perjantai 24. toukokuuta 2013

Korkkarilla

Käytiin Oiviksen kanssa hengaamassa Korkkarin kukkaniityllä. Epätavallisen rauhallista oli meininki, vaikka napero oli ekaa kertaa irti yli 10 päivään. Tai ylipäätään oikein missään kymmeneen päivään. Tässä sisällä se on alkanut sentään jo antaa vihjeitä että välillä on vähän tylsää, mutta ei se oikein tässäkään ole riehaantumaan asti päässyt. Pari pientä ruokahepulia ja vähän lelun kuskaamista, enimmäkseen kuitenkin nukkumista tai muuten vaan makoilua.

Halusin vähän kokeilla onko vaivojen hoitamisella ollut mitään vaikutusta autoiluun, mutta yhtä lailla Oiva edelleen pelkäsi. Katsellaan nyt lääkärikontrolliin asti että onko noita tulehduksia saatu vielä edes nujerrettua. Melkein 2 viikkoa siis vielä kontrolliin ellei ennen sitä tule tarvetta mennä näytille. Toivottavasti ei.

Nyt on napero taas ihan uupunut, otti jo pieni ulkoilu kovasti voimille. Vaikka ihmekkös tuo, antibiootitkin vielä kesken ja muutenkin toipilas. Nappasin kuitenkin muutaman kuvan meidän ulkoilusta.

Oiva näki muita koiria. Perus mangusti-reaktio jotta näkee paremmin.
(Ja sehän siis osaa tuon ihan ilman tukematta hihnaan...)
Hanit kukkakedolla :)
Minä ja koirani

Oiva tarkkana




Ei kommentteja: