lauantai 31. tammikuuta 2015

Helppoo ku heinän teko!

Eiku... Ei ehkä sittenkään. Katsotaampa uudestaan.

Juju piilee siinä, että ensimmäisessä harjoituksessa ohjaaja ei saa poistua vihreällä merkityltä A-linjalta. Toisessa harjoituksessa piti sitten taas pysytellä sinisellä B-linjalla. Lakkas olemasta helppoa! :D

Ensimmäinen A-linjan ohjaus meni puolivahingossa tosi hyvin, kunnes Elmo alkoi epäröidä putkille irtoamista. Ei sen kanssa vaan ole tehty vielä noin isoja irtoamisia. Maalissa odotti apuohjaaja namipalkan kanssa, niin viimeinen suora ei aiheuttanut ongelmia.



B-linjan ohjaus yllätti siinä, miten hyvin Elmo sitten taas irtosi hypylle. Hitaasti, mutta irtosi kuitenkin! 9-esteelle sitä aavistuksen piti saattaa, ja sen verran huijata, että 9-10 välissä poikkesin A-linjalle (jonne ei saanut mennä!), mutta sen jälkeen pystyin palaamaan B-linjalle, koska loppusuoran päässä odotti namipalkka.

Ei taaskaan maailman kauneinta tekemistä, mutta en villeimmissä kuvitelmissakaan olettanut Elmon suoriutuvan lähellekään tällaisista harjoituksista, kun kurssille osallistuttiin! Lisäksi opimme, että kolmas kerta (ainakin samaa sorttia) on jo liikaa, kaksi kierrosta vielä menee hyvällä vireellä.

Ei kommentteja: