sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Palloa palauttava pikkukoira ja hienosti seuraava isokoira

Nyt on lievän hiljaiselon jälkeen taas reipastuttu treenirintamalla. Perjantaina treenailtiin hallilla, kuten myös tänään sunnuntaina. Osittain tehtiin samaa treeniä, eli Reginalle juoksarimattoa ja molemmille keinun paukuttelua. Perjantaina Hulda treenasi lisäksi eteen irtoamista ja tiukkaa kääntymistä. Vire oli sen verran kohdillaan, että tuli tehtyä myös pari pätkää seuraamista, vaikka olinkin laittanut Huldan valeraskaus-toko-tauolle. Tältä se sitten näytti:



Tänään Regina harjoitteli takaaleikkauksen alkeita, sekä ihan vaan putkessa rallattelua ja leikkimistä. Regina on nyt todella hienosti alkanut tuomaan palloa takaisin mulle. Nykyään melkeinpä ihan yhdellä pallolla leikki toimii parhaiten, koska silloin Regina nopeasti tuo pallon mulle takaisin. Kahden lelun leikissä sen huomio kiinnittyy vain siihen, kun se yrittää sulloa molempia palloja samalla kertaa suuhunsa. Palkkaan sen silti välillä kahden pallon leikilläkin, koska se pitää siitä kovasti.


Hulda sitten taas teki ylläolevaa harjoitusta. Tehtiin kuitenkin vain ohjaajaa nro 2, mutta hyvin löytyi joka toistolla putken nro 7 kauimmainen pää. Hulda teki hyvällä vireellä hyvää treeniä. Loppuun otettiin vielä pari toistoa takaakierto-persjättöä, joita harjoituksia löytyy tuolta aiemmista postauksistakin.

Kuvia lauantain lenkiltä






Ei kommentteja: