tiistai 18. lokakuuta 2016

Pikakelauksella ajan tasalle

Armas
Armaksen luustolausunto tuli kennelliitosta nopeasti. Oikea kyynärä on odotetusti kolmonen, syynä varislisäkkeen irtautuminen. Sen takiahan kinttu alunperin leikattiin. Koska luusto muuten on täysin priimaa, tulee väkisinkin mieleen oliko sillä pentuajan tapaturmalla kuitenkin osuutta asiaan ja missä määrin. Siitä isosta tällistä, jossa mm. lapaan tuli paha lihasrevähdys, kaikki alkoi... Sillain sitä on turha miettiä, kun ei se Armaksen tilannetta miksikään muuta. Nyt vaan toivotaan että näillä eväillä pärjätään.

Huldalla ehti olla ja mennä pissatulehdus, joka jäi kokonaan raportoimatta Armaksen tilannetta ihmetellessä. Nyt prinsessa kuitenkin on jo tervehtynyt ja virtaa on vähintäänkin riittävästi. Tokotreenien ja metsälenkin jälkeen se edelleen kuskaa leluja ja kysyy silmät loistaen, että mitä sitten tehtäisiin? Parit pienet tokotreenit on kotipihassa tehty ihan hienolla menestyksellä. Huomenna olisi tarkoitus taas porukalla treenailla.


Tarhailua - Lähti vähän rukkasesta
Armas kävi viime perjantaina osteopaatilla, joka tuumasi että sängystä on pudottu kunon rytinällä. Lantio vinossa ja tälli repinyt selkää ja lapaa myöden. Armas hoidettiin, ja takapakista huolimatta osteopaatin mielestä tilanne on kokonaisuudessaan parantunut. Nyt vaan palaillaan taas takaisin liikuntaan asteittain ja otetaan (tai ollaan jo otettu) kävelyt mukaan päiväohjelmaan. Gabapentiinin kanssa on sujunut myös ihan kivasti. Alun väsymyskin alkaa olla enää muisto vain. Katsotaan nyt hetki pärjätäänkö tällä 2 x 150mg annoksella vai nostetaanko sitä jossain vaiheessa.

Pitkään olen kypsytellyt ajatusta raakaruokinnasta, ja nyt päätin siihen ryhtyä. Tai siis laittaa koirat siihen ryhtymään. Onhan mulla aiemminkin otukset ruokailleet raakaa, joten mikään uusi asia tää ei ole. Todennäköisesti pidän nappulan mukana ihan pienissä määrissä, helpottaa sitten esim. kyläilyä kun ainakin osa ruuasta voi olla nappulaa. Nyt on pari päivää ostettu lähikaupasta koirien jauhelihaa ja silakoita, torstaina tulee kennelrehulta 15 kiloa lihaa.

Ei kommentteja: