Agirata olikin sitten mielenkiintoinen. Semmoinen vanhanaikainen ykkösluokan rataa muistuttava, missä kirmataan pääosin kenttää päästä päähän, ja kurvissa tehdään joku valssi tai persjättö puolenvaihdoksi. Kurveissa oli parissa kohdassa mahdollisuus hojaantua ansaesteelle, mutta oltiin Huldan kanssa onneksi molemmat tekemässä samaa rataa. Tällä radalla Hulda oli ihan liekeissä ja irtosi ihan pirun hyvin, mikä auttamattomasti tarkoitti sitä, että mä jäin kuin täi tervaan kun Hulda meni jo. Yhdessä kohdassa sitten meinasikin tulla pieni oho-tilanne, mutta siitäkin sinnikkäällä ohjauksella selvittiin ilman virheitä.
Lopputuloksena kaksi nollarataa ja kaksi sijoitusta ykköspallille! Lisäksi jaossa oli ekstrapalkinto mölliradoilta parhaan yhteistuloksen tehneelle koirakolle, ja kahdella voitolla Huldan kanssa napattiin vielä sekin. Hulda toimi kyllä ihan todella hyvin!
![]() |
Voittajan on helppo hymyillä! |
2 kommenttia:
Onneksi olkoon! Me kävimme korkkaamassa viralliset ja yllätettiin itsemmekin kolmella 1. sijoituksella. :)
Ollut planeetat hyvissä asemissa siellä ja täällä!
Onnittelut siis sinnekin! Me odotellaan ensi vuotta pikkumaxiluokkia silmällä pitäen. Ja niin, toki meillä keinun opetus on vielä pahasti vaiheessa. :)
Lähetä kommentti