sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Rinkitiellä

Ulkoiltiin aamulenkki rinkitiellä. Tai on sillä paikalla varmaan oikeakin nimi, muttakun se päättyy kääntymispaikka-rinkulaan keskellä ei mitään, niin se saa olla nyt rinkitie. Yhtä loogista kuin puomitie, joka on toisinaan suljettu puomilla.

Eilen illalla 23 aikaan jotkut valopäät sitten ampuivat kunnon isoja raketteja tuossa meidän sisäpihalla. Tai jos en ihan väärin käsittänyt niin vissiin "aikuiset" ihmiset räiski niitä parvekkelltaan! Olin juuri menossa avautumaan asiasta kun Otto oli tietenkin ihan paniikissa, kun tuommoisen sisäpihan akustiikka toimii näemmä valitettavan hyvin. Joku fiksu siellä jo parvekkeeltaan huusi että yksikin pommi vielä niin hän soittaa poliisit. (Hyvä että ehti, mä olisin uhannut vaan mennä kuristamaan ne omin käsin). Ja ketään ei näkynyt missään! Paitsi kolme tyyppiä toisella parvekkeella jotka poistuivat sisälle. Nekö siellä ampuili? Siitä suunnatsa raketit ainakin tuli ja räjähti tuossa meidän makkarin ikkunan edessä.

Aamulla siis päätin että lähdetään tuonne Rinkitielle ulkoilemaan niin ei tarvi Oton pelätä. Eikä se siellä onneksi pelännytkään. Ulkoillessa törmättiin poltettuun (?) autonhylkyyn, isoon kasaan rakettiroskaa ja sitten Otto tietty löysi vielä kebabinkuoret. Huusin sitä eikä se tullut ja menin hakemaan sitä pois, niin siellä se nuoli sitä laatikkoa ihan onnessaan. YÖK! Sai sitten huudot ja tuli pois laatikolta, toivottavasti oli alunperinkin tyhjä...

Tässä kuvia aamulta:

Hepulii!

Joku sentään tottelee luoksetulokäskyä

...ja tunteella!

Otto mielummin tähyili muita juttuja,
ei sentään kuitenkaan karannut!

Illalla piti lähteä toiselle pidemmälle lenkille, tosin hihnassa, kun olin laiska enkä jaksanut yksinäni mennä tokoilemaan (reenit oli peruttu). Heti alkumatkasta sain kuitenkin huomata että joku pommittelee taas ja Otolla on paniikki ja Ruu on taas/edelleen ripulilla. Ei sentään vesiripulilla, mutta ripulilla kuitenkin. Mahtoiko aamun riekkulenkki olla kuitenkin vielä liikaa? Toisaalta oli sitten hyvä etten saanut inspistä tokoilemaankaan.

Ei kommentteja: