sunnuntai 11. elokuuta 2013

Oivassa on taas virtaa!

Heti tähystystä seuraavana päivänä Oivalla oli jo energiaa vaikka muille jakaa. Otettiin Oivis mukaan hihnalenkille. Puin sille Ruun vanhat valjaat, ettei hihna paina kurkkua. Valjaat oli liian isot, mutta kyllä ne kiristämällä päällä sai pysymään. Oivis juoksi täysiä koko matkan, vaikka hihna loppui. Se pukitteli kuin pieni varsa ja sai hirmuisia hepuleita. Järveen oli pakko päästä kastautumaan ja uida vimmalla ympäriinsä vaikka hihna loppui. (Vähän niinku kuntopyörä: Ajaa täysiä, mutta maisemat ei vaihdu :D ). Ihanaa, kertakaikkiaan ihanaa katsella tuota koiraa tuommoisena!

Eilen kävin sitten ostamassa Oivalle ihan ikiomat Hurtan lifeguard heijastinvaljaat. Hienon hienot oranssi-keltaiset. Oivalla on käytössä autossa yhdet toiset Ruun vanhat valjaat turvavöinä (silloin kun matkustaa takapenkillä), ja niillä on lenkilläkin joskus käyty, mutta Oiva ei tunnu tykkäävän niistä kun ovat Y-malliset. Nyt on sitten omat, täysin sopivat ja L-malliset valjaat. Pannassa tuota on tullut melkein aina kyllä vietyä, mutta ompa nyt syyspimeille heijastinmukavat sitten olemassa. :)

Eilen päätettiin sitten mennä metsälenkille, kun virtaa oli edelleen. Kuonokoppakin oli ostettuna, niin päästiin sitä kokeilemaan. Ajattelin että Oiva halvaantuu mokomasta vempeleestä täysin, mutta melko reippaasti se pisteli menemään häntä pystyssä. Välillä koitti raapia koppaa pois naamastaan. Sitten tuli iso oja. Oiva heti sinne että molskis vaan ja yritti sitten näppäränä koirana nähtävästi hukuttaa mokomaa kuonokoppaa ja naarasi sillä koko ojan kasvillisuudet. Ojasta nousi vesimonsteri, jonka kopasta roikkui erinäinen lajitelma kaikenmaailman vesikasveja. :D

Matka jatkui. KEPPI! Oiva kepin kimppuun ja ihan kimpaantuneena mokomasta viallisesta kepistä! Miten voi olla, ettei sitä saa muka syötyä?!?! Alettiin sitten katsella että saako se läähätettyä kuonokopassa tarpeeksi. Suun se saa kyllä auki, mutta sillä on aina hirttänyt turbo siihenmalliin kiinni, että se läähättää isosti. Niin että kielikin roikkuu polvissa kun vauhtia on tarpeeksi. Asiaa siinä pohtiessamme Oiva oli koukannut tieltä metsään ja sieltä tullessaan sillä oli kuonokopan yläreuna (siis kuonon päällä kulkeva osa) suussa. Siis samalla tavalla kuin hevosen joskus saavat riimun turvanpäältä kulkevan osan suuhunsa, ja siinähän se sitten on. Kireämmällekkään en ollut iljennyt koppaa laittaa.

Otettiin kuonokoppa pois, ja siitäkös se riemu sitten repesikin. Oiva juoksi ihan vimmatusti joka suuntaan, ja hetken touhua katseltuamme todettiin, ettei se kyllä täysiä viilettäessään pysty/uskalla/tajua kopan kanssa tarpeeksi läähättämään.

Jokunen aivosolu on murkulla alkanut oikeaan tahtiin raksuttaa, sillä se suostui (tiukalla käskytyksellä) jättämään hienoja keppejä rauhaan. Yleensä se on viisveisannut mun olemassaolosta, ja syö/silppuaa tyytyväisenä keppinsä ojan toisella puolella tai lähtee karkuun. Eikä sen kaiken keppisilpun syöminenkään ole kovin terveellistä ainakaan Oivan vaivoilla. Tiukalla "EI OTA!" ärjäisyllä se lakkaa kepin syömisen, ja iloisella "TULE!" hihkaisulla suostuu sitten kepakon jättämään.

Asiasta taas kukkaruukkuun, kun tuo tähystys on pyörinyt tietenkin mielessä. Lappalaiskoirafoorumilla löytyi semmoinen kokemus asiasta, että koira oireili mutta tähystyksessä ei ollut näkynyt yhtään mitän. vasta koepalat olivat kuitenkin silti osoittaneet kroonista tulehdusta. En tietenkään Oivalle sitä IBD:tä toivo, mutta toivon että koepaloista selviäisi jokin syy ja että sitä pystyisi sitten hoitamaan.

Ei kommentteja: