torstai 8. maaliskuuta 2018

Hallilla agitehtävien parissa

Tänään palattiin sitten treeniarkeen agilitykurssin kotitehtävien pariin. Regina aloitti juoksarimatolla (yllättävän vaikeaa heittää palloa suoraan) ja putken jälkeisellä etenemisellä (pallon heitto + "MeneMeneMene"). Myöhemmin otettiin vielä putkesta haltuunottoa (namikäsi alas + "Tässä!"). Keinun paukuttelua on aloitettu vastikään tekemään tarjoamisella, ja Regina on alkanut hoksaamaan että keinun painamisesta maahan saa nakkia. Kovin vauhdikas tämä toiminto ei vielä ole, kun vasta on alkanut Reginan päässä armottoman ajattelun jälkeen palaset loksahtaa kohdilleen, että siis mitä ollaan tekemässä. Ja siitä ajattelusta tietenkin lähti tuttuun tapaan ääni, eli Reginan tavaramerkkina tunnettu The Narina. :)

Hulda harjoitteli kotitehtäväksi saatua kääntymistä, ja lukuunottamatta sitä, että olin tosi jäykkä tönöttäjä, Hulda kuitenkin kääntyi ihan kivasti. Ainakin siis lähtötilanteeseen verrattuna. Huvittavaa sinänsä, että Hulda osaa jo jonkunlaisia vaikeampiakin kippuroita, mutta tällainen perus kääntyminen valssilla on jäänyt jotenkin ihan epähuomiossa opettamatta. Tai osaahan se kääntyä, mutta se ei osaa vielä erottaa milloin käännytään tiukasti, ja milloin posotetaan suoraan...



Keinun paukuttelu ei oikein lähde sujumaan, mutta kyllä Hulda siihen jo jokusen kerran hyvin hyvin varovaisesti hipaisi tassullaan. Ehkä se siitä. Puomin 2o2o harjoituksessa syytän valeraskautta, sillä siitä ei tahtonut tulla mitään, vaikka viimeksi sujui jo lähes 100% toistoista oikein. Jotenkin Hulda vaan vinkui kipossa olevan ruuan perään, eikä ollenkaan voinut keskittyä itse tehtävään. Ruoka kun on nyt normaaliakin tärkeämpi asia, koska muuten valeraskauspennut voivat vallan nääntyä ravnnonpuutteeseen.

Lisäksi kotitehtävänä oli harjoitella kahden esteen harjoitusta, jossa esteiden välimatkaa pikkuhiljaa kasvatetaan, ja tarkoituksena on saada koira irtoamaan sille toisellekin esteelle kauempaa ohjaten. Ainakaan tänään tämä harjoitus ei tuottanut vaikeuksia, vaan Hulda oli ihan intoa täynnä ja teki joka kerta oikein. Yllätin oikein itsenikin, ja muistin pitää jalkaterät haluttuun suuntaan. Ehkä se olikin siinä se taika, miksi harjoitus sujui niin hyvin.

Aloitettiin siis tilanteesta 1. ja edettiin muutaman välivaiheen kautta tilanteeseen 2.
Ohjaaja ei liikkunut pidemmälle, kuin mitä kuvassa.

Ei kommentteja: