Eilen me käytiin taas heti aamusta tallilla. Onneks mutsi vei mut lenkille ennenkuin se alko lääppiä sitä kopukkaa. Sano et oli ollu villi se Tuulihattu, mutta jos mun olis annettu auttaa, ni olis siitä vielä pari vaihdetta löytyny lisää. (kjäh kjäh)...
Sitten Otto tuli kylään! Se oli heti niinku kotonaan, löysi synttärilahjansa alle kolmessa sekunnissa saapumisestaan ja kerjäs namikaapilla ennenku olin ehtiny ees kertoo et mikä näistä se namikaappi on! Kerran koitin varovasti sanoo sille "murr" - ihan hiljaa ja toiseen suuntaan kattomalla - kun se niin haki mun lelulaatikosta kaikki mun lelut. Mutta si huomasin et mutsi katto mua sen näkösenä et jos ei ala löytyä vieraanvaraisuutta ni voi porokoiran nahka venyä... Mä sitte totesin ilman eri komennusta et on se kuitenki vaan niin hauskaa että Otto tuli kylään!
Mä sitten heti aattelin kertoo sille että en mä oikeesti tarkottanu yhtään murista, ja pesin sen silmät ja korvat monta kertaa. Voitteks kuvitella? Sen naamaa ei o varmaa kukaan pessy pitkään aikaan! Mulla oli tapana pestä ne ainaki kerran päivässä, mut kuka niitä nyt sitte pesee ku me asutaan eri paikoissa??? No, kuitenkin, mä sitte annoin Oton leikkiä mun kaikilla leluilla. Me ei kyllä ihan heti leikitty kauheesti keskenämme, mutta annoin Oton nukkua mun pedillä ku se tykkäs siitä niin kovin. Mä oikeestaan tykkäänki enemmän mun omasta paikasta tossa sohvalla ku se o vähän korkeemmalla ja siitä on lyhyempi matka kattomaan ikkunasta.
Illalla mä sitte näytin mutsille et mä edelleen muistan ettei toisen ruokakupille saa mennä ennenkuin toinen on lopettanut syömisen ja että osaan mä vielä kulkee hihnassakin Oton kanssa. Mutsi oli niin tyytyväinen että mua vähän huvitti sen liikuttuneisuus. Tänään me mennään ilvesmetsään ja näytän Otolle kaikki mestat! Mutta aika laiska toi Otto on. Kello on jo yli seittemän ja mutsi on keittäny kahveet ja kaikki eikä se o eväänsä liikauttanu tuolta sängystä! Häntää vaan heiluttaa, että kyllä se elossa on. Mä kerron si myöhemmin lisää miten mein tää päivä on kulkenu, ja jos toi mutsi sais tolla kameralla kuvia ku sillä semonen ny on. Tosin siellä o tosi surkee ilma pihalla, että saa ny nährä.
p.s. Jos Otolle antaa kuivatun kalan, ni se edelleen imeskelee sen märäksi, sylkäsee lattialle, ja kierii päällä...
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
keskiviikko 17. maaliskuuta 2010
Käytiin Oonalla
Mutsi on kaks päivää raahannu mua mukanaan joka paikkaan. Eilenki käytiin ens tallilla. Siälä oli si naapurisa koiria. Mä huusin sen yhrenki Labradooriksen korvaan mut voitteko uskoo ettei se olenka lämmenny mulle?! Se Australianpaimenkoiraneito Nita onneks sitten pienen kailotuksen jälkeen sai omanki äänensä auki ja sitte me kyllä juostiin! Se Labradooriskin sitten vähän innostu musta, kai siitä tuli mustis.
No me sitte lähdettiin Hämeenkoskelle kylään mun tyttären Oonan luokse. Oona oli niin pirun nopee juokseen joka suuntaan, että mä en ihan tosissaan viittiny eres koittaa juosta sen vauhrisa. Siinä olis voinu käydä nii etten oliska pysyny ihan mukana ni se olis ollu noloo! Mutta Oona ja Sumu huusi vähintään yhtä lujaa ku mää, ja ne tajus mistä on kyse! Me tultiin kaikki melkein kuuroiks ku huurettii nii paljo, mut ai että ku oli kivaa!
Oona näytti mulle mitä kaikkee se puuhaa siellä sikalan nurkillakin. Mä koitin sitte kans maistella heraa (vaimitäsenyoli) jäätyneestä maasta, mutta siihen jyvien syömiseen mä en oikein syttyny.
Kotimatkalla me sitte poikettiin vielä Hämeenlinnassakin, ja mä olin NIIN väsynyt. Kaks päivää ku o reissattu melki kellon ympäri ni kyllä uni maistu! Tänää ku mutsin kello taas herätti ihan järjettömän aikasin, ni mä vaan painoin silmiä kii et me keskenäs, mä en o lähdössä ny just enää mihkään!
No me sitte lähdettiin Hämeenkoskelle kylään mun tyttären Oonan luokse. Oona oli niin pirun nopee juokseen joka suuntaan, että mä en ihan tosissaan viittiny eres koittaa juosta sen vauhrisa. Siinä olis voinu käydä nii etten oliska pysyny ihan mukana ni se olis ollu noloo! Mutta Oona ja Sumu huusi vähintään yhtä lujaa ku mää, ja ne tajus mistä on kyse! Me tultiin kaikki melkein kuuroiks ku huurettii nii paljo, mut ai että ku oli kivaa!
Oona näytti mulle mitä kaikkee se puuhaa siellä sikalan nurkillakin. Mä koitin sitte kans maistella heraa (vaimitäsenyoli) jäätyneestä maasta, mutta siihen jyvien syömiseen mä en oikein syttyny.
Kotimatkalla me sitte poikettiin vielä Hämeenlinnassakin, ja mä olin NIIN väsynyt. Kaks päivää ku o reissattu melki kellon ympäri ni kyllä uni maistu! Tänää ku mutsin kello taas herätti ihan järjettömän aikasin, ni mä vaan painoin silmiä kii et me keskenäs, mä en o lähdössä ny just enää mihkään!
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Ruu jäsenkorjaaja
Mä olen kuullu et toi mutsi käy jossain jäsenkorjauksessa. Se valitteli sitte eilen et sillä on vasen lapa ihan jumissa ja se väänteli itteensä kummallisiin asentoihin. No mä olen niitä lapoja kans joskus nähny, kerranki söin lampaan lapaluuta ja se oli tosi herkkua. No mutta kuitenki. Sen lisäks mutsi on ihan kahjo, kun se herää monena aamuna jo viideltä! Se pirun kello rupee soimaan ja koitin sen jo kerran salaa vaientaa ja nyt siinä on reikä. Vielä se silti toimii eikä sitä kokonaan viittikään syödä, kun se on kuulemma puhelin. Ja siinä on taskulamppukin, näkeepähän sitte tuolla pimeissä metsissä.
No siis asiaan. Ajattelin että se hullu aamuviiden heräily loppuis jos sen jäsenet sais korjattua. Tänä aamuna kyllä yritin ensin jatkaa vaan unia ja painoin silmiä kiinni ja olin niinku en oliska. Mutsi oli vaan ovela ja rapisteli mun kuppiin aamusapuskat ja mä unohdin et mun piti leikkiä nukkuvaa. (No mutta hei, RUOKAA!) Sitte me lähdettiin taas keskellä aamuyötä eli ennen kuutta aamulenksulle.
Mutsihan on oikeekätinen, mutta koska mä olen ammattimiäs, ni odotin tiätty et se kuljettaakin mua siinä flexissä vasemmalla kädellä. Mä olin ens sen vierellä et sain mahdollisimman paljon tilaa ja sitten kiihdytin nollasta sataan noin neljässä metrissä ja vedin niin perrrkeleesti. Mutsi ei ajatellu yhtään ja se paino sitä stop-nappia ja.... korjattu! Siis sehän oli ihan vaan sattumaa et se rusakko pinko kans samaan aikaan siitä mun nenän edestä.
Toi mutsi ei sitte tietty tajunnu mitään ja se lähti vaan töihin vaikka olis ihan hyvin voinu jäädä palveleen mua päiväks. Töissä se sitte vasta tajus et mä olin korjannu sen vasemman lavan, eikä se ollu kuulemma enää tippaakaan jumissa. No ei tietty oo ku mä sen vedin paikoilleen! No se tajus sentään viedä mut heti töiden jälkeen pitkälle lenkille ja ette kyä arvaa ku mä löysin NIIN hienon kepin. Kieli roikku ehkä maahan asti niiden puuhommien jälkeen ku tuli vähän hiki!
No siis asiaan. Ajattelin että se hullu aamuviiden heräily loppuis jos sen jäsenet sais korjattua. Tänä aamuna kyllä yritin ensin jatkaa vaan unia ja painoin silmiä kiinni ja olin niinku en oliska. Mutsi oli vaan ovela ja rapisteli mun kuppiin aamusapuskat ja mä unohdin et mun piti leikkiä nukkuvaa. (No mutta hei, RUOKAA!) Sitte me lähdettiin taas keskellä aamuyötä eli ennen kuutta aamulenksulle.
Mutsihan on oikeekätinen, mutta koska mä olen ammattimiäs, ni odotin tiätty et se kuljettaakin mua siinä flexissä vasemmalla kädellä. Mä olin ens sen vierellä et sain mahdollisimman paljon tilaa ja sitten kiihdytin nollasta sataan noin neljässä metrissä ja vedin niin perrrkeleesti. Mutsi ei ajatellu yhtään ja se paino sitä stop-nappia ja.... korjattu! Siis sehän oli ihan vaan sattumaa et se rusakko pinko kans samaan aikaan siitä mun nenän edestä.
Toi mutsi ei sitte tietty tajunnu mitään ja se lähti vaan töihin vaikka olis ihan hyvin voinu jäädä palveleen mua päiväks. Töissä se sitte vasta tajus et mä olin korjannu sen vasemman lavan, eikä se ollu kuulemma enää tippaakaan jumissa. No ei tietty oo ku mä sen vedin paikoilleen! No se tajus sentään viedä mut heti töiden jälkeen pitkälle lenkille ja ette kyä arvaa ku mä löysin NIIN hienon kepin. Kieli roikku ehkä maahan asti niiden puuhommien jälkeen ku tuli vähän hiki!
perjantai 12. maaliskuuta 2010
HAU!
Toi mun kaksjalkanen palvelija on niin laiska päivittään mun kuulumisia, että pakko se kai on tehdä itse.
Palvelija kuljetti mua ykspäivä mun vanhoille huudeille Herwoodiin ja noukittiin Otto ja Petri mukaan autoon. Sitten mentiin koirapuistoon ja mä kusin sinne joka nurkkaan niin paljon että riittää merkeiksi taas pidemmäkskin aikaa jos se ei viekään mua sinne pian uudelleen. Ottoa oli hauska nähdä ja yhtä hyvä leikkikaveri se on kuin ennenkin. Hirveetä hepulia se veti ympäriinsä ja sen mieliksi mä sitten jahtasin sitä. Mä meinasin olla vähän mustis kun mutsi niin kovin melkein tippa linssissä raapi ja rapsutti Ottoo vaikka mäkin olin siinä ihan tyrkyllä. Se sitten selvitti että mua se voi rapsutella joka ilta, mutta Ottoo vaan tosi tosi harvoin.
Sitten kun me oltiin oltu ulkona ni vietiin Otto takas kotiin. Mun vanhassa kotipihassa Otto sitten vaan istu mun vieressä auton takapenkillä ja oli sen näkönen ettei se o lähdössä mihkään vaikka sitä ovesta koitettiin nykiä ulos. Me paiskattiin tassua päälle ja luvattiin nähdä pian uudestaan. Mutsi sano et Otto tulee meille reilun viikon päästä yökylään ja mä voin näyttää sille mun mestat ja Ilvesmetsän.
Mun Tyttäreni Oonakin oli kuulemma hienosti suorittanut poropaimennuskokeen tuolla melko kaukana mitä kaikki kutsuu poromaaksi. Mulle se nyt ei sillain ollu mikään yllätys, hiano likkahan siitä on kasvanu. Pääsen kuulemma Oonallekin kylään ensviikolla. Viimeks annoin Oonalle mun Tärkeän Narun ja se jemmas sen metsään. Mä pidin sitä vähän kakarana mutta suostuin välillä sitten leikkiin sen kans. Se kyllä aina vei kaikki lelut kerralla ja juoksi karkuun, mut onneks siellä oli se toinen pitkätukkanen hemaseva nainen. Se kyllä huusi mun korvaan välillä kun koitin siihen tutustua, pitää ehkä enskerralla alottaa kuonon puolesta toi tutustuminen.
Tänään on ollu kyllä tosi mahtava päivä! Vähän kuuma täällä kämpässä meinaa tulla ku arska paistaa suoraan ikkunasta, mutta onneks mutsi pitää partsin ovee auki ni voin sen edessä makoilla ja viilennellä. Aamulla käytiin ens pienellä lenksulla ja sit mutsi lähti leikkiin neulatyynyä ja mä vedin siihen väliin kauneusunet. Sit sain uuden luun ja samaan syssyyn hetikohta tuli vieraita kylään. Mua tietty kehuttiin kuinka mää olen niin komee. Sitten me lähdettiin ilvesmetsään ja aurinko paisto ihan täydeltä terältä. Ilveitä ei (kuulemma onneksi) nähty mutta olisinhan mä nyt mutsia joltain katilta suojellut mennen tullen. Puolitoista tuntia siinä vierähti ja meinas tulla jo ihan hiki siinä auringossa! Mutsi loisti ku naantalin aurinko ja huokaili maisemia.
No mutta eipä tässä kai ny just o kummempia tapahtunu. Mutsin tars vaan hankkia kamera et se vois kuvata mua. Just joku siä ilvesmetässäki kehu mun naamaani söpöksi. Sanoin sille että "HAU! Komee se on eikä söpö!".
Palvelija kuljetti mua ykspäivä mun vanhoille huudeille Herwoodiin ja noukittiin Otto ja Petri mukaan autoon. Sitten mentiin koirapuistoon ja mä kusin sinne joka nurkkaan niin paljon että riittää merkeiksi taas pidemmäkskin aikaa jos se ei viekään mua sinne pian uudelleen. Ottoa oli hauska nähdä ja yhtä hyvä leikkikaveri se on kuin ennenkin. Hirveetä hepulia se veti ympäriinsä ja sen mieliksi mä sitten jahtasin sitä. Mä meinasin olla vähän mustis kun mutsi niin kovin melkein tippa linssissä raapi ja rapsutti Ottoo vaikka mäkin olin siinä ihan tyrkyllä. Se sitten selvitti että mua se voi rapsutella joka ilta, mutta Ottoo vaan tosi tosi harvoin.
Sitten kun me oltiin oltu ulkona ni vietiin Otto takas kotiin. Mun vanhassa kotipihassa Otto sitten vaan istu mun vieressä auton takapenkillä ja oli sen näkönen ettei se o lähdössä mihkään vaikka sitä ovesta koitettiin nykiä ulos. Me paiskattiin tassua päälle ja luvattiin nähdä pian uudestaan. Mutsi sano et Otto tulee meille reilun viikon päästä yökylään ja mä voin näyttää sille mun mestat ja Ilvesmetsän.
Mun Tyttäreni Oonakin oli kuulemma hienosti suorittanut poropaimennuskokeen tuolla melko kaukana mitä kaikki kutsuu poromaaksi. Mulle se nyt ei sillain ollu mikään yllätys, hiano likkahan siitä on kasvanu. Pääsen kuulemma Oonallekin kylään ensviikolla. Viimeks annoin Oonalle mun Tärkeän Narun ja se jemmas sen metsään. Mä pidin sitä vähän kakarana mutta suostuin välillä sitten leikkiin sen kans. Se kyllä aina vei kaikki lelut kerralla ja juoksi karkuun, mut onneks siellä oli se toinen pitkätukkanen hemaseva nainen. Se kyllä huusi mun korvaan välillä kun koitin siihen tutustua, pitää ehkä enskerralla alottaa kuonon puolesta toi tutustuminen.
Tänään on ollu kyllä tosi mahtava päivä! Vähän kuuma täällä kämpässä meinaa tulla ku arska paistaa suoraan ikkunasta, mutta onneks mutsi pitää partsin ovee auki ni voin sen edessä makoilla ja viilennellä. Aamulla käytiin ens pienellä lenksulla ja sit mutsi lähti leikkiin neulatyynyä ja mä vedin siihen väliin kauneusunet. Sit sain uuden luun ja samaan syssyyn hetikohta tuli vieraita kylään. Mua tietty kehuttiin kuinka mää olen niin komee. Sitten me lähdettiin ilvesmetsään ja aurinko paisto ihan täydeltä terältä. Ilveitä ei (kuulemma onneksi) nähty mutta olisinhan mä nyt mutsia joltain katilta suojellut mennen tullen. Puolitoista tuntia siinä vierähti ja meinas tulla jo ihan hiki siinä auringossa! Mutsi loisti ku naantalin aurinko ja huokaili maisemia.
No mutta eipä tässä kai ny just o kummempia tapahtunu. Mutsin tars vaan hankkia kamera et se vois kuvata mua. Just joku siä ilvesmetässäki kehu mun naamaani söpöksi. Sanoin sille että "HAU! Komee se on eikä söpö!".
tiistai 23. helmikuuta 2010
Vaihteeksi hyvää
Ruun silmä parani hienosti ja taas näkee porokoira temmeltää! :) Samoin kotona oleskelu yksin sujuu jo ongelmitta ja Clomicalmin annostuksen olen puolittanut. Ruu on taas oma itsensä: Toisaalta rauhallinen ja lunki, mutta toisaalta jaksaa taas leikkiä leluilla ja saada asiaan kuuluvia porokoiran iltahepuleita äänitehosteilla.
Kovasti paljon ollaan ulkoiltu ja nähnty vähän koirakavereitakin. Kaverien näkeminen selvästi piristi Ruuta ja toiveena olisikin pian nähdä Ottoa (ehkä jo tänään). Mulla ja Ruulla on sitä luppakorvaa kovasti ikävä! Kameran uupumisen takia ei nyt ole mitään kuviakaan luvassa valitettavasti, mutta edes sitten näitä kuulumisia.
Nyt lähdetään Ruun kanssa vähän aamun happihyppelylle tuonne raikkaaseen -25 pakkaseen!
Kovasti paljon ollaan ulkoiltu ja nähnty vähän koirakavereitakin. Kaverien näkeminen selvästi piristi Ruuta ja toiveena olisikin pian nähdä Ottoa (ehkä jo tänään). Mulla ja Ruulla on sitä luppakorvaa kovasti ikävä! Kameran uupumisen takia ei nyt ole mitään kuviakaan luvassa valitettavasti, mutta edes sitten näitä kuulumisia.
Nyt lähdetään Ruun kanssa vähän aamun happihyppelylle tuonne raikkaaseen -25 pakkaseen!
torstai 28. tammikuuta 2010
Epäonnea
Eilen tuli taas yllättävä visiitti eläinlääkärille. Huomasin Ruun silmässä jotakin vikaa ja varasin ajan Valkeakosken Eläinsairaalaan. Haavahan sieltä silmästä sitten löytyi ja nyt silmää hoidetaan viidellä (!) eri lääkkeellä. Toki asiaan kuuluu myös rääkätä koiraa pukemalla sille kauluri päähän jota pitää pitää viikko, jolloin on uusi käynti tohtorilla kontrollissa.
Haavan alkuperästä ei ole tietoa, mutta siellähän tuo tallilla pyöri koko päivän, joten melkein mihin vaan sen on voinut teloa. Nyt sitten vaan parannellaan ja seuraillaan ettei silmän tilanne mene pahempaan, vaan ainoastaan parempaan suuntaan!
Haavan alkuperästä ei ole tietoa, mutta siellähän tuo tallilla pyöri koko päivän, joten melkein mihin vaan sen on voinut teloa. Nyt sitten vaan parannellaan ja seuraillaan ettei silmän tilanne mene pahempaan, vaan ainoastaan parempaan suuntaan!
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Suuria muutoksia
Lusikat meni jakoon, samoin koirat. Ruun kanssa asustellaan nyt Valkeakoskella melko onnellisina, vaikka on tässä monta mutkaa matkalla ollutkin. Ensimmäsienä piti löytää asunto, johon saa mukaan koiran. Ja tietty mahdollisimman halpa asunto, kun pitäisi löytyä työpaikkakin jos meinaa vuokraa maksella. Liekö onnella näppinsä pelissä, mutta koiraystävällinen asunto löytyi ja samaan syssyyn työpaikkakin!
Muutos oli kuitenkin suuri. Kaikenkestävä porokoira Ruu otti asiat hieman raskaasti. Ikimaailmassa en olisi uskonut että tässä tuon koiran kanssa olen, mutta nyt uudelleen opetellaan yksinoloa kun Oton, vanhan kodin ja tutun työpaikan jäätyä pois kuvioista kertaheitolla Ruu alkoi kärsiä eroahdistusoireista. Halusin stressikierteen katki hetikohta nopeaan ennenkuin se pääsee aivan valloilleen ja hain Ruulle eläinlääkäristä Clomicalmia. Ruu kulkee mukana töissä, mutta uusi talli on sen verran iso paikka ettei siellä voi taukoamatta juoksennella missä lystää jotta emäntä ehtii tehdä töitäkin, joten osan päivästä Ruu joutuu nököttämään karsinassa tai autossa. Pieninä pätkinä ollaan nyt harjoiteltu yksinoloa kotona ja hyvin on ainakin lähtenyt sujumaan.
Ottoa meillä molemmilla on kovasti ikävä! Otto on onneksi kuitenkin melko hyvin sopeutunut asustamaan Petrin kanssa, kun koti pysyi samana...
Muutos oli kuitenkin suuri. Kaikenkestävä porokoira Ruu otti asiat hieman raskaasti. Ikimaailmassa en olisi uskonut että tässä tuon koiran kanssa olen, mutta nyt uudelleen opetellaan yksinoloa kun Oton, vanhan kodin ja tutun työpaikan jäätyä pois kuvioista kertaheitolla Ruu alkoi kärsiä eroahdistusoireista. Halusin stressikierteen katki hetikohta nopeaan ennenkuin se pääsee aivan valloilleen ja hain Ruulle eläinlääkäristä Clomicalmia. Ruu kulkee mukana töissä, mutta uusi talli on sen verran iso paikka ettei siellä voi taukoamatta juoksennella missä lystää jotta emäntä ehtii tehdä töitäkin, joten osan päivästä Ruu joutuu nököttämään karsinassa tai autossa. Pieninä pätkinä ollaan nyt harjoiteltu yksinoloa kotona ja hyvin on ainakin lähtenyt sujumaan.
Ottoa meillä molemmilla on kovasti ikävä! Otto on onneksi kuitenkin melko hyvin sopeutunut asustamaan Petrin kanssa, kun koti pysyi samana...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)