lauantai 18. huhtikuuta 2009

Omituisten otusten kerho

Otto on outo. Ma, ti ja ke se riiputti oikeaa korvaansa, kulki pää vinossa ja ravisteli päätään vimmatusti. Ei kuitenkaan menty lääkäriin, kun tätä oireilua kesti päivässä maksimissaan 2 puolentunnin jaksoa. Korva on siisti, ei haise, ei möhnää ja sitä huuhdottiin pari kertaa kotona. Muun ajan Otto oli ihan normaali eikä korva vaivannut.

Eilen koirat joutuivat oikein saippuapesulle. Kevätpesu, jos meinaavat mun peiton alla nukkua jatkossakin. :) Samalla tuuppasin koiriin Milbemax matolääkkeet.

Aamulla Otto sitten kieltäytyi syömästä. Maistoi se pari nappulaa mutta ei suostunut syömään. Ajattelin josko sen on maha kipeä matolääkkeestä. Pihalla tulostukset olivat kuitenkin normaalit, eikä matojakaan ainakaan nähtävissä ollut. (Ei sillä, ei niillä mitään oireita madoista ole ollutkaan). Ovat ne kuitenkin hiirestäneet ja myyrästäneet talven ja syöneet kaikki saaliinsa, joten ei ne madotkaan kai mahdottomuus olisi.

Noh, Otto on siis muuten nyt aika normaali, mutta se ei syö. En muista olisiko Ruun tulon jälkeen tapahtunut kuin kerran aiemmin ettei herra syö. Ja Ruukin on jo kolme ja melkein puoli. Ei siis muuta kuin tarjotaan ruokaa uudelleen illalla. Ei se onneksi pieneen paastoon kuole, ja lopulta luulis nälänkin olevan. :)

Ei kommentteja: