keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Agilitykurssin 1. kerta

Eilen alkoi LSKK:lla agilitykurssi, mutta koska Hulda on juoksussa eikä hallille saa nykyään enää viedä juoksuista edes housuilla, niin Regina oli tuuraamassa Huldaa. Kouluttaja toki tiesi, että tulen pennun kanssa ja harjoitukset sovitettiin Reginalle sopiviksi.

1) Regina aloitti tolpan kiertämisellä. Hallilla oli tietenkin nyt enemmän häiriötä, kuin mitä kotona pöydän jalkaa kiertäessä on, mutta melko hyvin Regina keskittyi tekemiseen. Kotona se on hyvin kiertänyt useamman kerran samaan suuntaan, mutta nyt se vaihteli suuntaa joka kerran jälkeen. Se toki on ihan sallittua, kun tarjoamisella tehdään ja molempia suuntia on opeteltu. Autettiin Reginaa sitten saamaan useampi kieppi samaan suuntaan. Tälle toiminnolle pitäisi keksiä jokin käsky. Pitä vielä hetki pohdiskella, mutta "kääntyy" voisi toimia ja sopia omaan suuhun. Regina kuulemma käyttää kääntyessään hyvin takapäätään, vaikka onkin vielä aika sintti. 

2) Toinen harjoitus oli paikalla pysyminen korkeassa vireessä, tai ainakin kun edessäpäin on selvästi jotakin mitä koira haluaa. Tämä tehtiin tietenkin Reginalle mahdollisimman helpoksi. Kouluttaja oli edessä namikupin kanssa (voi olla myös lelu, mutta Reginalle nakit on ykköspalkka) ja mä pidin Reginaa parin-kolmen metrin päässä pannasta kiinni. Pyöräytin Reginan itseni ympäri namia apuna käyttäen, ja kun sen oli taas nokka tulossa kohti namikuppia, niin kouluttaja vähän kiinnitti Reginan huomiota, jotta se katsoi eteenpäin. Mä jarrutin pannasta, ja kun se puoli sekuntia pysyi aloillaan se vapautettiin namikupille. Kriteerinä on molempien etujalkojen pysyminen paikallaan. Jos koira ei pysy, se "joutuu" uudelle kierrokselle ohjaajan ympäri, ja pääsee kohteeseen vasta kun on aloillaan vapautuskäskyyn asti. Tätä tehdään ehdottomasti Huldankin kanssa, ja hyvä kun pystyy kotona harjoittelemaan. 

3) Kolmas harjoitus oli putken tarjoaminen. Kun Regina oli muutaman kerran singonnut suoraa putkea edes takaisin, niin menin itse putken sivulle. Kun Regina siitä lähti suorittamaan putkea, niin palkkasin sen suoraan eteenpäin sen tullessa ulos putkesta. Tähänkin pitäisi jo ottaa putkikäskyä. Vaikka odottaisi, että Regina tarjoaa putken, niin käyttäisi käskyä kuitenkin sitten kun se selvästi lähtee putkelle. Hienosti Regina jo on hoksannut putken jujun, eikä sitä hirveästi haittaa mun sijainti, paikalla pysyminen tai liikkuminen. 

Osaavammille koirakoille harjoitus oli putkeen meno pimeästä kulmasta, ja sieltä takaisin ohjaajaan päin kääntyminen. Tähänkin harjoitukseen tietenkin kuuntelin ohjeet, jotta pääsen sitten Huldan kanssa jossain vaiheessa harjoittelemaan.

4) Illan viimeinen harjoitus oli ylipäätään tarjoamisella opettaminen, ja tehtiin etujalkatargettia. Tämän sai sitten soveltaa omaan käyttöönsä sopivaksi että haluaako koiran käyvän vain läppäisemässä alustaa, vai haluaako että se jatkossa pysähtyy etujalat targetille. Mä halusin pysähtymisen ihan jo tokojuttujakin ajatellen. Tätä tehtiin kentällä samaan aikaan toisen koirakon kanssa, ja kouluttaja varmisti että meidän treenikaverina ollut uros on kiltti pennuille. Regina hoksasi ihan supernopeasti, että jalat halutaan alustalle, ja mä saankin sitten olla tosi nopea sitä palkatessani, että ehdin edes 2-3 palkkalupausta ja palkkaa antaa niin, että sen kintut oikeasti vielä ON sillä alustalla, ja että saan sen vapautettua ennen kuin se itse ehtii astua alustalta pois. Kerran kaveri tuli nuuhkaisemaan Reginaa, ja kerran Regina kävi kurkkaamassa kaverin touhuja, mutta tuli kutsuttaessa nopeasti takaisin. Ihan järjettömän hyvin Regina keskittyi omiin hommiinsa, vaikka muutaman metrin päässä touhusi ihan vieras koira. 

Paljon tuli juttuja, mutta puolet oli Reginalle jo entuudestaan tuttuja. Kaikkien harjoitusten välillä pidettiin taukoa ja käytiin välillä ulkonakin. Treenihetket pidettiin lyhyinä ja Regina jaksoi tosi hyvin keskittyä loppuun asti.

Eiliseltä metsälenkiltä

Ei kommentteja: