perjantai 15. elokuuta 2014

Jälkihommia

Elmon selkäjumi oireili eilen taas enemmän, joten soitin tietenkin hätäpäissäni meidän eläinklinikalle, että mitäs nyt. Kuvat lähtivät varmuuden vuoksi ortopedille arvioitavaksi ja tuloksia siltä suunnalta odotellaan.

Lisäksi tuli eilen sitten illemmalla mieleen yksi välikohtaus viimeviikolta, joka on kyllä todennäköisempi selkäjumin aiheuttaja kuin mitä viime postauksessa mietiskelin. Elmo kun ei ole kovin nylkyttelevä tapaus kuitenkaan normaalisti ollut.

Viime viikolla Elmolla oli hepuli uudella koiransängyllä. Kesken hepulin Elmolla humpsahti aika vauhdikkaasti toinen takajalka sängyn ja seinän väliin. Kauhulla katselin, että nyt oli pakko sattua, mutta eipä Elmo valitellut. Se tosin säikähti tyhjän päälle astumista ja sinkosi pois koiransängyltä, eikä mennyt sille enää. Pälyili sänkyä ja näytti tuumivan, että "Tyhmä sänky olit muutenkin!"Tästä seuraavana päivänä vierailtiin meidän äidin luona ja ihmeteltiin kyllä, että ompa Elmo oudon levoton, mutta laitettiin se kuumuuden piikkiin kun ei mitään kovin selkeää oiretta esittänyt.

Eilen illalla tallasin tuonne pihan perälle pienen jäljen aivopähkinäksi. Aika nopeasti Elmo hoksasi jutun juonen, vaikka ei olla ikinä mitään jälkihommia tehty! Tuhina oli melkoinen kun Elmon nenä kävi!

Tänään on onneksi ollut selkäjumin osalta taas rutkasti parempi päivä, joten mikä lie takapakki sitten eilen mahtoi vaivata. Tänään on meinannut irrota jo hepulin tynkää sängyllä, joten katsoin parhaimmaksi tehdä hillityn ja hallitun pienen kävelylenkin Elmon kanssa. Matka ei päätä huimannut, mutta puolituntia käytiin haistelemassa tienvarsia ja syksyn tuoksuja. Nyt maistuu putkiluu ja ehkä illalla tehdään taas pieni jälki omalla pihalla, tai ihmetellään aktivointilelua. :)

Ei kommentteja: