maanantai 2. huhtikuuta 2018

Regina seuraamisvalmennuksessa

Lauantaina käytiin Reginan kanssa saamassa oppia seuraamisen alkeisiin Annelta. Olen ollut niin tyytyväinen saamiimme ohjeisiin Huldan kanssa, että ehdottomasti halusin Annelta vinkkejä myös Reginan kanssa etenemiseen. Mullahan on ollut haasteena saada Regina imuttumaan halukkaasti ja ryhdikkäänä. Ollaan harvakseltaan harjoiteltu imuttumista ylipäätään, mutta jotenkin mulla on ollut se olo, ettei Regina ole vielä jotenkin valmis ja tarvitsee aikaa. Treenimotivaation puutteesta sikäli kun ei ole kyse. Tai no, omalla kohdalla joskus, mutta Reginalla yleensä kyllä ei...

Anne oli asiasta Reginaa hetken katseltuaan samaa mieltä, että Regina ei ole vielä valmis varsinaiseen seuraamisen opettamiseen. Todennäköisesti kasvuvaihe on sellainen, että takakorkeana ja huimaa vauhtia kasvavana pentuna kropan hallinta ei vaan nyt anna myöden sellaiseen harjoitteluun, jolloin koiralle pitää tietenkin antaa aikaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö pohjatöitä voisi asian eteen tehdä. Se mulla oli itselläkin ollut vähän ajatuksena, että jos ei varsinaista seuraamista, niin jotain Reginalle sopivia seuraamista tukevia harjoituksia. Kuitenkaan ei ole mitään syytä, miksei Reginallekin hienoa seuraamista saisi aikanaan rakennettua.


Mielentila

Tärkeimpänä asiana on saada Reginalle mielikuva siitä, että mun sivulla on maailman hauskinta olla, ja rakentaa siihen haluttua mielentilaa. Jos väkisin junnataan seuraamista asenteellä, "kyllä se siitä", niin siinä ei ainakaan haluttua mielentilaa saada samalla kertaa rakennettua. Istuallaan Regina pystyy olemaan ryhdikäs, joten aloitellaan nyt perusasentoharjoitukset. Vaikka miten tykkäisin imuttamisesta oikealla kädellä kuten Huldalle, niin Regina kuitenkin toimii tällä hetkellä paremmin vasemmalla kädellä. Sillä sitten tietenkin mennään, koska nyt on tärkeää maksimoida onnistumiset. Varsinaisen seuraamisen opetteluun imutuskäden sitten myöhemmin voi vaihtaa, jos tuntuu että se alkaa toimimaan.

Perusasentoharjoitus

Ensimmäinen varsinainen harjoitus on ottaa Reginaa mun takaviistosta/takaa sivulle istumaan. Takaa siksi, ettei nyt tarvita kääntymiseen vaadittavaa kropanhallintaa, vaan lähdetään helpommasta liikkeelle. Ohjataan ensin namilla, ja kun sujuu, niin kättä voi nostaa vähän ylemmäs ja se on merkkinä Reginalle oikeasta paikasta, mutta ei enää sitten nenästä pitäen ohjaa kuitenkaan. Alle voi tehdä myös muutamia toistoja istumisia ihan vaan edessä, jotta se toiminto vahvistuu tulevaan treeniin. Käsi pitää muistaa pitää hieman irti omasta kyljestä, sillä muuten Regina kääntyy vinoon. Tarkoitus on, että se istuu suorassa koko kropastaan ja katselee tarkkaavaisesti ylöspäin käsitargettiin.

Kun Regina sitten istuu sivulla, se siitä tietenkin vuolaasti palkitaan. Sen jälkeen otetaan pieni askel ja uusi sivulle istuminen. Palkkaamisessa hyvä muistaa AINA myös sosiaalinen palkkaus, sillä Regina palkkaantuu sillä ruuan ohella hyvin ja haluan vaalia sitä ominaisuutta. Reginalle nyt alussa sopiva määrä on pauttiarallaa kaksi istumista/sivulletuloa kerrallaan, jonka jälkeen vapautus ja sitten voidaan ottaa uudestaan. 

Jos Regina kovasti hyppii käteen, mitä se toisinaan mielellään tekee, niin harjoitusta voi helpottaa ja välillä tehdä vain sitä, että kun Regina tekee ensimmäisen istumisen sivulle (ja on annettu palkka), niin sen jälkeen itse lähinnä vain nytkähdetään pieni liike, ja jos Regina on hyppimättä, aktivoituu ja katsoo käsitargettia, niin jo siitä palkkaa.

Palkkaamisen laatu on tässä harjoituksessa ihan avainasemassa, sillä muuten ei paljoa mielentiloja rakennella jos todetaan ykskantaan, että "hyvä" ja lykätään nakki suuhun. Kuten Anne sen hyvin kiteytti: "Palkkaamiseen annetaan ensisijaisesti omaa sydäntä, ja vasta toissijaisesti ruokaa.". 

Maahanmeno

Regina harjoitteli myös vähän maahanmenoja. Niissä ei ihmeempää ongelmaa ollut, mutta huomaamatta olen taas jäänyt junnaamaan paikoilleen. Parin käsiavulla tehdyn toiston jälkeen onnistui hienosti myös ilman apuja (tosin olin vielä polvillani maassa). Siitä sitten seuraavaksi seisomaan nousu, ja kun siinä onnistuu maahanmenot hyvin, niin sitten voikin jo käskyä antaessaan kävellä paikoillaan.

Kotona on tarkoitus myös jatkaa etujalkatargetin harjoittelua, jotta sivulletuloja on sitten helppo harjoitella eri suunnista, kun Regina oppii pyörähtämään oikealle perusasentopaikalle. Näillä ohjeilla on hyvä jatkaa! :)


P.s. Perjantaina piipahdettiin päähänpistona mätsärissä, ja Regina sijoittui isojen pentujen punaisten viidenneksi. Siitä se misseily ja kehäkäyttäytyminenkin petraantuu koko ajan!

Ei kommentteja: