Perus ulkoilua

Moro taas! Mää pistän ny vähän kuvia musta ku mutsi on raahannu tota kameraa mukanaan. Ny ei kuulemma näpikkä jääry kuvatesa ku o mun makuuni tommonen lähes trooppinen +5 astetta lämpöö. Näisä kuvisa mei ollaan tosa meijjän lähimettäsä ja ihan kiva mettä seki on. Mutsi o ollu vähä kipeenä eikä se jaksanu kävellä ilvesmettään asti, ja siks määki pääsin eilen vaan puolentunnin hihnaköpöttelylle. Vähänks oli tylsää! No, tänää mää sain taas yli tunnin juoksennella ja täsä siittä ny o si kuvia:














Täsä mää si taas huuran mutsille ku se ei heitä tota keppiä mulle. Huurettiin muute sillo viikonloppuna Otonki kans ku törmättii si hämärässä ekaan irtokoiraan täälä. Se ohitti meitit jo kerran ja si se vähän matkan päästä pääsiki sen narunjatkeelta irti. Se juaksi ihan suaraa meitä kohti ja se oli joku semmonen amstaffi tai joku muu semmonen tappelukoira ni mää si päätin suojella mutsia ja huusin
karvat pystysä räkä suusta lentäen sille rakille et ei tartte tänne tulla s**tana ja si Ottoki alko huutaa mun kans.

Se koira si päättiki viimehetkellä juasta meistä ohi ja niin oli taas mutsi pelastettu. Otto sano viä pari valittua sanaa sille narunjatkeellekin ku se siitä kirmas koiraansa pyyrystään. Mei ohitettiin se koira si sattumalta uurestaan toisessa kohtaa ja si mei oltiinki ihan iisisti ku se toinenki koira tajus olla hyäkkäilemättä mihkää. Sillä oli kyä nii sirpsakat sääret et saatto se olla narttuki, mut ei sitä siinä vauhrisa tajunnu tyäntää naamaansa sen takapualee ja tarkastaa.







Mutta jos tähän päivään palataan ni täsä o musta tämmöne ylväs kuva ku mää imeskelen tota jäätynyttä keppiä. Ei o kaikki koirat tämmösiä kulinaristeja ku mää. Tää sopis melkein jo johkii semmosee ihmisten jäätölömainoksee misä ämmät imeskelee magnumeita ja muita dumletuutteja silmät kii. Paitsi tää olis tiätty semmonen miähekäs versio.















Si mää valkkasin tähän loppuun tämmösen perus pärstäkuvan ku mää si aloin kyttäillä maisemia ja luulin jonku peipenki siä näkeväni. Mutta ei mulla taas tälle päivälle o muuta asiaa. Se o Mortonki!

Kuvia kuvia

Otto ja Ruu: Osa II

Tässä o vähä kuvamateriaalia mein viikonlopusta. Ny just väsyttää tosi paljo ku mutsi raahas meitä lenkille ja tallille minkä ehti. Ilvesmettäki tuli koluttua, muttei nähty kyä ilveitä yhtään. Nauttikaa kuvista. Pihalta semmosia ei ny o, ku sato räntää koko viikonlopun.

Otto ja Ruu

Eilen me käytiin taas heti aamusta tallilla. Onneks mutsi vei mut lenkille ennenkuin se alko lääppiä sitä kopukkaa. Sano et oli ollu villi se Tuulihattu, mutta jos mun olis annettu auttaa, ni olis siitä vielä pari vaihdetta löytyny lisää. (kjäh kjäh)...

Sitten Otto tuli kylään! Se oli heti niinku kotonaan, löysi synttärilahjansa alle kolmessa sekunnissa saapumisestaan ja kerjäs namikaapilla ennenku olin ehtiny ees kertoo et mikä näistä se namikaappi on! Kerran koitin varovasti sanoo sille "murr" - ihan hiljaa ja toiseen suuntaan kattomalla - kun se niin haki mun lelulaatikosta kaikki mun lelut. Mutta si huomasin et mutsi katto mua sen näkösenä et jos ei ala löytyä vieraanvaraisuutta ni voi porokoiran nahka venyä... Mä sitte totesin ilman eri komennusta et on se kuitenki vaan niin hauskaa että Otto tuli kylään!

Mä sitten heti aattelin kertoo sille että en mä oikeesti tarkottanu yhtään murista, ja pesin sen silmät ja korvat monta kertaa. Voitteks kuvitella? Sen naamaa ei o varmaa kukaan pessy pitkään aikaan! Mulla oli tapana pestä ne ainaki kerran päivässä, mut kuka niitä nyt sitte pesee ku me asutaan eri paikoissa??? No, kuitenkin, mä sitte annoin Oton leikkiä mun kaikilla leluilla. Me ei kyllä ihan heti leikitty kauheesti keskenämme, mutta annoin Oton nukkua mun pedillä ku se tykkäs siitä niin kovin. Mä oikeestaan tykkäänki enemmän mun omasta paikasta tossa sohvalla ku se o vähän korkeemmalla ja siitä on lyhyempi matka kattomaan ikkunasta.

Illalla mä sitte näytin mutsille et mä edelleen muistan ettei toisen ruokakupille saa mennä ennenkuin toinen on lopettanut syömisen ja että osaan mä vielä kulkee hihnassakin Oton kanssa. Mutsi oli niin tyytyväinen että mua vähän huvitti sen liikuttuneisuus. Tänään me mennään ilvesmetsään ja näytän Otolle kaikki mestat! Mutta aika laiska toi Otto on. Kello on jo yli seittemän ja mutsi on keittäny kahveet ja kaikki eikä se o eväänsä liikauttanu tuolta sängystä! Häntää vaan heiluttaa, että kyllä se elossa on. Mä kerron si myöhemmin lisää miten mein tää päivä on kulkenu, ja jos toi mutsi sais tolla kameralla kuvia ku sillä semonen ny on. Tosin siellä o tosi surkee ilma pihalla, että saa ny nährä.

p.s. Jos Otolle antaa kuivatun kalan, ni se edelleen imeskelee sen märäksi, sylkäsee lattialle, ja kierii päällä...

Käytiin Oonalla

Mutsi on kaks päivää raahannu mua mukanaan joka paikkaan. Eilenki käytiin ens tallilla. Siälä oli si naapurisa koiria. Mä huusin sen yhrenki Labradooriksen korvaan mut voitteko uskoo ettei se olenka lämmenny mulle?! Se Australianpaimenkoiraneito Nita onneks sitten pienen kailotuksen jälkeen sai omanki äänensä auki ja sitte me kyllä juostiin! Se Labradooriskin sitten vähän innostu musta, kai siitä tuli mustis.

No me sitte lähdettiin Hämeenkoskelle kylään mun tyttären Oonan luokse. Oona oli niin pirun nopee juokseen joka suuntaan, että mä en ihan tosissaan viittiny eres koittaa juosta sen vauhrisa. Siinä olis voinu käydä nii etten oliska pysyny ihan mukana ni se olis ollu noloo! Mutta Oona ja Sumu huusi vähintään yhtä lujaa ku mää, ja ne tajus mistä on kyse! Me tultiin kaikki melkein kuuroiks ku huurettii nii paljo, mut ai että ku oli kivaa!

Oona näytti mulle mitä kaikkee se puuhaa siellä sikalan nurkillakin. Mä koitin sitte kans maistella heraa (vaimitäsenyoli) jäätyneestä maasta, mutta siihen jyvien syömiseen mä en oikein syttyny.

Kotimatkalla me sitte poikettiin vielä Hämeenlinnassakin, ja mä olin NIIN väsynyt. Kaks päivää ku o reissattu melki kellon ympäri ni kyllä uni maistu! Tänää ku mutsin kello taas herätti ihan järjettömän aikasin, ni mä vaan painoin silmiä kii et me keskenäs, mä en o lähdössä ny just enää mihkään!

Ruu jäsenkorjaaja

Mä olen kuullu et toi mutsi käy jossain jäsenkorjauksessa. Se valitteli sitte eilen et sillä on vasen lapa ihan jumissa ja se väänteli itteensä kummallisiin asentoihin. No mä olen niitä lapoja kans joskus nähny, kerranki söin lampaan lapaluuta ja se oli tosi herkkua. No mutta kuitenki. Sen lisäks mutsi on ihan kahjo, kun se herää monena aamuna jo viideltä! Se pirun kello rupee soimaan ja koitin sen jo kerran salaa vaientaa ja nyt siinä on reikä. Vielä se silti toimii eikä sitä kokonaan viittikään syödä, kun se on kuulemma puhelin. Ja siinä on taskulamppukin, näkeepähän sitte tuolla pimeissä metsissä.

No siis asiaan. Ajattelin että se hullu aamuviiden heräily loppuis jos sen jäsenet sais korjattua. Tänä aamuna kyllä yritin ensin jatkaa vaan unia ja painoin silmiä kiinni ja olin niinku en oliska. Mutsi oli vaan ovela ja rapisteli mun kuppiin aamusapuskat ja mä unohdin et mun piti leikkiä nukkuvaa. (No mutta hei, RUOKAA!) Sitte me lähdettiin taas keskellä aamuyötä eli ennen kuutta aamulenksulle.

Mutsihan on oikeekätinen, mutta koska mä olen ammattimiäs, ni odotin tiätty et se kuljettaakin mua siinä flexissä vasemmalla kädellä. Mä olin ens sen vierellä et sain mahdollisimman paljon tilaa ja sitten kiihdytin nollasta sataan noin neljässä metrissä ja vedin niin perrrkeleesti. Mutsi ei ajatellu yhtään ja se paino sitä stop-nappia ja.... korjattu! Siis sehän oli ihan vaan sattumaa et se rusakko pinko kans samaan aikaan siitä mun nenän edestä.

Toi mutsi ei sitte tietty tajunnu mitään ja se lähti vaan töihin vaikka olis ihan hyvin voinu jäädä palveleen mua päiväks. Töissä se sitte vasta tajus et mä olin korjannu sen vasemman lavan, eikä se ollu kuulemma enää tippaakaan jumissa. No ei tietty oo ku mä sen vedin paikoilleen! No se tajus sentään viedä mut heti töiden jälkeen pitkälle lenkille ja ette kyä arvaa ku mä löysin NIIN hienon kepin. Kieli roikku ehkä maahan asti niiden puuhommien jälkeen ku tuli vähän hiki!

HAU!

Toi mun kaksjalkanen palvelija on niin laiska päivittään mun kuulumisia, että pakko se kai on tehdä itse.

Palvelija kuljetti mua ykspäivä mun vanhoille huudeille Herwoodiin ja noukittiin Otto ja Petri mukaan autoon. Sitten mentiin koirapuistoon ja mä kusin sinne joka nurkkaan niin paljon että riittää merkeiksi taas pidemmäkskin aikaa jos se ei viekään mua sinne pian uudelleen. Ottoa oli hauska nähdä ja yhtä hyvä leikkikaveri se on kuin ennenkin. Hirveetä hepulia se veti ympäriinsä ja sen mieliksi mä sitten jahtasin sitä. Mä meinasin olla vähän mustis kun mutsi niin kovin melkein tippa linssissä raapi ja rapsutti Ottoo vaikka mäkin olin siinä ihan tyrkyllä. Se sitten selvitti että mua se voi rapsutella joka ilta, mutta Ottoo vaan tosi tosi harvoin.

Sitten kun me oltiin oltu ulkona ni vietiin Otto takas kotiin. Mun vanhassa kotipihassa Otto sitten vaan istu mun vieressä auton takapenkillä ja oli sen näkönen ettei se o lähdössä mihkään vaikka sitä ovesta koitettiin nykiä ulos. Me paiskattiin tassua päälle ja luvattiin nähdä pian uudestaan. Mutsi sano et Otto tulee meille reilun viikon päästä yökylään ja mä voin näyttää sille mun mestat ja Ilvesmetsän.

Mun Tyttäreni Oonakin oli kuulemma hienosti suorittanut poropaimennuskokeen tuolla melko kaukana mitä kaikki kutsuu poromaaksi. Mulle se nyt ei sillain ollu mikään yllätys, hiano likkahan siitä on kasvanu. Pääsen kuulemma Oonallekin kylään ensviikolla. Viimeks annoin Oonalle mun Tärkeän Narun ja se jemmas sen metsään. Mä pidin sitä vähän kakarana mutta suostuin välillä sitten leikkiin sen kans. Se kyllä aina vei kaikki lelut kerralla ja juoksi karkuun, mut onneks siellä oli se toinen pitkätukkanen hemaseva nainen. Se kyllä huusi mun korvaan välillä kun koitin siihen tutustua, pitää ehkä enskerralla alottaa kuonon puolesta toi tutustuminen.

Tänään on ollu kyllä tosi mahtava päivä! Vähän kuuma täällä kämpässä meinaa tulla ku arska paistaa suoraan ikkunasta, mutta onneks mutsi pitää partsin ovee auki ni voin sen edessä makoilla ja viilennellä. Aamulla käytiin ens pienellä lenksulla ja sit mutsi lähti leikkiin neulatyynyä ja mä vedin siihen väliin kauneusunet. Sit sain uuden luun ja samaan syssyyn hetikohta tuli vieraita kylään. Mua tietty kehuttiin kuinka mää olen niin komee. Sitten me lähdettiin ilvesmetsään ja aurinko paisto ihan täydeltä terältä. Ilveitä ei (kuulemma onneksi) nähty mutta olisinhan mä nyt mutsia joltain katilta suojellut mennen tullen. Puolitoista tuntia siinä vierähti ja meinas tulla jo ihan hiki siinä auringossa! Mutsi loisti ku naantalin aurinko ja huokaili maisemia.

No mutta eipä tässä kai ny just o kummempia tapahtunu. Mutsin tars vaan hankkia kamera et se vois kuvata mua. Just joku siä ilvesmetässäki kehu mun naamaani söpöksi. Sanoin sille että "HAU! Komee se on eikä söpö!".