kesän Oiva oli ollut hieman väsynyt. Siltä tutkittiin kilpirauhasarvojakin, sillä vaikka se ei vaikuttanut kipeältä, se väsyi helposti ja palautui ihan tavallisista lenkeistäkin normaalia huonommin. Oiva oli sellainen koira, joka ei turhia valittele, ja näyttää kipunsa erittäin huonosti.
Mietin oliko se se kerta lammella kaksi viikkoa sitten, joka nyt koitui Oivan kohtaloksi. Se söi siellä silloin jotakin, josta se tuli kipeäksi. Jossittelu on sinänsä turhaa. Ei tämä ollut ensimmäinen pahenemisvaihe, ja suunta oli valitettavasti kokoajan huonompaan ihan ilman mitään kurjia sattumuksiakin.
Se on ollut alusta asti selvää, että tämä päivä koittaa joskus. Oivan kohdalla ennuste ei ole ollut kovin hyvä, joten osasin odottaa, että kovin pitkäikäistä ystävää Oivasta en saa. Silti tuntuu, että kaksi vuotta on kohtuutoman lyhyt aika. Minun pieni Oiva! Kyyneleet ehkä loppuvat aikanaan, mutta ikävä ja kaipaus on ikuista.
Ainakin Oiva sai viettää loppuun asti koiran arvoista elämää, vahtia omaa pihaa ja makoilla nurmikolla auringosta nauttien. kaksi viikkoa sitten alkanutta pahenemisvaihetta yritettiin vielä taltuttaa lääkkeillä - niinkuin aiemminkin - mutta tällä kertaa vastetta lääkenostoihin ei ollut ollenkaan. Viikonlopun aikana Oiva vointi huononi siinämäärin, että päätös oli aika selvä. Eläinlääkäri oli täysin samaa mieltä siitä mikä on Oivalle parhaaksi, sillä mitään poppaskonsteja ei enää ollut jäljellä. Viimeisenä päivänä Oivan kakkakin oli pinnasta aivan mustaa, liekö suolisto siis jo alkanut vuotamaan verta.
Kun päätös Oivan pois päästämisestä oli eläinlääkärissä tehty, saatiin mennä vielä ulos puun alle "piknikille". Olin jo tätä vähän ounastellut, joten minulla oli varuiksi Oivalle mukana sonninsuteja ja muita herkkuja, joita se ei ole puoleentoistavuoteen saanut erikoisruokavalion ja sairauden takia syödä. Saatiin rauhassa herkutella ja jättää hyvästejä. Koska Oiva niin kovasti pelkää eläinlääkäriasemia, tuli lääkäri ulos meidän luokse ja Oiva sai nukahtaa ulkona viltille minun vierellä.
Viimeiselle reissulle en halunnut ottaa kameraa mukaan. Haluan muistaa Oivan terveenä, iloisena ja energisenä.
Oivaa ikuisesti kaivaten,
Sanna, Wellu ja Elmo
2 kommenttia:
Hei!
Luin Oivan koko tarinan blogista, kiitos tuhannesti että olet jaksanut kirjoitella. Yhdellä omista koiristani todettiin juuri ibd hyvin samanlaisin oirein kuin Oivallakin oli. Kovasti mietityttää miten tästä eteenpäin, varsinkin kun täällä periferiassa myös eläinlääkärit tuntuvat olevan ihan pihalla siitä, mikä tämä sairaus on. Tylosinilla ja Nexiumilla Inka on piristynyt valtavasti, kortisonit aloitettiin vasta pari päivää sitten kun koepalavastaukset tulivat. Nexiumkuuri loppui tänään ja vähäsen jännittää, alkaako oireita tulla takaisin. Vertaistukea lähinnä kaipailen.
Hei Mari!
Ja pahoitteluni, kun en ole huomannut kommenttiasi! Miten teillä on mennyt kortisonin kanssa? Tai aiheuttiko Nexiumin lopetus oireiden palaamisen?
IBD on kyllä inhottava sairaus, toivottavasti teillä se saadaan hyvin kuriin ja Inka voi pitkään hyvin! Useammin koirat kai kuitenkin vastaavat hoitoon, meillä harmillisesti hoito ei pysäyttänyt IBD:n etenemistä. :(
Lähetä kommentti