maanantai 14. heinäkuuta 2014

Närästystä ja selkäkipua

Olin ajatellut tänään soittaa eläinlääkäriin ja kysyä neuvoa kannattaisiko Oivan kortisoniannosta buustata taas esim. viikoksi, sillä viikontakaisen lammella "herkuttelun" jäljiltä närästys on jäänyt päälle. Närästyslääkettä olen joutunut antamaan joka päivä, ja silti Oiva on ollut ajoittain omituisen vetämätön, vaikka varsinaiseen närästysoireeseen Losec on auttanut.

Eilen kuitenkin huomasin että Oiva aristaa selkäänsä. Aamulla se lähti tavalliseen tapaansa vauhdikkaasti ovesta ulos (kuten aina, katsomaan onko aidan takana peuroja), mutta ovesta käännös on tiukka ja tassut meinasi luistaa alta ja omituisen ulvahduksen se päästi. Ei näyttänyt paljoa menoa haittaavan, vaan sinne se aidalle sitten kuitenkin kirmasi. Oiva ei siis onnu, ravaa ehkä aavistuksen lyhyellä askeleella, mutta tuota koiraa monesti kyllä pää vie enemmän kuin kroppa kestäisi. Se on sellainen Sportti-Vartti kuitenkin luonteeltaan. Vetämättömyys voikin siis olla osittain selkäkivusta johtuvaa, eikä pelkästään mahaoireista.

Soitin siis Viksuun ja sainkin lääkärin luurin päähän. Sovittiin että nostetaan kortisoniannos taas viikoksi suuremmaksi (prednison 15 mg/vrk), koska närästysoiretta on kuitenkin ollut. Selkäkivusta on mahdoton sanoa onko selkä jumittunut mahakivun takia jännittäessä, vai onko se Elmon kanssa riehuessaan nitkauttanut sen. Todennäköisesti tuo jälkimmäinen vaihtoehto, sillä aristusta on enemmän vasemmalla. Selkäkipuun siis Tramal 50 mg illalla, koska tavallisia tulehduskipulääkkeitä ei voi kortisonin kanssa antaa. Tramalkin vain yötä vasten, jos sattuu pistämään nuppia vähän sekaisin, mutta saa edes yöksi selän kunnolla rentoutumaan niin saattaa jumit lähteä sitämyöten helpottamaan.

Nyt koitetaan tässä sitten myös pitää Oiva levossa ja välttää kaikkia revittelyjä. Eli vain vahdittuna ulkoilua muutama päivä. Kyllä se taas tästä!

Ei kommentteja: