RUU - Tuhkavuorten Lumipyörre

Ystävänpäivä

2011-02-14T07:30:00.000-08:00

Kaikista päivistä tänää, eli ystävänpäivänä, jouduin lenkille ilman koirakavereita! Se ei kyllä sitte loppuviimein hienossa auringonpasisteessa paljoo haitannu ja juoksin jokatapauksessa vimmatusti joka suuntaan.

Hain mutsiakin monta kertaa leikkimään, mutta ei se oikein lähteny. Mutta se kerto et se oli ollu kuntosalilla.

Mä päätin sitte kans näyttää miten porokoirasta on moneksi. Tässä mä teen näitä kylkiliikkeitä ni pysyy linjat kuasissa!

Tässä sitten taas on tää reisilihasreeni.

Tää on pualestaan vatsarutistus. Kyllä mulla kesään mennessä on hiano sixpäkki ku viä pari kertaa reenaan!

Päätin sitte kans että olis ihan hyvä harjotella tota lyhyen matkan spurttaamista.

Loppuun taas pakollinen ja virallinen passikuva. Eiks näitä ny o otettu jo joka kerta ja tarpeeks monta? Eiks ny voitas si alkaa leikkiin ku reenit o tehty?

Kaverikoiria

2011-02-10T10:29:00.000-08:00

Mä pääsin ykspäivä leikkiin kauheesti muitten koirien kans. Ens mentiin Ellille ja pakattiin Ronja ja Roope autoon ja ajettiin Vesilahteen semmoselle mettäautotielle. Ei me siellä oltu ku joku puoli tuntia mutta me juostiin niin paljon ja täysiä vimmatusti joka suuntaan ettei mitään tolkkua.

Sen jälkeen me mentiin yhden Tuiren pihaan ja mua alko vähän jännittää ku siellä oli semmonen saksanpaimenkoira pihassa. Sen nimi on Nappula. Mä kyllä heti haistoin et se on narttu, mutta esitin silti vähän aikaa coolia ja välinpitämätöntä ja semmosta vaikeestitavoteltavaa. Sitten ku mä olin ihan varma ettei se syö mua yhtenä suupalana, ni me juostiin senki kans ihan vimmatusti joka suuntaan. Niinkin paljon että juostiin ihan vastakkain niin että päät kolisi ku tuli kolari. Mutsi oli taas jo ihan varma että siinä kolauksessa lähti jo loputki hampaat, mutta ei me Nappulan kanssa välitetty vaan alettiin painia lumihangessa niin että oltiin molemmat ihan lumisia.

Mä olin jo ihan väsyny mutta me mentiin vielä Ellille kylään ja Ronja pussas mua taas kokoajan. Onhan se kivaa olla niin suosittu, mutta kyllä mua sitten loppupäivän nukutti!

Kevättä rinnassa

2011-02-04T05:39:00.000-08:00

Mä olen ny taas niin rakastunu että ette voi varmaan uskookkaan. Löysin alkuviikosta tosta mein talon toiseltapualen pyörätieltä niin maukkaita tuoksuja että tuli ihan poru aina ku käveltiin siitä ohi nii et ne hajut loppu.

Mä sitte taas nii lemmentuskissani nuolin ton jalkani nahkat rikki, ku mää olen tullu siihen tulokseen ettei mutsi ota näitä mun tyttöystäviä vakavasti jos en tee asialle jotakin radikaalia ja näyttävää ikävöimisoperaatioo.

Se sitte kehtas viedä mua yks päivä hihnassa ja kuonopannassa lenkille! Ihan älytöntä! Mää kiamurtelin ja raavin naamaani maahan enkä pystyny eres kunnolla mahtaileen muille koirille sen kidutusvälineen takia. Muka liukasta ja selkä kipee emännällä ja kaikkee... Väitti vielä että jumitan joka lumikökkäreeseen missä näkyy keltasta. Mää sanon et se vaa tahallaan rääkkää mua!

Eikä tää rääkkäys siihen sitte loppunu. Eilen se meni tekemään mulle jonku betadinehauteen yöksi tohon jalkaan, ja siinä oli viälä rapiseva muovipussi. Enhämmää voinu edes olla samassa huoneessa sen rapisevan ja märän kinttuni kans. Jäin miälenosotuksellisesti si nukkuun olkkariin enkä menny ollenka tonne makkariin ku vasta sitte ku muut ei nähny.

Onneks mulle sitten vähän hyvitettiin mun kärsimyksiä ja käytiin tänää tuala Kangasalan soramontuilla ja metiköissä ulkoilemassa!

Soramontulla

2011-01-30T07:59:00.000-08:00

Tänää oli mahtava ilma! Ei mikä tahansa koiranilma, vaan melko hyvin porokoiran ilma! Kauheesta tuulesta hualimatta mun meinas tulla hiki ku juoksin narupallon perässä pitkin soramonttua. Täsä on ny ensteks tämmönen perhepotretti misä mää olen W-miähen ja Vihreen Ratsun kanssa samassa kuvassa.

Täsä on sitte kuvaa mun palloilusta. Ja en o muistanu tänne viä kertookkaan kun edellispäivänä me ajeltiin ton mun autonkuljettajan kans Lempäälään ja mää pääsin leikkimään Ronjan ja Roopen kans! Se oli mahtavaa. Ronjahan ny on tiätenki ihan rakastunu muhun kun se pussailee yhtenään, mutta jumantsuikka kuulkaa miten sirpsakat ja pitkät sääret sillä on! Emmääkä iha hiras o, mutta kyllä siinä saa porokoira jäädä katteleen perävaloja ku suoralta lähetään!

Täsä ny on vähän tän päivän maisemia. Mää leikin olevani poromaassa tunturin juurella, mutta en sitte jaksanu kiivetä ylös asti. Mutsi ei halunnu heittää palloo sinne, kun se arveli että se joutuu sen ite käymään hakemassa.

Valkeekosken paskapiiput

2011-01-26T07:32:00.000-08:00

Täsä nää ny o heti ekasa kuvasa ja koko komeuressaan: Valkeekosken paskanhajuset savupiiput. Mutsi mulle kerto miten ne oli joskus ennen mun olemassaoloo ollu Oton kans kylässä Elinalla ja Remulla ja ne oli Herwoodista kattellu korkeelta parvekkeelta ku Valkeekosken käryt näky taivaalla. Siinä ne si oli nauranu et joku tuaki paskanhajusa elää. Ja missäs sitä nyt itte sitten ollaan niin? No, ei täälä onneks o toistaseks kauheesti haissu.

No, oli kumminki siis niin komee ilma (ja ihan hajutontaki kyllä) että lährettiin vähä tonne ulkoileen. Mutsiki jo jakso selkänsä kans melkein tunnin olla, mutta enimmäkseen se kykki ton kameransa kanssa ja mun olis pitäny sille muka poseerata. Sanoin että emmää ny ehri ku tarttee reenata itteensä ny ku taas vähän pääsee ja kyä mää si reenasinki. Lyhkästä matkaa, pitkää matkaa, umpihankee ja kepinkantoo. Täsä olis ny kuvaa siittä ku teen melkein kaikkee yhtäaikaa!

Sinne jäälle oli merkitty tommosilla risuilla (mihin mun mielestä olis kaikkiin tarttenu kusta) tommonen reitti, mutta ei sinne voinu mennä ku jään päällä oli nii paljo vettä. Mutsi kökki taas rannalla ruikuttamassa ku mää kävin muutamat kusasemassa mutta voitteko kuvitella mitä si kävi!? No ku mää tiätty olin kans kastellu tassuni tua vetesä mitä ton lumen alla on ni mun alko tassuja paleleen! Paleleen! Porokoiralla! Mää olen kasvattanu nii jumalattomat varpaanvälikarvakki, mutta siinä sitä sitte vasta onki ku neki kastuu. No mää unohrin sitte semmosen takaiskun kyä heti ku lähettiin taas eteneen.

Mää päätin si mutsillekki kertoo et varpaat jäätyy et tarttis keppiäki heitellä ni tulis lämmin. Ei se heti uskonu. Mää huusin kovempaa:

Suastuin si lopuks viä yhteen tämmöseen maisemaposeerauskuvaan ku ajattelin et kaikki beipet olis ihan kuumana tästä mun herkästä ja romanttisesta puolesta. Ja onhan tossa tota luntaki nii paljo et onhan se ny taivaan tosi että mää sovin tämmösiin maisemiin!

Alkaisko rekikoiraksi?

2011-01-20T01:18:00.000-08:00

Tänään toi mutsi tajus lähtee viemään mua irtijuokseen. Voitteks kuvitella etten o kahteen päivään pääsy mihkään!? Eilen madeltiin 20 minuuttia hihnassa ja mitään muuta hyvää siinä ei ollu ku että ehdin haistella kaiken ku mutsi on nii hidas. Tänään siis kuitenki se kaivo ton vihreän ratsunsa (=Mazda) tuolta hangesta ja vei mut tonne heritynniemeen.

Ensin siinä käveltiin semmosta rauhallista tahtia ja mä vähän tarkkailin tota mutsia et kuinka se ny oikein pärjää. Ihan hianosti se meniki aluks, mutta takastullessa se tuli jo niin hitaasti että mun piti huolestuneena sille vähän haukkua et se jakso takas autolle asti.

Rupesinki siinä si miättiin että tarttis saara jostain pulkka ni voisin vetää sitä perässäni. Ei se ny kauheen hyvältä näyttäny kun vaikka 40 minuuttia sainki juosta ni mutsi ei päässy siinä ajassa ku 2 kilometriä! (Joista kuulemma toinen oli liikaa). Mä sitten loppumatkasta koitin sitä piristää. Ensin hain sitä ihan kamalasti leikkimään, mutta ei se alkanu mun kans ollenka. Si keksin että pidän sen hyväntuulisena esittämällä kaikki hianot seuraamiset ja sivulletulot ja se kyä kannatti ku alko nameja ropista suuhun kokoajan.

Päästiin sitte takasi vihreelle ratsulle ja mä olisin jaksanu juosta vielä ainakin sata kilometriä, mutta menin sitte kiltisti kyytiin ja esitin tyytyväistä. Täytyy varmaan kysyä W-miäheltä alkasko se heittää mulle palloo joku ilta. Ainaki kuulin ku se eilen suunnitteli mun pään menoks jotain namin etsintää...

Paluu julkkikseksi

2011-01-18T07:23:00.000-08:00

Se o mortonki kaikille! Nykku loppuvuaresta laitettiin leegotki uusiks, ni o hyvä alottaa uus vuasi komeempana ku koskaan! Ajattelin että nyt kun tolla mutsillaki näkys olevan aikaa ni se saa taas alkaa sihteerinhommiin ja puhtaakskirjottaa nää mun jutut.

Sen pitäs kuulemma olla töissä viälä, mutta joku valkotakkinen sano sille ettei se voi olla ja sen pitää mennä johonki magneettikuvausputkeen. Ei se o kyä mua ny vieny oikein ollenka lenkille. Vähän se on ajanu tonne mettätielle autolla ja si hetken olen saanu juasta itekseni ja siinä kaikki. Se on tylsää ja väärin sanon mää!

Lulu ja Oili: osa III

2010-04-11T03:53:00.000-07:00

Mää kävin vähä ulkoiluttamassa noita mun tyttöystäviä tänää. Tosin ens mun tartti kattella ku mutsi taas lääppi sitä hevosta, mutta sitte se vei mut siihen naapuriin ja lähettii pellolle Lulun ja Oilin kans. Toi aurinko ei kyä suastunu sillo paistaan ja mää en miälestäni o ihan erukseni näisä kuvisa ny, mutta näättepähän ainaki ku noi labradoorikset käy iha kuumana muhun!

Lulu ja Oili: osa II

2010-04-11T03:43:00.000-07:00

Lulu ja Oili

2010-04-11T03:40:00.000-07:00

Terve!

2010-04-03T07:44:00.000-07:00

Mortonki! Mää olen taas ihan kunnossa! Olin tänään vähän täällä sisustanut sillävälin ku mutsi oli töisä. Emmää mitää isoo, vähän vaan semmosta pikku siivoilua.

Ensinnäkin: Mun mielestä täälä oli sänky pedattu huonosti. Tyyny oli laitettu sinne peiton alle, ja miten mää muka sitä voisin käyttää ku se on siälä? Mää otin sen si siihen peiton päälle, pauttiarallaa keskelle sänkyä. Petasin mää vähän niitä peittojaki uuteen uskoon ja hyvät unet siinä si saiki.

Mutsi oli jättäny mulle tohon sohvalle ton tyynymiähen. Se oli pessykki sen ku se oli kuulemma jo menny liian karvaseks sen makuun. Pah, mää sanon. Olis edes tyynynainen, mukku se o miäs. Sen pairasaki o uroksen merkki, ja muut uroksen ku mää kuuluu täsä huushollisa lattialle! Nih! Ainaki jos multa kysytään.

No, si ku olin tiputtanu tyynymiähen lattialle, ni huamasin et se o kyä vähän liian lähellä mun petiä (vaikka nukuinki siinä sängyssä). Mokomaan untuvahöyhenäijään en enää koskenu, ni mää si kasasin puolet mun pedistä sillain sopivan kauas siitä ukosta.

Ja ettei mutsi osais epäillä mua ni nukuin si kuitenki sohvalla ku se tuli kotiin...

Lääkärisä

2010-03-29T09:16:00.000-07:00

Mää päätin alkaa paskalakkoon! Lauantai-iltana tuli ruuan jälkee maha vähä kippeeks ni sillo oli pakko viä käydä ihan vähä, mut simmää päätin etten ennää käy! Se oli aika hyvä konsti ku si sunnuntaina mutsi ulkoilutti mua tosi paljo ku se aatteli et juokseminen laittas hommat toimiin, mutta empä vaa alkanu! Päätin vaa lisäks alkaa yäkkäileen. Siittä seuras sitte se maanantaina mää pääsin aamulla melkein tunnin lenkille ennen ku mutsi lähti töihin, mutta emmää alkanu sitte vieläkään.

No si kävi sillai et mutsi tuli iha hermona töistä, ku se oli kuulemma ajatellu et jos mää olen vaikka sualitukoksee täälä kuallu ja taas se lenkitti mua hetipaikalla tunnin. Mulla oli kyä si jo kiältämättä vähän huano olo ja mää pyärin pusikoissa ja vähän vinkusinki mutta sitte se kakka ei enää tullukka ku mää ajattelin lopettaa mun lakon! Kiitokseksi mutsi tyänsi mulle peräruiskeen sinne minne aurinko ei paista ja mää kiljuin sitte sen mukasesti!

Mutsi sitte soitteli eläinsairaalaan ja sano et ne halluu ottaa musta siä röntkenkuvia. No joo, kuvata mua kaikki haluu ku oon komee, mutta en olis kyä lähteny sinne jos olisin tiänny mitä siä tehhää! Sen kuvaamisen lisäks mua pisteltiin monta kertaa neuloilla (laskin et noin 5 kertaa) ja sitte ne kaiveli mun takalistoo ja laitto lisää sitä peräruisketta! Siä oli ihan kamalaa. Mua väsyttiki si jo nii paljo et oikasin siihen lääkäriaseman lattialle pitkin pituuttani. Si koitin alkaa leikkiin kuallutta ku se tohtori tökki mua niillä neuloilla mutta ei se auttanu!

Ne sano et mulla o ummetusta (no hei haloo, olisin mää sen kai ittekki tiänny!) mutta sitte mun tulehrusarvoisaki oli jottai vikkaa. Ja koska mää en ole mikään tavis ni ne arvot oliki liian alhaalla, mut seki kuulemma kertoo tulehruksesta. Natriumiarvosaki oli vähän heittoo mut ei se lääkäri si siittä hualestunu.

Muhun si tyännettiin lääkkeitä ja kotiintuomisiks saatiin kans antilooppikuuri, kipulääkettä, niitä pirun peräruiskeita ja jottai muuta ummetuslääkettä. Mutsi meinas tarvita kans jottai syrämmentahristinta ku se näki laskun ja mää sanoinki et olis ny ostanu sillä rahalla vaikka mulle herkkuja!

Oli kyä nii rankka päivä, että ny aion vaa nukkua lopun ehtoota.

Mimmi

2010-03-27T10:43:00.001-07:00

Se o taas mortonki! Ja koirapojalla eli mulla kevättä rinnasa! Mun kaksjalkanen mamma kävi täälä kyläsä ja si mei ton mun autonkuljettajan kans vietiinn se yökyläilyn jälkee takasi Hämeenlinnaan. Se o kiva paikka ko siinä naapurisa asuu Mimmi. Se o tiätteks ihan hulluna muhun, ja pakko myäntää et olemmääki vähä palio rakastunu. Mimmi o musta ja sillä valkone rinnus ja maailman kaunein naama josa o si kans pystykorvat. Mimmi ei o mun rotunen, mutta melkone rotunainen se kyä o ja juur mun makuuni!

Siinä kuulkaa syrämmet vaa leijailee ilmasa ku mei kattellaa toisiamme sen piha-aitapusikon läpitte. No, ny si tapahtu taas sillain, et vaikka se Mimmi o hyväkäytöksinen peipe eikä ikinä karkaa siältä pihaltansa, ni ny se kyä salaa vähän karkas! Se o joskus ennenki karannu mun takiani. Mää vaa coolisti nostin hännän pystyyn ja yritin näyttää vähän isommalta viälä ja heilutin häntääni sille lempeesti. Se oli kyä taas niin myyty ja tais meillä molemmilla olla silmät syrämmen muatosina. Mää vähä kuiskutin Mimmin korvaan rakkauttani ja si Mimmin tarttiki jo lähtee takasi omalle pihalle.

Kyä mää sen verta kuitenki innostuin siittä kohtaamisesta taas että siinä ohimennen ajoin yhren rääkyvän fasaaninki menemään ku Mimmi katteli pihaltansa mun urotöitä. Sisällä mää si huokailin syvään ja katelin ikkunasta pihalle ja vartosin ovella et joku tajuis päästää mut ulos ku mun elämäni rakkaus oli siälä! No ei kukaan tiätenkä tajunnu ja si ku mei lährettii kotio ni Mimmiki oli jo menny varmaa sisälle. Mää si jatkoin huakailua kotona ja kattelin mutsia syyttävästi ku se ei ottanu Mimmiä mulle mukkaa.

Perus ulkoilua

2010-03-24T13:47:00.000-07:00

Moro taas! Mää pistän ny vähän kuvia musta ku mutsi on raahannu tota kameraa mukanaan. Ny ei kuulemma näpikkä jääry kuvatesa ku o mun makuuni tommonen lähes trooppinen +5 astetta lämpöö. Näisä kuvisa mei ollaan tosa meijjän lähimettäsä ja ihan kiva mettä seki on. Mutsi o ollu vähä kipeenä eikä se jaksanu kävellä ilvesmettään asti, ja siks määki pääsin eilen vaan puolentunnin hihnaköpöttelylle. Vähänks oli tylsää! No, tänää mää sain taas yli tunnin juoksennella ja täsä siittä ny o si kuvia:

Täsä mää si taas huuran mutsille ku se ei heitä tota keppiä mulle. Huurettiin muute sillo viikonloppuna Otonki kans ku törmättii si hämärässä ekaan irtokoiraan täälä. Se ohitti meitit jo kerran ja si se vähän matkan päästä pääsiki sen narunjatkeelta irti. Se juaksi ihan suaraa meitä kohti ja se oli joku semmonen amstaffi tai joku muu semmonen tappelukoira ni mää si päätin suojella mutsia ja huusin
karvat pystysä räkä suusta lentäen sille rakille et ei tartte tänne tulla s**tana ja si Ottoki alko huutaa mun kans.

Se koira si päättiki viimehetkellä juasta meistä ohi ja niin oli taas mutsi pelastettu. Otto sano viä pari valittua sanaa sille narunjatkeellekin ku se siitä kirmas koiraansa pyyrystään. Mei ohitettiin se koira si sattumalta uurestaan toisessa kohtaa ja si mei oltiinki ihan iisisti ku se toinenki koira tajus olla hyäkkäilemättä mihkää. Sillä oli kyä nii sirpsakat sääret et saatto se olla narttuki, mut ei sitä siinä vauhrisa tajunnu tyäntää naamaansa sen takapualee ja tarkastaa.

Mutta jos tähän päivään palataan ni täsä o musta tämmöne ylväs kuva ku mää imeskelen tota jäätynyttä keppiä. Ei o kaikki koirat tämmösiä kulinaristeja ku mää. Tää sopis melkein jo johkii semmosee ihmisten jäätölömainoksee misä ämmät imeskelee magnumeita ja muita dumletuutteja silmät kii. Paitsi tää olis tiätty semmonen miähekäs versio.

Si mää valkkasin tähän loppuun tämmösen perus pärstäkuvan ku mää si aloin kyttäillä maisemia ja luulin jonku peipenki siä näkeväni. Mutta ei mulla taas tälle päivälle o muuta asiaa. Se o Mortonki!

Kuvia kuvia

2010-03-22T10:12:00.000-07:00

Otto ja Ruu: Osa II

2010-03-22T10:07:00.000-07:00

Tässä o vähä kuvamateriaalia mein viikonlopusta. Ny just väsyttää tosi paljo ku mutsi raahas meitä lenkille ja tallille minkä ehti. Ilvesmettäki tuli koluttua, muttei nähty kyä ilveitä yhtään. Nauttikaa kuvista. Pihalta semmosia ei ny o, ku sato räntää koko viikonlopun.

Otto ja Ruu

2010-03-20T21:54:00.000-07:00

Eilen me käytiin taas heti aamusta tallilla. Onneks mutsi vei mut lenkille ennenkuin se alko lääppiä sitä kopukkaa. Sano et oli ollu villi se Tuulihattu, mutta jos mun olis annettu auttaa, ni olis siitä vielä pari vaihdetta löytyny lisää. (kjäh kjäh)...

Sitten Otto tuli kylään! Se oli heti niinku kotonaan, löysi synttärilahjansa alle kolmessa sekunnissa saapumisestaan ja kerjäs namikaapilla ennenku olin ehtiny ees kertoo et mikä näistä se namikaappi on! Kerran koitin varovasti sanoo sille "murr" - ihan hiljaa ja toiseen suuntaan kattomalla - kun se niin haki mun lelulaatikosta kaikki mun lelut. Mutta si huomasin et mutsi katto mua sen näkösenä et jos ei ala löytyä vieraanvaraisuutta ni voi porokoiran nahka venyä... Mä sitte totesin ilman eri komennusta et on se kuitenki vaan niin hauskaa että Otto tuli kylään!

Mä sitten heti aattelin kertoo sille että en mä oikeesti tarkottanu yhtään murista, ja pesin sen silmät ja korvat monta kertaa. Voitteks kuvitella? Sen naamaa ei o varmaa kukaan pessy pitkään aikaan! Mulla oli tapana pestä ne ainaki kerran päivässä, mut kuka niitä nyt sitte pesee ku me asutaan eri paikoissa??? No, kuitenkin, mä sitte annoin Oton leikkiä mun kaikilla leluilla. Me ei kyllä ihan heti leikitty kauheesti keskenämme, mutta annoin Oton nukkua mun pedillä ku se tykkäs siitä niin kovin. Mä oikeestaan tykkäänki enemmän mun omasta paikasta tossa sohvalla ku se o vähän korkeemmalla ja siitä on lyhyempi matka kattomaan ikkunasta.

Illalla mä sitte näytin mutsille et mä edelleen muistan ettei toisen ruokakupille saa mennä ennenkuin toinen on lopettanut syömisen ja että osaan mä vielä kulkee hihnassakin Oton kanssa. Mutsi oli niin tyytyväinen että mua vähän huvitti sen liikuttuneisuus. Tänään me mennään ilvesmetsään ja näytän Otolle kaikki mestat! Mutta aika laiska toi Otto on. Kello on jo yli seittemän ja mutsi on keittäny kahveet ja kaikki eikä se o eväänsä liikauttanu tuolta sängystä! Häntää vaan heiluttaa, että kyllä se elossa on. Mä kerron si myöhemmin lisää miten mein tää päivä on kulkenu, ja jos toi mutsi sais tolla kameralla kuvia ku sillä semonen ny on. Tosin siellä o tosi surkee ilma pihalla, että saa ny nährä.

p.s. Jos Otolle antaa kuivatun kalan, ni se edelleen imeskelee sen märäksi, sylkäsee lattialle, ja kierii päällä...

Käytiin Oonalla

2010-03-17T11:25:00.000-07:00

Mutsi on kaks päivää raahannu mua mukanaan joka paikkaan. Eilenki käytiin ens tallilla. Siälä oli si naapurisa koiria. Mä huusin sen yhrenki Labradooriksen korvaan mut voitteko uskoo ettei se olenka lämmenny mulle?! Se Australianpaimenkoiraneito Nita onneks sitten pienen kailotuksen jälkeen sai omanki äänensä auki ja sitte me kyllä juostiin! Se Labradooriskin sitten vähän innostu musta, kai siitä tuli mustis.

No me sitte lähdettiin Hämeenkoskelle kylään mun tyttären Oonan luokse. Oona oli niin pirun nopee juokseen joka suuntaan, että mä en ihan tosissaan viittiny eres koittaa juosta sen vauhrisa. Siinä olis voinu käydä nii etten oliska pysyny ihan mukana ni se olis ollu noloo! Mutta Oona ja Sumu huusi vähintään yhtä lujaa ku mää, ja ne tajus mistä on kyse! Me tultiin kaikki melkein kuuroiks ku huurettii nii paljo, mut ai että ku oli kivaa!

Oona näytti mulle mitä kaikkee se puuhaa siellä sikalan nurkillakin. Mä koitin sitte kans maistella heraa (vaimitäsenyoli) jäätyneestä maasta, mutta siihen jyvien syömiseen mä en oikein syttyny.

Kotimatkalla me sitte poikettiin vielä Hämeenlinnassakin, ja mä olin NIIN väsynyt. Kaks päivää ku o reissattu melki kellon ympäri ni kyllä uni maistu! Tänää ku mutsin kello taas herätti ihan järjettömän aikasin, ni mä vaan painoin silmiä kii et me keskenäs, mä en o lähdössä ny just enää mihkään!

Ruu jäsenkorjaaja

2010-03-13T06:12:00.000-08:00

Mä olen kuullu et toi mutsi käy jossain jäsenkorjauksessa. Se valitteli sitte eilen et sillä on vasen lapa ihan jumissa ja se väänteli itteensä kummallisiin asentoihin. No mä olen niitä lapoja kans joskus nähny, kerranki söin lampaan lapaluuta ja se oli tosi herkkua. No mutta kuitenki. Sen lisäks mutsi on ihan kahjo, kun se herää monena aamuna jo viideltä! Se pirun kello rupee soimaan ja koitin sen jo kerran salaa vaientaa ja nyt siinä on reikä. Vielä se silti toimii eikä sitä kokonaan viittikään syödä, kun se on kuulemma puhelin. Ja siinä on taskulamppukin, näkeepähän sitte tuolla pimeissä metsissä.

No siis asiaan. Ajattelin että se hullu aamuviiden heräily loppuis jos sen jäsenet sais korjattua. Tänä aamuna kyllä yritin ensin jatkaa vaan unia ja painoin silmiä kiinni ja olin niinku en oliska. Mutsi oli vaan ovela ja rapisteli mun kuppiin aamusapuskat ja mä unohdin et mun piti leikkiä nukkuvaa. (No mutta hei, RUOKAA!) Sitte me lähdettiin taas keskellä aamuyötä eli ennen kuutta aamulenksulle.

Mutsihan on oikeekätinen, mutta koska mä olen ammattimiäs, ni odotin tiätty et se kuljettaakin mua siinä flexissä vasemmalla kädellä. Mä olin ens sen vierellä et sain mahdollisimman paljon tilaa ja sitten kiihdytin nollasta sataan noin neljässä metrissä ja vedin niin perrrkeleesti. Mutsi ei ajatellu yhtään ja se paino sitä stop-nappia ja.... korjattu! Siis sehän oli ihan vaan sattumaa et se rusakko pinko kans samaan aikaan siitä mun nenän edestä.

Toi mutsi ei sitte tietty tajunnu mitään ja se lähti vaan töihin vaikka olis ihan hyvin voinu jäädä palveleen mua päiväks. Töissä se sitte vasta tajus et mä olin korjannu sen vasemman lavan, eikä se ollu kuulemma enää tippaakaan jumissa. No ei tietty oo ku mä sen vedin paikoilleen! No se tajus sentään viedä mut heti töiden jälkeen pitkälle lenkille ja ette kyä arvaa ku mä löysin NIIN hienon kepin. Kieli roikku ehkä maahan asti niiden puuhommien jälkeen ku tuli vähän hiki!

HAU!

2010-03-12T04:33:00.000-08:00

Toi mun kaksjalkanen palvelija on niin laiska päivittään mun kuulumisia, että pakko se kai on tehdä itse.

Palvelija kuljetti mua ykspäivä mun vanhoille huudeille Herwoodiin ja noukittiin Otto ja Petri mukaan autoon. Sitten mentiin koirapuistoon ja mä kusin sinne joka nurkkaan niin paljon että riittää merkeiksi taas pidemmäkskin aikaa jos se ei viekään mua sinne pian uudelleen. Ottoa oli hauska nähdä ja yhtä hyvä leikkikaveri se on kuin ennenkin. Hirveetä hepulia se veti ympäriinsä ja sen mieliksi mä sitten jahtasin sitä. Mä meinasin olla vähän mustis kun mutsi niin kovin melkein tippa linssissä raapi ja rapsutti Ottoo vaikka mäkin olin siinä ihan tyrkyllä. Se sitten selvitti että mua se voi rapsutella joka ilta, mutta Ottoo vaan tosi tosi harvoin.

Sitten kun me oltiin oltu ulkona ni vietiin Otto takas kotiin. Mun vanhassa kotipihassa Otto sitten vaan istu mun vieressä auton takapenkillä ja oli sen näkönen ettei se o lähdössä mihkään vaikka sitä ovesta koitettiin nykiä ulos. Me paiskattiin tassua päälle ja luvattiin nähdä pian uudestaan. Mutsi sano et Otto tulee meille reilun viikon päästä yökylään ja mä voin näyttää sille mun mestat ja Ilvesmetsän.

Mun Tyttäreni Oonakin oli kuulemma hienosti suorittanut poropaimennuskokeen tuolla melko kaukana mitä kaikki kutsuu poromaaksi. Mulle se nyt ei sillain ollu mikään yllätys, hiano likkahan siitä on kasvanu. Pääsen kuulemma Oonallekin kylään ensviikolla. Viimeks annoin Oonalle mun Tärkeän Narun ja se jemmas sen metsään. Mä pidin sitä vähän kakarana mutta suostuin välillä sitten leikkiin sen kans. Se kyllä aina vei kaikki lelut kerralla ja juoksi karkuun, mut onneks siellä oli se toinen pitkätukkanen hemaseva nainen. Se kyllä huusi mun korvaan välillä kun koitin siihen tutustua, pitää ehkä enskerralla alottaa kuonon puolesta toi tutustuminen.

Tänään on ollu kyllä tosi mahtava päivä! Vähän kuuma täällä kämpässä meinaa tulla ku arska paistaa suoraan ikkunasta, mutta onneks mutsi pitää partsin ovee auki ni voin sen edessä makoilla ja viilennellä. Aamulla käytiin ens pienellä lenksulla ja sit mutsi lähti leikkiin neulatyynyä ja mä vedin siihen väliin kauneusunet. Sit sain uuden luun ja samaan syssyyn hetikohta tuli vieraita kylään. Mua tietty kehuttiin kuinka mää olen niin komee. Sitten me lähdettiin ilvesmetsään ja aurinko paisto ihan täydeltä terältä. Ilveitä ei (kuulemma onneksi) nähty mutta olisinhan mä nyt mutsia joltain katilta suojellut mennen tullen. Puolitoista tuntia siinä vierähti ja meinas tulla jo ihan hiki siinä auringossa! Mutsi loisti ku naantalin aurinko ja huokaili maisemia.

No mutta eipä tässä kai ny just o kummempia tapahtunu. Mutsin tars vaan hankkia kamera et se vois kuvata mua. Just joku siä ilvesmetässäki kehu mun naamaani söpöksi. Sanoin sille että "HAU! Komee se on eikä söpö!".

Vaihteeksi hyvää

2010-02-22T21:18:00.000-08:00

Ruun silmä parani hienosti ja taas näkee porokoira temmeltää! :) Samoin kotona oleskelu yksin sujuu jo ongelmitta ja Clomicalmin annostuksen olen puolittanut. Ruu on taas oma itsensä: Toisaalta rauhallinen ja lunki, mutta toisaalta jaksaa taas leikkiä leluilla ja saada asiaan kuuluvia porokoiran iltahepuleita äänitehosteilla.

Kovasti paljon ollaan ulkoiltu ja nähnty vähän koirakavereitakin. Kaverien näkeminen selvästi piristi Ruuta ja toiveena olisikin pian nähdä Ottoa (ehkä jo tänään). Mulla ja Ruulla on sitä luppakorvaa kovasti ikävä! Kameran uupumisen takia ei nyt ole mitään kuviakaan luvassa valitettavasti, mutta edes sitten näitä kuulumisia.

Nyt lähdetään Ruun kanssa vähän aamun happihyppelylle tuonne raikkaaseen -25 pakkaseen!

Epäonnea

2010-01-28T01:30:00.000-08:00

Eilen tuli taas yllättävä visiitti eläinlääkärille. Huomasin Ruun silmässä jotakin vikaa ja varasin ajan Valkeakosken Eläinsairaalaan. Haavahan sieltä silmästä sitten löytyi ja nyt silmää hoidetaan viidellä (!) eri lääkkeellä. Toki asiaan kuuluu myös rääkätä koiraa pukemalla sille kauluri päähän jota pitää pitää viikko, jolloin on uusi käynti tohtorilla kontrollissa.

Haavan alkuperästä ei ole tietoa, mutta siellähän tuo tallilla pyöri koko päivän, joten melkein mihin vaan sen on voinut teloa. Nyt sitten vaan parannellaan ja seuraillaan ettei silmän tilanne mene pahempaan, vaan ainoastaan parempaan suuntaan!

Suuria muutoksia

2010-01-24T04:43:00.000-08:00

Lusikat meni jakoon, samoin koirat. Ruun kanssa asustellaan nyt Valkeakoskella melko onnellisina, vaikka on tässä monta mutkaa matkalla ollutkin. Ensimmäsienä piti löytää asunto, johon saa mukaan koiran. Ja tietty mahdollisimman halpa asunto, kun pitäisi löytyä työpaikkakin jos meinaa vuokraa maksella. Liekö onnella näppinsä pelissä, mutta koiraystävällinen asunto löytyi ja samaan syssyyn työpaikkakin!

Muutos oli kuitenkin suuri. Kaikenkestävä porokoira Ruu otti asiat hieman raskaasti. Ikimaailmassa en olisi uskonut että tässä tuon koiran kanssa olen, mutta nyt uudelleen opetellaan yksinoloa kun Oton, vanhan kodin ja tutun työpaikan jäätyä pois kuvioista kertaheitolla Ruu alkoi kärsiä eroahdistusoireista. Halusin stressikierteen katki hetikohta nopeaan ennenkuin se pääsee aivan valloilleen ja hain Ruulle eläinlääkäristä Clomicalmia. Ruu kulkee mukana töissä, mutta uusi talli on sen verran iso paikka ettei siellä voi taukoamatta juoksennella missä lystää jotta emäntä ehtii tehdä töitäkin, joten osan päivästä Ruu joutuu nököttämään karsinassa tai autossa. Pieninä pätkinä ollaan nyt harjoiteltu yksinoloa kotona ja hyvin on ainakin lähtenyt sujumaan.

Ottoa meillä molemmilla on kovasti ikävä! Otto on onneksi kuitenkin melko hyvin sopeutunut asustamaan Petrin kanssa, kun koti pysyi samana...

Karkumatkalla

2009-10-27T08:13:00.000-07:00

Ruu oli tänään 6h kateissa. Lopulta kun tajusin soittaa löytöeläinkotiin, saatiin tiedot mihin Ruu oli otettu talteen. (Joo, olis pitänyt soittaa heti, mutta ei tullut mieleen että joku olis sen Lempäälästä raahannut Orivedelle aamutuimaan...). Läheisellä raksalla kiltit miehet oli ottaneet Ruun narun päähän kun se oli jo aamuhämärissä mennyt raksalle pyörimään, ja soittaneet löytöeläinkotiin jotta tällainen on täällä tallessa.

Otto oli samalla reissulla, mutta tuli n. puolentunnin kuluttua takaisin tallille. Ilmeisesti olivat pellolta jonkun elukan perään lähteneet ja Ruu eksynyt Oton matkasta.

Kaukana tallilta ei Ruu ollut päiväänsä viettänyt. Mutta toisaalta hyvä että ottivat sen kiinni vaikka se olisi saattanut itsekin takaisin löytää, mutta eipähän ollut musta koira aamuhämärissä sumussa autotiellä juoksemassa.

Ruu on siis ehjänä kotona, ainoastaan tassu on öljyssä/rasvassa. Huomenna alkaa kuulemma Ruun raksahommat klo 7 ja omat eväät mukaan... Tänään se oli joutunut lainaamaan makkaraa muilta!

HUH ja helpotus! Kyllä niin oli poru ja pelko ja kaikki, mutta onneksi näin onnellisesti päättyi tämä reissu!

Ruu sairastaa

2009-10-21T10:30:00.000-07:00

Ylihysteerinen koiranomistaja vol. miljoona...

Ruu alkoi sunnuntaiaamuna oksentaa. Se oli myös ripulilla, joskin se ei saanut tätä asiaa tulostettua kovin paljoa. Ruu vaikutti hieman kipeältä ja yritti päivän mittaan monta kertaa käydä kakkimassa ilman tulosta. Se vaan vinkui ja kykki pusikoissa. Hain apteekista Ruulle peräruisketta, mutta se ei aiheuttanut muutakuin lisää kakkimisen yrittämistä ilman mainittavaa tulosta.

Viimeaikojen ikävät tapahtumat on saanet mut jotenkin murheelliseksi ja nähtävästi myös kovin ylihysteeriseksi. Puolitutun koira kuoli täällä Hervannassa pari viikkoa sitten, eikä vielä tiedetä että myrkytykseen vai sairauteen. Töissä tallinomistajan hevonen paiskoi kuskinsa alas sellaisella rodeolla että tuloksena katkennut solisluu ja ambulanssikyyti sairaalaan... Olen toki nähnyt ihmisten tippuvan ennenkin hevosen selästä, mutta ne yleensä vaan tippuilee sieltä kyydistä, harva hevonen oikeasti paiskoo kuskejaan kanveesiin. No, oli miten oli. Tuntui kuitenkin siltä, että jos koirani hyväksi voidaan jotakin tehdä, on se tehtävä. Ja tietenkin nämä omistajan ylihysteriaoikut tapahtuvat aina sunnuntaina (kalliiseen) päivystysaikaan.

Ruulla epäiltiin siis suolitukosta oireiden perusteella, mutta onneksi sellaisesta ei ollut kyse! Ruu sai kuitenkin Tylosin-kuurin, nesteytystä sekä kipulääkettä piikkinä. Loppuilta meni koirapojalla ihan pöhnässä, ja hyvä niin sillä uni maittoi. Vaiva diagnosoitiin suolistotulehdukseksi ja itseään tässä saa taas soimata kun on tullut nähtävästi liian huolettomasti annettua rustoluita. Hyvin Ruun vatsa on nykyään kestänyt erilaiset herkut, raa'an lihan nappuloiden lisukkeena (sekä hevosensonnan, hevosenruuan ja porkkanat ja kuivat leivät) ja niitä rustojakin muttei näemmä näin paljoa.

Ruu on parantunut hienosti, mutta vielä otetaan toki varovaisemmin ja Petrin mukaan juoksulenkeille pääsee Otto. Maanantaina koirat olivat mukana tallilla, mutta eivät saaneet kirmailla juurikaan vapaana ja tiistain molemmat huilivat kotona, niin Ruu sai toipua rauhassa. Tänään oli sitten menoa ja meininkiä kun päästiin normaaliin tallielämän rytmiin. Ruu haukkui pihalla ainakin kolmen päivän edestä ja Otto sinkoili hirmuista hepulia pellolla ja pitkin pihaa.

Otolla on nyt kolmas D.A.P. panta menossa ja pannasta on ollut hirmuisesti apua. Yhtenä aamuna ulkoiltiin jopa pelottavaakin pelottavamman jalkapallo/jääkiekko kentän ohitse - ja aivan reippaasti, kun vielä 2kk sitten ei päästy pelkäämättä 400m lähemmäs! Lisäksi Otto on paljon puuhakkaampi ja osallistuu asioihin. Ennen jos Otto pelkäsi ulkona 3-4 kertaa viikossa, niin nyt se pelkää vähän ehkä kerran 1-2 viikossa! Se myös sietää paljon enemmän ääniä kuin ennen. Lisäksi se nukkuu paljon majansa sijaan sängyssä, myös yöllä mielellään Petrin ja mun välissä. :D

Kuveja

2009-09-28T08:17:00.001-07:00

Väsyneitä koiria tallipäivän jälkeen:

Sitten vielä Petrin ottama kuva eiliseltä: Minä ja Tuulihattu

Ruun päivä tallilla

2009-09-27T00:34:00.000-07:00

Seuraavaksi Ruu tahtoo kertoa työpäivästään tallilla:

"Ruu käy aamulla pissalla. Joka päivä siihen ulkotallin vieressä olevaan samaan ruohotupsuun. Ruu syö Oton kanssa karsinoihin tippunutta hevosen ruokaa. Otto ja Ruu menee kaukana pellolla ja äiti huutaa. Ruu tulee heti. Otto ei tule. Ruu tulee mölisemään kun Otto lähtee kauas. Ruu tulee mölisemään kun Otto vaanii sitä pihalla.

Ruu katsoo kun äiti siivoo karsinoita. Ruu tulee viemään täydet kärryt äidin kanssa lantalaan. Ruu haukkuu kun haetaan purua. Äiti siivoo karsinoita. Ruu tulee taas mölisemaan että Otto on kaukana. Äiti tulee talikko kädessä pihalle huutamaan Ottoa. Ruukin komentaa Ottoa. Ruu ottaa talikon kahvasta kiinni ja vetää. Ruu auttaa.

Ruu juo omasta vesikupista. Ruu juo hevosen vesikupista. Ruu katsoo kun Otto varastaa porkkanoita. Ruu varastaa itse porkkanoita. Ruu katsoo kun Otto kaivaa pihalle kuoppaa. Oton nenä on ruskea. Äiti tulee komentamaan. Ruu menee Oton kanssa kaivamaan hiekkakasaa. Sitä saa kaivaa. Otto kaataa Ruun hiekkamonttuun. Oton nenä on taas ruskea. Ruu on kokonaan ruskea.

Otto ja Ruu juoksee hippaa pihalla. Ruu katsoo kun Otto juoksee hippaa pihalla. Lopuksi lakaistaan. Ruu auttaa kantamaan luudan omalle paikalleen. Ruu vahtii kun ovi laitetaan lukkoon. Ruu menee autoon, ja nukkuu kotimatkan."

Minun pieni työkoira

Ruu luonnetestissä

2009-09-20T08:17:00.000-07:00

Tuhkavuorten Lumipyörre

Toimintakyky: +2, hyvä
Terävyys: +1, pieni
Puolustushalu: +3, kohtuullinen
Taisteluhalu: +2, kohtuullinen
Hermorakenne: +1, hieman rauhaton
Temperamentti: +3, vilkas
Kovuus: +3, kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys: +3, hyväntaitoinen, luoksepäästävä ja avoin.
+++, laukausvarma
= 203p

Ensin tervehdittiin tuomareita. Ruu oli oma itsensä, antoi koskea eikä väistänyt, mutta ei välittänyt sen suuremmasta läheisyydestä. (Tässä vaiheessa Ruu myös hoksasi että mutsi ei voi kieltää haukkumisesta ja niimpä Ruu haukkui ihan haukkumisen ilosta...). Ruu leikki reippaasti tuomarin kanssa kepillä ja naureskeltiinkin että KYLLÄ: Se pystyy haukkumaan keppi suussa ilman vaikeuksia.

Kelkkaa Ruu katseli jonkin aikaa haukkumatta ja välillä jopa meni itse kelkkaa vastaan. Vasta aika lopussa väisti mun sivulle ja alkoi haukkua. Ei kuitenkaan vetänyt hihnassa ja tulikin nopeasti katsomaan kelkkaa ennenkuin sitä tarvisti mitenkään siinä asiassa edes avustaa. Tuomarin "hyökätessä" pusikosta meidän kimppuun Ruu haukahteli ja pysyi pitkään mun edessä eikä missään vaiheessa väistänyt mun taakse. Tuomarin heittäessa kepin pois oltiin heti taas kavereita.

Haalaria ja tynnyriä Ruu luonnollisestikin säikähti mutta taaskaan ei edes hihna kiristynyt. Samaa reittiä takaisin palatessa Ruu innokkaasti tutki tynnyriä ja käveli melkein haalarin päältä. Ei siis minkäänlaista kyttäilyä tai pelokkuutta.
Pimeässä huoneessa kesti hetken ennenkuin Ruu löysi perille asti, sittenkin se nuuhkaisi mua että "ai moi, säkin olet täällä" ja jatkoi haisteluaan. Oli vähän sen oloinen että "Niin mitä täältä piti etsiä? Onks teillä jotain hukassa? Laittaisitte valot, dorkat!".

Sitten Ruu hylättiin seinään ja menin itse nurkan taakse. Sitten ei kuulunut pihaustakaan. Yleisö tosin alkoi nauraa ja mietin että mitä nyt, pyörtyikö se vai mitä? Mut kutsuttiin hakemaan koiraa ja kysyin varovasti että niin mitä se teki kun kaikki nauraa eikä koira pihahtanutkaan...? Tuomari kysyi että tuleeko tää videolle. Myöntävästä vastauksesta sanoi että kyllä sinäkin naurat kun näet. Sain kuitenkin selvitystä, että Ruu oli istua tönöttänyt paikoillaan ja kun tuomari huitoi Ruuta jo ihan viiksikarvojen päästä niin Ruu vain räpsyttelee silmiään! :D
Laukauksiin Ruu ei ole tottunut, mutta eipä se välittänyt niistä nytkään. Katsoi vähän ampumisen suuntaan mutta siinä kaikki.

Tuomari sanoi että muuta "vikaa" tässä koirassa ei olekaan kuin sen jatkuva haukkuminen silloin kun mitään ei tapahdu. Heti kun alkoi äksöni, niin Ruukin hiljeni huomattavasti. Toki se esim. kelkkaa haukkui, mutta silloin haukulla olikin tarkoitus. Kaikenkaikkiaan tämä oli Ruun mielestä enemminkin koirien särkänniemi eikä mikään pelottava juttu. :)

Viikko Vanamossa

2009-09-05T09:02:00.000-07:00

Tallikoirat

Koirat on olleet koko viikon mukana tallilla. Otto on jaksanut ihan hyvin, joskin on varmaan aika normaalia olla hieman väsynyt kun on viisi päivää juossut pitkin tallinpihoja. Ruu anakin ottaa tallielämästä kaiken ilon irti:

Hypnotisoivat hevosenbullat

Melko terveen paperit

2009-08-25T10:37:00.000-07:00

Otto sai pauttiarallaa terveen paperit. Kilpirauhasen vajaatoimintaa ei siis onneksi ole. Nyt katsellaan miten homma lähtee toimimaan D.A.P. -pannan kanssa ja suunnitellaan miten aloitettaisiin siedätys ääniin. Panta on jo vähän auttanut. Ne äänet joita Otto harkitsee että pitäsikö huolestua, se päättää olla pelkäämättä. Mutta ne äänet jotka ovat _takuulla pelottavia_ ovat edelleen pelottavia. Ruoka on myös maistunut herralle nyt niin hyvin, että sitä pitää oikein kerjätä ja välillä jopa vinkua jos nappulat on turpoamassa tai lihat sulamassa! Eli jos panta on vähentänyt stressiä, niin ruoka maistuu taas perammin. (vaikka kausittaistahan se on muutenkin ollut että maistuuko vai ei).

Oton muita oireita nyt seuraillaan. Jos se menee enemmän nuutuneeksi/väsyneeksi niin voidaan tutkia tarkemmin sydäntä esim. ultralla tai ottaa lisää verikokeita mm. Addisonintaudin varalta. Molemmat ovat aika epätodennäköisiä, mutta pakkohan väsymiselle on jokin syy olla. Nyt jos Otolla on ollut pari kevyempää päivää, niin se jaksaa olla leikkisä ja haastaa Ruuta leikkimään, mutta metsälenkeillä se väsyy kohtuu nopeaan.

Katsellaan siis nyt mihin suuntaan homma etenee. Voihan olla että se tuosta syksyn viiletessä taas piristyy!

Metsäreissu

2009-08-20T11:32:00.000-07:00

Oton verikokeiden sekä korvanäytteen tulokset tulivat ja niissä ei ollut mitään vikaa. Kilpparikoetta vielä odotellaan tiistaihin asti. (ja siihen kyllä kaikki oireet sopisivat...)

Tänään käytiin Kaisan kanssa vähän ulkoilemassa ja keräämässä vadelmia. Mukana olivat siis Otto, Ruu, Tuhka, Tuli, Tomu, Elsa ja Selma. Vaatimattomasti siis 7 koiraa ja metsässä kului aikaa yli kaksi tuntia. Oli kovin mukavaa, ja hirvikärpäsiäkään ei näkynyt kun oikein varustauduin hirvaritakilla. Otto väsyi reissusta hirveästi, loppumatkasta raahusti vain tietä pitkin meidän perässä.

Nyt tässä iltasella Ruu oli sujahtanut parvekkeen ovesta partsille ja kun se ovi on semmonen jäykkä, niin se ei päässyt siitä samasta raosta takaisin sisälle. Se alkoi sitten ihan hipihiljaa vinkua ja aattelin jotta mitä se siellä nyt poraa. Tyyppi istuu nöyränä oven takana pyykkipoika edessään.

Kun hän olisi vain tuonut hukkuneen pyykkipojan mulle, jotta se voidaan laittaa takaisin pyykkitelineeseen... Ylpeänä se sitten toi pyykkipojan mulle kun avasin ovea niin jotta siitä mahtuu. Palkaksi tästä siivouksesta sai tietty nappuloita, ja nyt Ruu meni takaisin nukkumaan kun tehtävä on suoritettu!

Otto eläinlääkärissä

2009-08-18T00:10:00.000-07:00

Otto kävi eilen eläinlääkärintarkastuksessa. Yleistutkimuksessa ei löytynyt muuta kuin täyttyneet anaalirauhaset jotka tyhjennettiin. Toisessa korvassa oli jonkinverran vaikkua joten molemmista korvista otettiin näytteet tutkittaviksi. Lisäksi otettiin verikokeita ihan perusveriarvoista sekä verikoe josta katsotaan kilpirauhasarvot.

Ottohan on kesän aikana ollut hieman nuutuneempi ja aluksi ajattelin sen johtuvan kovista helteistä. Otto viihtyy lämpimissä paikoissa (auringonpaahteessa parvekkeella niin että sitä pitää käskeä pois sieltä paahtumasta tai laittaa ovi kiinni ettei se näännytä itseään siellä) ja lenkeillä alkaa läähättää jo alkumatkasta melko paljon, vaikka olisi viileää. Ruokahalu on myös huonontunut, joskin se kyllä syö vielä ihan riittävästi eli siitä en ole huolissani sinänsä, mutta on se kuitenkin muutosta entiseen. Otto siis välillä jättää ruuan syömättä mitä ei ole Ruun tulon jälkeen tehnyt, eli kolmeen ja puoleen vuoteen.

Kilpirauhasen vajaatoiminnasta tiedän vielä itse kovin vähän, mutta on kuulemma mahdollista että se pahentaa äänipelkoa. Kilpparilääkityksellä koiran pitäisi piristyä ja äänipelon helpottaa. Olipa se nyt sitten kilpparia tai ei, niin siedätystä tarvitaan kuvioihin kuitenkin. Voin vaikka vannoa että ilotulitusraketteja Otto pelkää kilppariavoista huolimatta, sekä ukkosta. Otto on myös voinut jo oppia pelkäämään tiettyjä ääniä, joten vaikka jollakin sitä äänipelkoa saisi helpotettua, pitää Ottoa siedättää ja opettaa pois pelkäämisestä siedätyksen avulla.

Siedätykseen aion pyytää apua esim. joltakin ongelmakoirakouluttajalta, sillä pelko on ollut viimeaikoina sen verran voimakas etten halua omin päin ryhtyä moiseen operaatioon. Haluan olla mahdollisimman varma etten sitten tee väärin ja entisestään pahenna Oton pelkoja. Katsotaan nyt kuitenkin nämä eläinlääkärin osiot ensin huolella läpi, ja päätetään vasta sitten miten toimitaan jatkosta.

Ell suositteli otolle myös D.A.P. pantaa joka käytiin eilen apteekista hakemassa. Panta katkasitaan sopivan kokoiseksi, ja Oton pannasta jäi reilu 15cm ylimääräistä pätkää joka kuitenkin vanhenee kun se otettiin pois pakkauksesta. Askartelin sitten Ruulle kotitekoisen D.A.P. pannan. Oli niin pirun kallis panta etten aio siitä pätkääkään heittää hukkaan ja kestoaika on kuitenkin vain 4 viikkoa. Ruulla on nyt vähemmän kaunis pentupannasta, jeesusteipistä ja DAP pätkästä askarreltu panta...

Aamulenkillä Otto harkisti että pelkäisikö tien toiselta puolelta tulevaa epämääräistä kolinaa (palolaitoksella heiteltiin jotakin metalliosia roskalavalle) mutta päätti kuitenkin olla pelkäämättä. Liekö pannan ansiota vai sattumaa, katsotaan nyt. Ääni ei kuitenkaan ollut semmoinen _aina pelottava_ vaan sellainen että sitä pitää harkita. Samoin musta suurehko koira juoksi irrallaan meitä kohti haukkuen (omistaja onneksi sai huudettua sen muutamaa metriä ennen meitä pois) ja Ruu vain nosti karvat pystyyn ja jatkoi matkaa. Liekö sattumaa, vai...? Tässäkin saattoi sattumalla olla osuutta asiaan, sillä koira näytti aika vanhalta ja itsekin epävarmalta, voi olla että myös Ruu huomasi sen.

Tänään soittelen eläinlääkäriin ensimmäisitä tuloksista ja viikon päästä saadaan tietää kilppariarvot. Siihen asti nyt vain odotellaan ja nuuhkitaan feromoneja DAP pannoista...

Tokoilua ja Oton kuulumisia

2009-08-14T01:48:00.000-07:00

Kävin eilen koirien kanssa vähän puuhastelemassa TTY:n nurmikolla. Tokoiltiin semmoista muuten_vaan_kunhan_on_kivaa -tokoilua ja kuvista tuli aika sekopäisiä. Hauskaa oli ja sehän on kuitenkin tärkeintä! Ruulla oli hirmuisen hyvin muistissa liikkeestä maahanmeno, ruutu ja ohjattu nouto (siis niiltä osin mihin ollaan joskus edetty). Lenkeillä kun ollaan harjoiteltu takana kävelemistä, niin seuraamisessa Ruu koitti tarjota samaa. Ei sitten jääty sitä hinkkaamaan, kun niinä kertoina kun se tarjosi oikeaa seuraamista oli kontakti tosi hyvä. Loppuun kuului tietty asiaankuuluva leikkihetki.

Kaikki Ruun kuvat täällä.

Otto riemastui aivan valtavasti noutokapulasta, ja vaikka tarjosi kapula suussa orava-temppua ja kaatu siitä melkein päälleen, niin kapula pysyi suussa! Muutenkin Otto veti hepulirinkiä ylpeänä pää pystyssä kapulansa kanssa. Ruutu oli vanha tuttu juttu ja sinne singottiin ihan täpinöissään, mutta kaukaa maahan käskytys ei oikein onnistunut (kai nyt kun ei ole harjoiteltu).

Kaikki Oton kuvat täällä.

Tässä vielä muutama kuva, joista harvasta tunnistaa lajia kyllä tokoksi...

Muuta asiaa: Otto menee maanantaina eläinlääkäriin tarkastukseen. Sen äänipelko alkaa ylesityä nyt sitäverta hankalaksi, että on pakko tehdä asialle jotakin. Fiksuinta olisi ollut tehdä asialle jotakin jo aikapäiviä sitten, mutta tuossa pari-kolme vuotta sitten kysyin yhdeltä eläinlääkäriltä että olisiko esim. Hui kauhistus! -CD hyvä, niin silloin sanoi että se pelkää niin montaa ääntä että sitä on aika mahdoton siedättää. Just... Nyt tilanne on noin 10 kertaa pahempi, silloin pelättiin vain ilotulitus, ukkonen ja kovat pamaukset. Nyt pelätään monenlaisia ääniä, joitakin jopa ihan vaimeina ja viimeaikojen uutuus on pelätä tiettyjä paikkoja äänien pelossa.

Nyt siis tarkistetaan ensin että Otto on terve, sillä vaikka sen äänipelko on pahentunut tasaista tahtia 2-vuotiaasta lähtien, niin nyt kesän aikana koko homma on räjähtänyt käsiin. Huhtikuun lopulla kun Otto oli karannut ja se oli pitkään hyvin kipeä lihaksistaan, niin samoihin aikoihin se oli toden teolla pelästynyt ulkona kovia pamauksia Petrin kanssa ulkoillessaan (sitä paikkaa se pelkää nykyään ihan tosissaan). Nyt harmittaa kun en muista tuon säikähtämisen ajankohtaa, että oliko Otto yhtä aikaa selästään kipeä, vai tapahtuiko säikähdys ennen karkureissua. Selän kanssa Otollahan on aina välillä jumitusta, ja se voisi olla yksi selitys lisääntyneeseen äänipelkoon.

Toinen mieleen tuleva vahtoehto on kasvain... Helmikuussa Otolta poistettiin peräsuolesta kasvain, joka oli siis pieni ja vaaraton, mutta mistä sitä tietää onko sillä sitten taipumus saada sellaisia enemmänkin? Ja mihin? Aivoihin...?

Todennäköistä tietenkin on, että se vaan on ääniarka. Mutta kaikki sairaudet tulee kuitenkin ensin poissulkea, ennenkuin siedätyksiin tai muihin hoitoihin voi lähteä.

Hirvikärpäsiä...

2009-08-11T10:17:00.001-07:00

Kävin aamulla ulkoilutamassa koiria ja kameraa samalla reissulla. Ajattelin harjoitella kuvaamista myös metsässä. Aika pitkään sainkin hiippailla metsässä ennenkuin hirvikärpäset iski. Vaihdoin suunnitelman kuvaamisen harjoittelusta hyvin nopeasti hihnassakävelyn harjoitteluksi kun kiersin tietä pitkin takaisin autolle. Harjoiteltiin sellaista että molemmat koirat kävelevät hihnassa mun takana ja hyvin se sujuikin. :)

Ruu tykkäsi poseerata

Kaikki kuvat löytyvät täältä

Tänään tuli myös vierailtua pitkästä aikaa Barffi.netissä. Rakaa jauhelihaa nuo ovat syöneet hyvällä menestyksellä nappulan ohessa jo pitkään ja kun molempien maha tuntuu taas nykyään kestävän paremmin eri ruoka-aineita, niin kävin hakemassa kokeiluun vähän sapuskoita josko tuota raakaruokapuolta saisi vähän monipuolistettua tuohon nappulan oheen. Varsinkin Otto tarvitsisi kunnon rustoja kalvettavaksi, kun sillä ei meinaa hampaat pelkällä nappulalla pysyä kunnossa millään. Nahkaluut ja muu vastaava sitä ei juurikaan kiinnosta ja koiran hampaidenharjauksesta me molemmat nautitaan varmaan yhtä paljon...

Tuhkistreffeillä

2009-08-10T09:14:00.000-07:00

PE-SU

Viikonloppu vierähti Tuhkistreffeillä ja mukavaa oli. Koirat nukkuivat sunnuntaina kotiuduttuamme tyytyväisinä koko illan. Treffeillä oli yleisen hengailun ja koirien pihalla sinkoilun ja leikkimisen lisäksi ohjelmassa koirien hierontaa. Ilma oli niin kuuma, että yhteislenkki ennen hierontaa oli paahtava, eikä koirat oikein jaksaneet keskittyä hieromiseen kun oli tolkuttoman kuuma. Tulipahan kuitenkin sen verran taas innostuttua että nyt on kotosalla molemmat koirat hierottu.

Koirilla siis viikonloppu vierähti mukavasti pihalla leikkien ja järvessä uiden!

Laumallinen tyyppejä järven rannassa

Otto ja taustalla Tuli

Ruu lutakossa

*** *** *** *** *** *** *** *** *** *** ***
MAANANTAI

Maanantaina käytiin pariinkin otteeseen hihnalenkkeilemässä. Maanantai-illan teemana oli Herwood-citykävely vierellä kulkien ja toisten koirien kauniisti ohittaminen. Ei muuten ollenkaan pöllömmin. Ruu on hoksannut todella nopeasti mitä vierellä kulkeminen tarkoittaa (ennenhän on riittänyt kunhan kulkee vetämättä), mutta Otto ei halua tajuta (okei, on harjoiteltu ehkä kaksi kertaa...) kun ei ennenkään o täytynyt. Kulkee sekin vetämättä, mutta heti kolmen askeleen jälkeen olis jo menossa haistelemaan ympäriinsä. :)

Ruu-UUUUUUU!

2009-08-06T22:50:00.000-07:00

Ruulla on iso ikävä!
(^linkistä aukeaa Ruun the Movie)

Meidän rapussa jollakin narttukoiralla on juoksut, sanoisin että 4 päivää sillä on ollut tärppipäivät... Ja sitä ennen naapuritalon nartulla oli juoksut.

No, me tästä lähdetään ihan just Tuhkis-treffeille (Tuhkavuorten koiratreffit, ei tuhkakuppitreffit) mökkeilemään viikonlopuksi Ikaalisiin. Kameran akut on ladattuna, ja toivotaan että saadaan jotakin kuvaterveisiä saaliiksi.

Ihanaa vaan ängetä koirapaljouden sekaan yhden eroahdistuskoiran (Otto) kanssa ja toisen "kiimahäiriöisen", narttujen perään itkevän ja machoilevan (Ruu) uroksen kanssa...

Mökkireissulla

2009-07-27T03:41:00.000-07:00

Vietettiin viikonloppu Tammelassa mökkireissulla. Retkeiltiin läheiselle laavulle, saunottiin ja hengailtiin vaan pihalla. Kuvia koirien touhuista voi käydä kurkkimassa täällä.

Ruu kesäfiiliksissä

Meillä asuu oikea Jedi

2009-07-20T02:36:00.000-07:00

Ruu, I am your father...

... vai miten se meni? Tallielämä loppui toistaiseksi koiriltakin lyhyeen, kun emäntä sai dinosauruksenkokoiselta hevoselta kaviosta, vietti yön Tampereen yliopistollisessa sairaalassa ja on sairaslomalla. Kaikenmaailman kauhuskenaarioista huolimatta olen kaikinpuolin aika ehjä, joitakin ruhjeita lukuunottamatta.

Tositoimiin!

2009-07-16T23:54:00.000-07:00

Tallikoiraura saa jatkoa. Koirat on osallistuneet jo mm. hevosten tarhaukseen ja ruokintaan, tarhojen siivoamiseen ja vesien vaihtamiseen sekä yleiseen seurusteluun tallin pihamaalla.

Eilen Ruu löysi myös uuden tyttöystävän tallilta ja voi sitä porua kun tytsy lähti omistajansa matkassa kotiin!

Meillä asuu nykyään pari kappaletta kohtuullisen uneliaita koiria, kun päivisin riittää puuhaa. Eilen tosin Ruu jaksoi vielä parvekkeelta tähyillä, josko sitä ihanaa tyttöä näkyisi edes vilaukselta... :) Voi Ruu-miäs ja syränsurut!

Tallikoirat

2009-07-12T23:00:00.000-07:00

Koirat ovat päässeet vähän tallielämän makuun. Tosin turvallisuuussyistä niiden pitää majailla toimistossa aina sen aikaa, kun itse teen töitä. Toistaiseksi olen ottanut koiria mukaan vain lyhyinä työpäivinä ja silloinkin toimistossa yleensä riittää melkein koko ajaksi rapsuttelijoita. Otto on esittänyt temppuja ja kerjännyt mansikoita ja Ruu... osaa antaa tassua! :)

Välillä käydään ulkoilemassa viereisellä laitumella, jossa vielä ei ole tosin hevosia, mutta siellä koirat on vetänyt hirmuista hepulirallia. Oton lempileikkiin kuuluu syöksyä korkeampaan heinikkoon ja vaania Ruuta, kunnes Ruu tulee niin lähelle että Otto hyökkää ja lähtee siitä uuteen hepulirinksaan joka päättyy sivuluisussa makaamaan ja vaanimaan takaisin pitkään heinikkoon. Ruu sinkoilee ja pyörii ympyrää kuin väkkärä ja hauskaa näyttää olevan.

Tutustuttiin vähän lähemmin myös Shetlanninponeihin Tottiin ja Jonttuun. Aidan eri puolilta ja hihnassa tosin. Nämä jääräpäiset ponit eivät olleet moksiskaan vaikka koirat vähän yrittivät että saako niihin haukkumalla liikettä. Nenätysten sitten vähän haisteltiin - sen jälkeen kun Otto oli aloittanut haistelun takakaviosta. Oton mielestä on turvallisempaa aloittaa sieltä takajalasta, kuin siitä päästä, vaikka allekirjoittanut on hieman eri mieltä asiasta. :)

Juhannus

2009-06-22T06:40:00.000-07:00

Juhannus sujui mukavasti töissä. Päästiin kuitenkin lauantaina lähtemään iltapäivällä mökille, ja voi sitä riemua kun koirat sai painella pitkin pihaa. Hepulia, painimista, pusikkohippaa ja kaivelua. Ja tietenkin grilliherkkujen kerjäämistä.

Sunnuntaiaamuna Otto vinkui ulos, vaikka olin koirat jo aiemmin aamulla käyttänyt pihalla ja mennyt takaisin nukkumaan. Vääntäydyin ylös, kellokin oli kuitenkin ja vaikka mitä, ja päästin Oton ulos. Eikä mitä! Se meni vain nurmikolle auringonpaisteeseen makoilemaan! No, mikäs siinä oli itsekin aamukahvia auringonpaisteessa juodessa.

Sunnuntaina oli koirillakin jo meno rauhoittunut ja ne enimmäkseen nautiskelivat olostaan. Vähän piti silti toki vielä painia...

Peurajahdissa

2009-06-04T00:30:00.000-07:00

Vitsit kun taas eilen säikähdin. Ruu nuuhkutteli metsän puolella ja Otto haisteli pellolla. Sitten näkyy kun Ruu ampuu peuran perään ja hetken se kakoo ääniään ennenkuin alkaa ajohaukku. Otto saatiin onneksi kiinni, ennenkuin se tajusi mihin Ruu lähti, mutta voi hyvät hyssykät miten Otto veti kierrokset! Se kiskoi ja MÖLISI Ruun perään kun hän TAHTOO! Olen mä tiennyt että sillä on vahva riista- ja saalisvietti, mutta että noin...

No Ruuta sitten alettiin huudella takaisin ja se tulikin semmoisen 5 minuutin jälkeen ihan rapaisena ja paskasena. No ei muutakun autolla kotiopäin, niinkuin oltiin ennen ajojahtiakin oltu jo autolle päin menossa. Autolta sisälle aloin katsoa että Ruu ontuu ravissa. Ei paljoa, mutta ontuu jompaa kumpaa takasta. En oikein nähnyt kun itse sitä juoksutin kun Petrin kanssa se ei suostunut juoksemaan järkevästi.

Kotiin ja koira pesulle jonka jälkeen tutkin sen ihan joka paikasta. Ja eikä mitään. Ei yhtäkään kipeää eikä aristavaa kohtaa koko koirassa! Onneksi! Eikä se sisällä liikkuessa enää ontunutkaan eikä kuulemma iltapissilenkkilläkään. Toivon mukaan sillä sattui vaan olemaan joku hetkellinen nyrjähdys tai kuusenneulanen tassussa tai jotain! Nyt aamulla se liikkui ulkona ihan normaalisti!

Viimeaikojen elukkajahdit on vaan päättynyt niin onnettomasti: Ruu lähti rusakon perään ja juoksi pusikot ryskyen vissiin silmät auki -> Silmässä haava. Otto karkasi ja oli puoli tuntia ties missä ja tuli takaisin hyvin kipeänä -> Lääkäriä ja hierontaa ja muutenkin 5 viikkoa hoitelua kotona että se on taas enstisellään. Ja nyt jos olisi ollut vielä joku ontuminen...

Ruun elukkajahtiin karkaamiset ei niin paljon huoleta, varsinkin jos se lähtee ilman Ottoa (lähtee vaan näkölähdöllä) kun se tulee pian takaisin. Otto taasen lähtee vaikka pelkälle jäljelle ja viipyy sen puolikin tuntia.

Tässä vielä pari kuvaa jotka jäi laittamatta tuohon viimekerran
postaukseen kun alkoi kone sohlaamaan omiaan.

Ruu tarkkana

Otto tuumailee

Kesämiehet

2009-05-29T23:24:00.000-07:00

Vuoristorataa

2009-05-24T01:45:00.000-07:00

Oton kanssa on menty nyt yhtä vuoristorataa. Välillä se on parempi, ja taas välillä huonompi. Parina päivänä syötin sille taas kipulääkettäkin kun tuntui ettei se liikkunut ihan puhtaasti. Kamalan paljoa Otto ei jaksa, mikä on hyvä silloin kun sen päässtää irti. Se ottaa iisisti eikä viitsi edes karata.

Ottoa hoidettu

2009-05-16T11:13:00.000-07:00

Otto hierottiin taas eilen ja onneksi se oli mennyt jo hitusen parempaan suuntaan. Nokkoset on nyt vihdoin saatu kuivattua ja niiden syöttäminen on aloitettu eilen. Samoin B-vitamiinia on mennyt jo viimekerrasta asti. Ottoa on ahkerasti lämpöhoidettu, mutta siihen on viimeviikon ehtiminen koulun loppunäyttöjen takia jäänyt.

Tänään reippailin koirien kanssa puomitiellä ja Otto kulki edelleen flexissä mukana. Juostiin pätkiä, kun nyt on tarkoitus Oton ravilenkkeilyt aloittaa. Välissä pidettiin taukoa, kun Ruu kävi uimassa ja sitten jatkettiin takaisin autolle. Välillä käveltiin hitaita pätkiä ja välillä juostiin reipasta ravia. Muu aika sitten käveltiin reippaasti, ja tuli Otolle ravailua siinäkin.

Saara tutki myös Ruun, eikä siinä onneksi löytynyt mitään suurempaa vikaa. Perusjumitusta vähän lavoissa ja selässä, mutta tulee ihan kotihieronnalla kuntoon. Eikä se kyllä mitenkään ole oireillutkaan.

Otto hierottu

2009-05-07T11:26:00.000-07:00

Otto on nyt tänään hierottu, ja jumissahan se oli kovastipaljon. Mä olin kuvitellut sen jumit oikealle, kun pahimmat ja kipeimmät kohdat olivat vasemmalla. Ja todella kipeitä ne olivatkin! Oton ihan poru ja kitinä tuli kipeimmistä kohdista. Ja Ottohan ei turhia valittele (paitsi jos on kyse korvatipoista).

Hieronnan jälkeen Otto sai vielä kipulääkettä, jotta pystyy rennosti huilimaan. Seuraava hieronta on todennäköisimmin ensi viikolla, ja samalla kerralla hierotaan myös Ruu.

Pitkä lista saatiin kotihoito-ohjetta:
-Nokkosta ostamaan tai keräämään. Ja sitten syötetään Otolle. Poistaa kuona-aineita.
-B-vitamiinia 4-6 viikon kuurina. Kuluu stressin ja kiputilojen yhteydessä, auttaa lihaksia palautumaan. (Tämä kuuri syötetään myös Ruulle, kun ei siitä haittaakaan ole.)
-Venytykset seisten sivuille ja istualtaan eteen-alas.
-Jalkojen ristinostot joka toinen päivä.
-Lämpöhoitoa
-Kevyttä hierontaa joka toinen tai kolmas päivä
-Ravilenkkejä joka toinen tai kolmas päivä. Aloitetaan hyvin lyhyestä matkasta ja koiran mukaan. Lenkin aikana kolme lyhyttä pätkää. (vaikka sitten alkaisi 100m pätkistä).
-Tonnikalavettä jotta juo tarpeeksi. Mm. Nokkonen poistaa myös nestettä. Ja riittävä nestetasapaino auttaa kuona-ainekertymien poistumisessa.
-Ajanvaraus Leena Piiralle (osteopaatti). Jonot väh. 3kk, mutta Otto olis hyvä käyttää siellä. Seistessä Otto on vino, eikä se enää halua venytellä kuten ennen.

Olis se kiva kun se osais kertoo mitä sille on karkumatkalla tapahtunut...

Kohtalokas karkumatka

2009-04-24T11:23:00.000-07:00

Piti aamulla käyttää koirat pikaisesti Ruskossa vähän kirmailemassa. Ottopa sitten teki Otot, karkasi, ja lenkki venyikin reiluun tuntiin. Lopulta Otto palasi reissultaan ja tultiin kotiin.

Hetken päästä aloin katsoa, että miten Otto on niin vaisu. Ei se yleensä kovastakaan juoksemisesta niin kovin väsy. Normaalisti Otto nukkuu aamupäivät, varsinkin jos on jo enemmän ulkoiltu. Nyt Otto haahuili. Sitten se seistä tönötti jossakin, riiputti päätään ja katseli kärsivästi. Sitten se taas haahuili ja taas seisoi selkä köyryssä.

Soitin eläinlääkäriin ja saatiin aika.

Sitten Otto alkoi jo änkeä itseään pää edellä ahtaisiin nurkkiin. Vein sen ulos. Se pissaili hetken ja alkoi sitten vinkua. Onneksi lääkäriaika oli jo pian.

Mitä ikinä Otto olikaan kohdannut reissullaan, niin lääkärissä selvisi että sen selkälihakset lannerangan alueelta ja lihakset lonkkien alueelta olivat todella kipeät. Niin kipeät, että venytettäessä Otto kiljui. Kipulääkettä ja B-vitamiinia piikillä, Rimadyllit matkaeväiksi ja kotiin lepäämään. Kipulääkkeen alkaessa vaikuttaa Otto vihdoinkin rauhoittui nukkumaan.

Arvailuja sitten onkin noin miljoona mitä sille on karkureissulla tapahtunut. Se on voinut juosta autotielle ja jäädä auton tönäisemäksi, hirvi on voinut potkaista, Otto on voinut juosta ja kaatua kivikossa tai tipahtaa kalliolta jälkeä ajaessaan, tai mitä lie jahdatessaan tai sitten se on vain säikähtänyt jotakin ja juossut henkensä kaupalla itsensä niin hapoille. Kaikenmaailman revähdykset ja venähdykset on mahdollisia. Kotona toisesta etujalasta löytyi myös haavoja.

Hieronta-aika on varattu 7.5. niin päästään tämän akuutin vaiheen jälkeen hieromaan ja tutkimaan. Kipulääkekuuri on nyt 10 vrk ja lepoa, lepoa ja lepoa.

Omituisten otusten kerho

2009-04-17T23:11:00.000-07:00

Otto on outo. Ma, ti ja ke se riiputti oikeaa korvaansa, kulki pää vinossa ja ravisteli päätään vimmatusti. Ei kuitenkaan menty lääkäriin, kun tätä oireilua kesti päivässä maksimissaan 2 puolentunnin jaksoa. Korva on siisti, ei haise, ei möhnää ja sitä huuhdottiin pari kertaa kotona. Muun ajan Otto oli ihan normaali eikä korva vaivannut.

Eilen koirat joutuivat oikein saippuapesulle. Kevätpesu, jos meinaavat mun peiton alla nukkua jatkossakin. :) Samalla tuuppasin koiriin Milbemax matolääkkeet.

Aamulla Otto sitten kieltäytyi syömästä. Maistoi se pari nappulaa mutta ei suostunut syömään. Ajattelin josko sen on maha kipeä matolääkkeestä. Pihalla tulostukset olivat kuitenkin normaalit, eikä matojakaan ainakaan nähtävissä ollut. (Ei sillä, ei niillä mitään oireita madoista ole ollutkaan). Ovat ne kuitenkin hiirestäneet ja myyrästäneet talven ja syöneet kaikki saaliinsa, joten ei ne madotkaan kai mahdottomuus olisi.

Noh, Otto on siis muuten nyt aika normaali, mutta se ei syö. En muista olisiko Ruun tulon jälkeen tapahtunut kuin kerran aiemmin ettei herra syö. Ja Ruukin on jo kolme ja melkein puoli. Ei siis muuta kuin tarjotaan ruokaa uudelleen illalla. Ei se onneksi pieneen paastoon kuole, ja lopulta luulis nälänkin olevan. :)

Ruu FIN MVA

2009-04-13T06:20:00.000-07:00

Tänään käytiin näyttelyssä, ja pitkän palelemisen jälkeen saaliina serti ja Ruu on nyt FIN MVA!!! Sertin lisäksi Ruu oli PU-1 ja VSP. :)

Arvostelun voi lukea Oton ja Ruun omalta sivulta (Ruu -> näyttelyt), jonne pääsee edelleen tuolta oikeasta reunasta.

Ressi

2009-04-10T01:13:00.001-07:00

Mullon ihan tajuton ressi, ja se näkyy koirissakin. Otosta on tullut sylivauva joka änkemällä änkee itsensä öisin kainaloon nukkumaan. Ja jos ollaan aamupissityksellä puoli tuntia, niin hän ei löydä paikkaa tehdä tarpeitaan, vaikka hätä näyttäisi olevan. Ruu on puolustuskannalla kaikkiin asioihin ulkona. Koiria nähdessä pitää alkaa pöljäilemään, tai muuten vaan olla kuin ellun kanat ja vinkua joka asiasta. Sisälle kun tullaan ja kuivataan, niin pitää vinkua ja yrittää livistää kuivauksesta. Kun sitä sitten komentaa takaisin, tulee esiin "Aina_äiti_hakkaa!" -ilme, vaikka koiraan ei olisi koskenut pitkällä tikullakaan. Ja Otto karkailee taas kun ollaan metsässä. Ja tämä koko soppahan ei yhtään vähennä mun ressiä. Oravanpyörä on valmis.

Näyttötyö palautui äidinkielen opettajalta ja yksi stressin aihe on vähemmän, kun korjailtavaa on vain muutama pilkku, joita on joko liikaa tai puuttuu kokonaan. Se on siis ihan pikkuhomma, ja numeroksi äidinkielen opettaja antoikin 4½! Sehän ei toki lopullinen numero ole, kun hevosaineiden opettajat arvioivat siitä vielä asiapuolen oikeellisuuden ja loogisuuden ja mitä kaikkea. Vartin esitys aiheesta on vielä väkerrettävä, mutta homma on siis voiton puolella jo ja reilusti.

Täänään ja huomenna on kouluratsastuksen tehokurssit ja sunnuntaina harjoituskoulukilpailut joissa tuuppaan K.N. Specialin, saman kuin sitten keväämmällä näytöissä. Ja ne näytöt vasta stressiä sitten aiheuttaakin! Kaikki mahdollisuudet mitä irti olen saanut ja joihin on varaa, olen yrittänyt hyödyntää. Nyt näyttääkin että viimeisen kahden viikon aikana on tullut ratsastettua kaikkina muinna päivinä paitsi kahtena päivänä. Toisena en vaan ehtinyt, ja toisena oli lonkka niin kipeä ratsastuksesta etten päässyt kunnolla kävelemään. Onneksi se oli nopeasti ohimenevää laatua ja taas pääsi siitä seuraavana päivänä kyytiin kun varovasti venytti koipensa siihen hevosen selän muotoiseksi. :)

Jokohan se riittäis mun ressaamisista.

Projekti "Ruu odottaa ruokaansa hiljaa" on edistynyt. Vielä viikko sitten tönötettiin helposti kolmekin minuuttia ennenkuin vinku ja sähläys loppui, ja tänä aamuna aika oli alle puoli minuuttia, ja sekin hiljaisempaa vinkunaa ilman sähellystä. On se hyvä herätä tässä vaiheessa opettamaan yli 3v koiraa odottamaan ruokaansa hiljaa kun se on tähän asti saanut siitä vinkua...
Vaikuttaiskohan asiaan se että Otto juoksi pienenä ruokakippoaan karkuun varsinkin ruoka-aikoina kun syöminen oli ihan yök yök -touhua (ja sen näköinen rimppakinttu se sitten olikin), ja sitten oli kerrankin kiva kun taloon tuli koira joka tykkää syödä... Paha sanoa, onneksi tuo Ottokin on nykyään ahneempi ja syö ruokansa ja jopa odottaa sitä. Onneksi tosin hiljaa. :)

Maanantaina olis sitten Ruun näyttely taas pitkästä aikaa. Kovin kummoiset odotukset ei ole, tuomari kuuleman mukaan hyvin tiukka, ja varsinkin niissä asioissa jotka Ruussa ovat "virheitä". (Mitä, ei siinä mitään virheitä ole jos multa kysytään!). Eli koko on ylärajalla ja liikkeessä häntä nousee usein turhan korkealle. Kun tähän soppaan lisätään mun ressi ja Ruun reagoiminen siihen, niin jos nyt suunnilleen kunnialla selvitään niin hyvä juttu. Kyllähän Ruu noin muuten on yleensä osannut käyttäytyä näyttelyissä. Se ei arastele tuomaria, ei rähise muille koirille kehässä, osaa seistä ja useimmiten juostakkin. :)

Otto 5v

2009-03-30T07:47:00.000-07:00

Otolla oli eilen synttärit ja viisi vuotta napsahti mittariin! :) Käytiin ulkoilemassa Heddan ja Tuiren kanssa Kirskaanniemessä, ja on siitä Otosta tainnut aikuinen tulla: Se ei karannut yhtään kertaa!

Kotona oli vuorossa sitten synttärilahja, eli pehmovirtahepo josta lähtee vinkeä röhmötys kun sitä haukkaa. Otosta lahjoineen olisi olemassa videotakin, kunhan saisin sen jotenkin hankittua tänne nettiin asti... Ruu koitti aktiivisesti varastaa lelua ("Eiku osallistua leikkin", huutaa Ruu) mutta Oton mielestä yhtä hauskaa kaikki: virtahepo, Ruu, Ruu, virtahepo. Kunhan ääntä lähtee ja jotakin voi pureskella! :D

Tänään oltiin tylsästi pidemmällä hihnalenkillä, mutta jos huomenna saisi aamusta aikaiseksi lähteä tutkimaan Viitasenperän lenkkiä. Jos siellä ei ole kunnolla polkuja, niin eksyn taas varmasti. Pitää siis lähteä Hyvin Ajoissa, jotta ehtii töihin eksymisistä huolimatta. :D

Minä: Missä koti? Mennään kotiin! Etsi, missä koti?
Koirat: JEE! Se on eksynyt! Pidempi lenkki tulossa!

Jotta se niistä sankarikoirista. :D

Ikävä löytö

2009-03-23T07:42:00.000-07:00

Eilen siis suunnattiin ulkoilemaan ja kaikki olikin kivaa kunnes koirat tekivät astetta kurjemman löydön. Otto ja Ruu saivat hajun nenäänsä kun metsätiellä käppäiltiin ja sitten ne menivät ja tutkivat jotakin mättään takana. Kun Ruu nosti kaikki karvat niskasta häntään asti pystyyn tiesin että se löytö olisi ihmisenkin hyvä käydä tarkistamassa.

Siellä oli kuollut koira. :( Ammottava reikä keskellä ostaa ja silmät syöty. Koira oli musta, karkeakarvainen ja koko n. 55cm ja 25kg. Kovin kauaa se ei siellä ole voinut olla kun päällä ei ollut lunta ja ainakaan vajaa viikko sitten Otto ja Ruu ei samassa paikassa sitä vielä haistaneet.

Ilmoitin koirasta löytöeläinkotiin, jos sattuisi että sitä joku kaipaa. Vaikka todennäköisintä kai että omistajansa sen sinne olisi ampunut, mutta kun oli hautaamattakin jätetty sinne vaan lojumaan.

Reilu viikko sitten löytyi koirapuistoa vastapäätä kissa kuolleena pahvilaatikossa. :( Mitä seuraavaksi? Työmatkalla hevonen koivet ojossa keskellä tietä? Voisi tää kuolleiden elukoiden löytäminen nyt riittää...

Pitkästä aikaa

2009-03-22T01:15:00.000-07:00

Ompas taas hurahtanut aikaa viime kirjoittelusta! Töissä on pitänyt kiirettä, samoin opinnäytetyön parissa. Kaikki ylimääräinen aika onkin sitten jäänyt koirien kanssa ulkoiluun ja tämän viikon sairasteluun.

Koirat on siis olleet viikon hävettävän vähällä liikunnalla kun itse on maannut kipeänä. Pari kertaa olen jaksanut kuitenkin raahautua auton ja koirien kera keskelle metsää ja kyllähän nuo sitten toisiaan liikuttavat. Eilen jaksoin jo itsekin kolmevarttia käppäillä ja kyllä koiratkin ottivat ilon irti elämästä. Ja Otto ei ole nyt karkaillut vaikka vähän vaan on päässytkin kirmailemaan! Meinaakos se alkaa vanhaksi? Viikon päästä tulee Otolle jo 5v täyteen! Ja juuri kun se vasta oli ihan pikkuruinen! :)

Ruu on ilmoitettu pääsiäisenä Ruoveden ryhmänäyttelyyn ja sillä on karvanlähtö mitä parhaimmillaan! No huvikseenhan noissa tulee käytyä jotta eipä siinä yksi karvanlähtö maata kaada. Sitä juoksemista haukkumatta piti harjoitella, mutta tää räkätauti vähän on haitannut harjoittelua.

Ilma on taas mitä mainioin, jotta eiköhän sitä tänäänkin lähdetä metsään vähän irrottelemaan!

Otto n. 9 vko

Kohta siis jo 5 vuotias!

Kiroileva päästäinen

2009-03-05T00:49:00.000-08:00

Mä olen kohta ehkä nähnyt kaiken. Vaikken vieläkään ole uskoa silmiäni.

Lähdettiin aamulenkille Ruskoon ja koirat saivat juoksennella irti (oli muuten aika hankitreeniä kun hanki oli todella raskas juosta). Heti alkuunsa Ruu tekee saalistusloikat hankeen ja selvästi se löysi jotakin. Se kaivoi, kuopsutti ja syöksyili, sekä hyppi etujaloilla kaivamansa kuopan päälle. Sitten alkoi kuulua jumalaton kiroilu. :)

Menin lähemmäs katsomaan. Ruun kaivamassa kolossa oli päästäinen, joka hyvin kiukkuisena huusi suu ammollaan Ruulle! Ruu jäi tuijottamaan kiroilevaa päästäistä, ja tökkäsi sitä nenällään. Ei olis kannattanu Ruun kerjätä verta nenästään, sillä näytti aivan siltä kuin päästäine olis purrut Ruuta! Mä vaan toljotan suu ammollaan ja silmät teevadin kokoisena, ja Ruukin sen verran suivaantui jotta alkoi närkästyneenä haukkua mokomaa elukkaa. Ja ei, päästäinen ei lähtenyt karkuun, vaikka mahis olisi ollut (ja kyllä, se oli tässä vaiheessa vielä hyvin elävä).

Päästäisen kiroilu jatkui ja Ruu keräsi itsensä päästäisen pureman jäljiltä. Se oli menoa sitten. Päästäinen joutui heittelyn, tassulla läpsimisen ja hengiltä kirputtamisen uhriksi. Irvistellen Ruu kantoi pahanmakuista päästäistä suussaan (nehän puolustautuu haisemalla ja maistumalla pahalta), kuitenkin ylpeänä ja asiaankuuluvasti häntä ylhäällä.

Metsän puolelle Ruu sen vei ja todennäköisesti söi. Saattoi se sen sinne hyljätäkin pahanmakuisena.

Ottokin löysi oman päästäisensä - tai luulisin sen olleen päästäinen - koska tappamisen jälkeen niiden päällä on kiva kieriä... Tämä yksilö ei kuitenkaan ollut sitä kiroilevaa sorttia ja kohtasi loppunsa paljon vähemmän dramaattisesti.

Kuulumispäivityksiä

2009-02-26T23:18:00.000-08:00

Kiirettä muka pukkaa, tänään on yhdeksäs työpäivä yhtäputkea jonka jälkeen onkin viikonloppu vapaata. Voisin vähän päivitellä koirien kuulumisia!

Otto on toipunut möykynpoistosta siis hyvin ja antibioottikuurikin loppui pari päivää sitten. Ollaan käyty ulkoilemassa paljon jäällä ja Ruskon pellolla ja Otto on oikein kunnostautunut ja skarpannut ja se on ollut viimeiset kolme kertaa tosi hyvin kuulolla, ei mitään karkailuja tai muuten vaan korvattomuutta. Hieno Otto!

Ruu on tykästynyt ihan hirveänpaljon kovasti mun toppasaappaiden kanniskeluun. Välillä löytyy toinen makkarista ja toinen olkkarista, ja jos Ruun sattuu saamaan kiinni itseteossa, se näyttää lähinnä vain ylpeältä saavutuksistaan. :) Muut kengät ei kelpaa, ja välillä sitten saappaat pitää laittaa kaappiin jotta saavat olla rauhassa. Ei se niitä riko eikä hajoita, kunhan kantaa.

Pari päivää sitten oltiin Ruskossa taas ulkoilemassa ja heti alkulenkistä Ruu sai kiinni hiiren/rotan/myyrän mikälie olikaan. Ensin sitä kannettiin ylpeänä häntä pystyssä vähän syrjempään jossa se sitten oli hyvä pistellä poskeensa. Otto sai kiinni päästäisen, mutta se ei hajunsa takia kelvannut evääksi. Niimpä molemmat koirat kävivät ensin leikkimässä sillä ja lopulta kierivät mokoman otuksen päällä. Vielä kotonakin molemmat koirat huokuivat tyytyväisyyttä onnistuneesta saalistusretkestä.

Eilen sitten Ruu oksensi. Ajattelin jo että nytkö se hiirenraato sieltä puklautetaan ylös, mutta ei sentään. Ajattelin vain että mitä lie vähän mahanestettä oksensi. Huolestuin vasta kun varttia myöhemmin Otto alkoi oksentamaan. Liekö sitten sattumaa vai mikä mahatauti, mutta ei ne onneksi enempää oksennelleet. Ruun piti maha kyllä koko loppuillan kamalaa mongerrusta ja möykkää, mutta muuten koirat vaikuttivat olevan ihan kunnossa. Iltaruoka jätettiin varuiksi välistä ja aamu aloitettiin raejuustolla, mutta eipä noita näytä mikään vaivaavan. Taisi vain olla sattumaa että molemmat alkoivat samalla hetkellä yökkiä.

Jäällä!

2009-02-18T09:18:00.000-08:00

Lyhyesti ja ytimekkäästi: Jäällä auringonpaisteessa koirien kanssa kaksi tuntia! :)

Otto on vähän laihtunut (20kg), pitää lisätä ruokaa ja kattoo mitä tapahtuu. Määrä ei ole ollut suuri, mutta tuntuu että osa tulee vaan läpi kun läjät on muuttuneet niin isoiksi. Tai siksi se kai on laihtunut jos yhtäkkiä ei kaikki imeydykään. Katsotaan mitä tapahtuu antibioottikuurin jälkeen, josko tilanne korjaantuisi. 25vrk kuurista on jäljellä vielä n. 5 päivää.

Ruu painaa normaalin verran (22,7kg) ja on reipas oma itsensä!

Hyvä möykky!

2009-02-11T04:55:00.000-08:00

Tohtori soitti tänään Oton möykystä. Möykky on hyvänlaatuinen. Kummallista asiassa on se, että se on todennäköisimmin tulehduksen aiheuttama. Tähystyksessä kun ei kumminkaan näkynyt mitään omituista. Tylosinia menee nyt muutenkin jo pitkä kuuri, että eipä asialle nyt toistaiseksi tarvitse muuta tehdä. Patologin lausunto lähetetään meille vielä kotiin. Ne jo lupasivat tuossa "omalla" eläinlääkärillä katsoa sitä lausuntoa kun se saapuu, kun asiasta kyselin kun kävin taas säkin ruokaa ostamassa.

Möykytön Otto

2009-02-03T06:50:00.000-08:00

Tänään oltiin siis Oton kanssa lääkärissä, ja kasvain-möykky poistettiin. Takapuoli tähystettiin muualtakin, eikä enempiä möykkyjä onneksi näkynyt. Nyt odotellaan patologin lausuntoa möykystä, ja toivotaan että se oli vain yksittäinen polyyppi ja asia olisi tällä kunnossa.

Otto koisaa tyytyväisenä.

Jäällä

2009-01-31T10:02:00.000-08:00

Tänään ulkoiltiin Hervantajärven jäällä. Otto joutui flexiin, jottei riehu kovasti kun on ab kuuri päällä. Muutama kuva:

Otto sairastaa

2009-01-29T08:03:00.000-08:00

Juuri kun eilen olin päivällä sanonut, että Otto on ollut niin terveenä, niin illalla huomasin sen takapuolessa verestävän herneenkokoisen patin. Siis ihan peräaukon suulla. Tai en sitä muuten olis huomannut, mutta se raahasi takapuolta mun peittoa pitkin ja jälkeen jäi verinen vana.

Aamulla tarkistin että möykky on vielä tallella ja varasin Lahden eläinlääkäriasemalta ajan. Kun pääsin koulusta ja olin lähdossä viemään Ottoa lääkäriin, oli möykky kadonnut. Lähdettiin kuitenkin lääkäriin ja kaivelemalla se möykky sieltä edelleen löytyi. Jonkinlainen kasvain se on.

Tiistaina on aika tähystykseen jossa kasvain poistetaan ja tarkistetaan samalla onko niitä useampi vai onko tämä ainoa laatuaan. Sen jälkeen möykky tutkitaan jotta selviää minkälaatuisesta kasvaimesta on kyse.

Tiistaita siis jännitellään.

Lunta ja ulkoilua

2009-01-25T02:17:00.000-08:00

Otto pääsi koululla ulkoilemaan koirakavereiden kanssa. Muutamana päivänä oltiin puistossa Siiri-koiran kanssa, maanantaina ja keskiviikkona tunti metsässä + toinen tunti koirapuistossa Mian ja doggien kanssa. Torstaina huristeltiin katsomaan Maijun Naava cokkeri Eiku_siis_sprinkeri-pentupentusta ja perjantaina heiluttiin pennelin kanssa reilu tunti Korvessa.

Tänään käytiin heti aamusta Rinkitiellä Oton ja Ruun kanssa ja kohta saa suunnitella taas paluuta koululle.

Mystistä

2009-01-19T04:40:00.000-08:00

Eilen sattui jotakin vallan mystistä. Lähdettiin puomitielle ulkoilemaan Merjan, Nukan ja Dinan kanssa. Oltiin vasta hetki kävelty, kun Otto poikkesi metsään ja kohta Ruu perässä katsomaan mihin Otto meni. Seuraavaksi kuuluu kun Ruu rääkyy, niinkuin sitä joku vähintään söisi. Siinävaiheessa lähden itse pinkomaan metsään äänen suuntaan. Kuuluu vielä muutama (edelleen Ruun) epämääräinen haukku kunnes katkonainen ajohaukku häviää jonnekin horisonttiin.

Hienoa. Siinä sitten ei auta muu kuin toivoa että koirat on yhtenä kappaleena ja tulevat pian takaisin. Ensin tulikin Otto ja olin ihan varma että siellä se porokoira jossakin nyt jalka irti suunnilleen makaa. Hetken päästä tuli kuitenkin Ruukin takasin, kieli pitkällä paljon juosseena, ja ilman yhtäkään naarmua.

Kotona tutkin koiria tarkemmin vielä, muttaan mitään ihmeellistä ei onneksi löytynyt. Liekö saanut hirveltä osumaa tai itse jäänyt jumiin jonnekin pöpelikköön ja satuttanut.

Oton kanssa ollaan taas koululla ja lähdin ratsastusken jälkeen aurinkovuorelle ulkoilemaan. Valoisaa kun oli niin oli todella ihanaa kävellä lumisessa metsässä. Mitä nyt jalat huutaa hoosiannaa ratsastustunnin jäljiltä ja askel on ehkä 40cm pitkä, mutta Otto sai tunnin riekkua irrallaan. Jotakin mystistä oli Otossakin tapahtunut: Se ei karannut kertaakaan! Se jäi jopa polulla odottamaan mua jos se oli juossut mutkan taakse eikä nähnyt mua. Se juoksi metsässä näkymättömissä mutta tuli heti kutsusta ja kävi muutenkin itse lähellä hakemassa namia ja kehuja. Otto kieri lumessa oikein antaumuksella, jonka jälkeen se veti noin sata rundia hepulia pitkin metsää, hakien välillä namin. Välillä se jäi vaanimaan mua, ja kun jaksoin pari askelta raahustaa sen suuntaan niin taas irtosi hepulit.

Suuri saalistaja

2009-01-18T00:01:00.000-08:00

Otto on suuri saalistaja. Oltiin eilen puomitien pellolla ja lunta oli sopivasti vähän jotta pellon ruohotupsut ja -mättäät pilkistivät lumen alta. Hiirenmetsästäjän paratiisi siis. Otto hetken siellä haisteli ja nuuskutti kunnes sitten se hyökkäsi ja sai kiinni hiiren. Sinne meni hyvällä ruokahalulla hiiri päineen, jalkoineen ja karvoineen päivineen.

Hevostelua + rokotukset

2009-01-16T08:18:00.000-08:00

Eilen pidin elämäni toisen ratsastustunnin ja innostuin niin että aika loppui sitten kesken. (Meillä on ½h aikaa pitää tuntia, tyypit verkkaa ensin itsenäisesti). Valmisteleva tehtävä oli keskiympyrällä ulospäin asetus käynnissä ja ravissa. Jännitti hieman kun tunnilla oli 2 raakaa hevosta, 1 vaikea hevonen ja vain yksi helppo hevonen. Tuntilaiset pärjäsivät kuitenkin loistavasti ja aseteltiin sitten niin että varsinainen tehtävä, loiva kiemuraura volteilla jäi ihan tyngäksi. Opelta sain kuitenkin palautetta että hyvä näin, tyypit sai kunnolla kiinni siitä asetushommasta ja saatiin se vietyä ensin hyvin loppuun. Ja mikä tärkeintä, nyt mä viihdyin siellä maneesin keskellä ekan kerran jännitys-tuppisuu kohtauksen jälkeen. (enkä kuulemma edes ollut niin tuppisuu kuin miltä se tuntui).

Tänään sitten pääsin itse puomitunnille. Ratsuna iiiiso kouluruuna Samppa jolta viime esteharkkakisoissa tipuin ekalla verkkaesteellä. Ensin ravipuomeja kovasti kolistellen, mutta kun niihin laitettiin ihan minivälit ja pyydettiin kokoamaan hevonen hyvin niin jopas nousi jalka eikä puomit kolisseet. Sampalla kun yleensä pienessä ravissa alkaa helposti jalatkin vain laahaamaan. Laukkapuomeilla meinattiinkin sitten mennä taas sata lasissa ja polle lähteä lapasesta. Ensimmäinen maapuomi piti oikein hypätä... Tosissaan sai kyllä töitä tehdä ja jopa yhden kerran saatiin väliin 6 laukka-askelta niinkuin normaalit ratsukot eikä posotettu viidellä tai neljällä ja puolella. Väli oli kuitenkin 20m.

Sitten kotiin koululta ja koirat rokotukseen. Ruu nosti kamalan älämölön ahtaassa ja tupaten täynnä olevassa odotushuoneessa, mutta sain sen hiljaiseksi ja se sitten murjottaen istui kun ei muutakaan voinut. Sitten se rentoutui ja pisti maate ja katseli vain muita koiria. Tai istui sivulla tarjoten katsekontaktia. Se ahtaaseen tilaan änkeminen on vaan kamalaa, mutta äkkiä se siittä näemmä rauhoittuu. Terveystarkastuksessa molemmat saivat terveen paperit ja rokotteet tuupattiin niskaan. Eläinlääkärissä oli ajat myöhässä ja sulkemisaika lähestyi, mutta lääkäri ehti silti vähän rapsutella koiria, kysellä kuulumisia ja tarkastaa koirat hyvin ennen rokottamista.

Märkää ja kurasta

2009-01-14T00:06:00.000-08:00

Otto ei halua ulkoilla kun on ihan märkää. Ensin oli jäätä ja nyt ihan kuraa. Se hiippailee ulkona ja väistelee lätäköitä, se jää haaveilemaan ja ihmettelemään. Sitten kun se löytää jonkun ilmeisesti hyvän mättään se jää sinne seisomaan eikä liiku. Kun sitä huutelee niin se katselee vaan taakseen että kenelle mä muka huudan. Hän ei ainakaan tuu.

Sisällä se normaalisti kerjää, änkee kainaloon ja syö luita.

On se...

2009-01-05T10:57:00.000-08:00

Ehkä sen maha ärtyi sittenkin vaan siitä luusta.
Mutta mikä sitä nyt vaivaa:

Otto ei kommentoinut,
päiväunet kesken.

Ruu tohtorissa

2009-01-05T00:51:00.001-08:00

Ylihysteerikko täällä taas hei! En osannut päättää että kumpaa sitä veis lääkäriin, Ruuta vai omaa päänuppia. Päätin sitte kuitenki viedä ton Ruun. Ensinhän sillä oli uutenavuonna kova ripuli ja lopulta se oksensikin. Siitä seurasi päivän verran paastoa, mutta senkään jälkeen ei ruoka maistunut. Lopulta se kuitenkin söi, mutta sitä ahmattia ei täällä ole oikein vieläkään näkynyt.

Eilen se alkoi nieleskellä ja nuoleskella, ja kurkku reagoi kopeloimiseen. Samoin se kirputti ja kalvoi itseään joka paikasta, eniten jaloista. mahtaisiko ollu olla kipuja? Se alkoi myöskin röyhtäillä... Se että liittyykö nuo mitenkään keksenään toisiinsa on arvoitus, vai onko se saanut jonkun nielutulehdusken kun tyttöjen tuoksuja imeskelee lenkeillä ja sitten putsaa itseään ahkerasti. Saihan Ottokin nuorempana poikana, kun kulkusetkin oli vielä tallella, diagnoosiksi "hyperseksuaalisuudesta johtuva nielutulehdus".

No lääkäriin siis mentiin ja sanoinkin että kun Ruulla ei ole kovasti paljon mikään mutta vähän kaikkea. Kerroin myös Ruun uudesta, pari kk sitten ilmenneestä, mieltymyksestä ihan syödä_syödä (ja välillä oksentaa) keppejä.

Korvat oli ok, samoin nielu niiltä osin mitä rauhoittamatta pystyy katsomaan. Keuhkot kuunneltiin ja oli ok. Verikoe otettiin tulehdusarvojen näkemiseksi varmuuden vuoksi, jonka tulokset mulle soitetaan tänään myöhemmin. Kun koko homma on alkanut rajulla ripulilla joka vieläkin vähän vaivaa, niin lääkäri totesi että vatsalaukun limakalvot ovat mitä ilmeisimmin tulehtuneet. Nyt hoidoksi kokeillaan jatkaa Intestinal-sapuskaa ja viikon ajan antepsinia aina ennen ruokailua. Jos antepsin auttaa, on kyseessä aika suurella varmuudella gastriitti. Nieleskely ja röyhtäily (ja keppien syöminen ja kurkun aristaminen) johtuvatten siis kaikki ilmeisesti mahavaivoista.

Kysyin taas kerran että voiko tämä johtua siitä Ruun vuosi sitten sairastamasta maha-viruksesta, ja vastaus kuului taas kerran, että voi. Se on voinut vaurioittaa mahalaukun ja suolen limakalvoja niin että nyt sitten ajoittaiset mahavaivat ja ripulit vaivaavat.

Jos antepsin auttaa mutta myöhemmin mahavaivat uusivat taas jonkin ajan kuluttua, niin lääkäri ehdotti ruokavalion uusiksi miettimistä. RC:llä on kuulemma joku muukin hyvä vatsavaivaisen ruokamerkki kuin Intestinal, ja se ei ole eläinlääkärikamaa eli ei vissiin ihan niin tujua tavaraa. Täyden varmuuden voi saada tähystyksellä ja mahan koepaloilla, mutta tohtori sanoi että hoitona on kuitenkin ruokavalio, eikä hän näe tähystystä tarpeellisena jos ruokavaliolla saadaan tuloksia.

Ja sitten asiasta näkkileipään, että oli vissiin pikkasen tyhmää antaa Ruulle se luu, jonka jälkeen kaikki taas alkoi. Ei se vissiin vaan nykyään enää kestä niitä.

Sitten kun ja jos seuraava ripuli iskee niin sitä taas miettii että missä vaiheessa mennä lääkäriin. Viime ripuli oli pari kk sitten ja se meni itsellään ohi. Tämäkin varmaan olisi ajan kanssa mennyt ohi ilman lääkäreitä, mutta en mä voi vaan katsoa vierestä kun ei voi tietää jos kuitenkin joku onkin pahemmin vialla. Sitten kun joku ihmettelee että ompas sulla sairas koira kun aina lääkärissä pitää juosta niin mitä siihenkin sitten vastaa? Että ei se ole sen sairaampi kuin nekään joita ei viedä lääkäriin. Mä vaan tykkään käyttää nuo lääkärissä viikon liian aikaisin kuin päivän liian myöhään.

Rinkitiellä

2009-01-04T08:41:00.001-08:00

Ulkoiltiin aamulenkki rinkitiellä. Tai on sillä paikalla varmaan oikeakin nimi, muttakun se päättyy kääntymispaikka-rinkulaan keskellä ei mitään, niin se saa olla nyt rinkitie. Yhtä loogista kuin puomitie, joka on toisinaan suljettu puomilla.

Eilen illalla 23 aikaan jotkut valopäät sitten ampuivat kunnon isoja raketteja tuossa meidän sisäpihalla. Tai jos en ihan väärin käsittänyt niin vissiin "aikuiset" ihmiset räiski niitä parvekkelltaan! Olin juuri menossa avautumaan asiasta kun Otto oli tietenkin ihan paniikissa, kun tuommoisen sisäpihan akustiikka toimii näemmä valitettavan hyvin. Joku fiksu siellä jo parvekkeeltaan huusi että yksikin pommi vielä niin hän soittaa poliisit. (Hyvä että ehti, mä olisin uhannut vaan mennä kuristamaan ne omin käsin). Ja ketään ei näkynyt missään! Paitsi kolme tyyppiä toisella parvekkeella jotka poistuivat sisälle. Nekö siellä ampuili? Siitä suunnatsa raketit ainakin tuli ja räjähti tuossa meidän makkarin ikkunan edessä.

Aamulla siis päätin että lähdetään tuonne Rinkitielle ulkoilemaan niin ei tarvi Oton pelätä. Eikä se siellä onneksi pelännytkään. Ulkoillessa törmättiin poltettuun (?) autonhylkyyn, isoon kasaan rakettiroskaa ja sitten Otto tietty löysi vielä kebabinkuoret. Huusin sitä eikä se tullut ja menin hakemaan sitä pois, niin siellä se nuoli sitä laatikkoa ihan onnessaan. YÖK! Sai sitten huudot ja tuli pois laatikolta, toivottavasti oli alunperinkin tyhjä...

Tässä kuvia aamulta:

Hepulii!

Joku sentään tottelee luoksetulokäskyä

...ja tunteella!

Otto mielummin tähyili muita juttuja,
ei sentään kuitenkaan karannut!

Illalla piti lähteä toiselle pidemmälle lenkille, tosin hihnassa, kun olin laiska enkä jaksanut yksinäni mennä tokoilemaan (reenit oli peruttu). Heti alkumatkasta sain kuitenkin huomata että joku pommittelee taas ja Otolla on paniikki ja Ruu on taas/edelleen ripulilla. Ei sentään vesiripulilla, mutta ripulilla kuitenkin. Mahtoiko aamun riekkulenkki olla kuitenkin vielä liikaa? Toisaalta oli sitten hyvä etten saanut inspistä tokoilemaankaan.

Ruun elokuva

2009-01-03T10:31:00.000-08:00

Ruu sanoi tänään aamulla ensimmäisen sanansa: Hellou
On sitä jo odoteltukin että kun nuin osaa mongertaa jo, että kyllä se kohta oppii puhumaan.

Kuvatodisteet

2009-01-02T04:43:00.001-08:00

Ruu ja kuusi

Oton mielestä lahjojen avaaminen oli hauskinta

Ruun mielestä lahjojen sisällön syöminen

Mökillä vuodenvaihteessa...

...ja pihalla kans

Tässäpä siis kuvatodisteet joulun ja vuodenvaihteen ajalta. Ruullakin näyttäisi ripuli menneen ohi, mutta ruokahalu on vähän normaalia huonompi vielä. Eiköhän me tästä tokeennuta.

Uusi vuosi

2009-01-01T13:24:00.000-08:00

Uudenvuodenvietosta on palattu. Vai pitäisikö sanoa uudenvuoden pommien ja rakettien piileskelystä? Lähdettiin siis Tammelaan jo 28.12. sen jälkeen kun oli otettu koirilta virrat pois ulkoilemalla Kaisan kanssa. Kaisalla oli mukana tietty Tuli ja Tuhka, mutta myös läjä hoitokoiria kuten Hedda (johon Ruu rakastui ja jolla alkoi samana iltapäivänä juoksut...), Elsa-labbis ja Selma-cokkerinpentu. Seitsemän koiran voimin siis rymyttiin Ylöjärvellä hiekkakuopilla.

Mökille lähdettiin aatonaattona ja Otto oli mukavasti rauhallinen, vaikka oli aiemmin jo ehtinyt satunnaisia pommeja pelätäkin (ja kieltäytyi mm. menemästä ulos ja pissalle).

Eilen illalla Ruu alkoi kuitenkin ripuloida, ja se pyysi yölläkin ulos 2h välein. Onneksi oltiin mökillä eikä Ruu pelkää pommituksia, sillä pihalla sitten rampattiin aika tiuhaan. Aamulla Ruu jo oksensikin ja lähdin etsimään lähintä päivystävää apteekkia Forssasta Tehobaktin toivossa. Takaisin palatessa oli Ottokin ehtinyt jo ripuloida kerran. Onneksi ei nähtävästi enempää ole hätä sillä ei se uskalla kovinkaan ulkona olla. Tehobaktilla ja Canicurilla on nyt molemmilla tilanne rauhoittunut, mutta Ruu on kyllä aika väsynyt kun se eilisestä asti on voimakkaasti ripuloinut. Katsellaan nyt mihin suuntaan menee, väsymystä lukuunottamatta on kuitenkin oma itsensä, ei erityisen apaattinen tai muuta.

Palattiin siis tänään alkuillasta Tampereelle. Ruulla taitaa maha vähän olla kipeä, eikä se edes kerjää ruokaa vaikka tänään on molemmat ruuat jääneet antamatta (lääkkeen kanssa vain vähän raejuustoa). Pittääpi katsella saako kamerasta kaivettua jotakin kuvia ulos jossain vaiheessa.

Paniikki

2008-12-27T05:48:00.000-08:00

Se on sitten niin hienoa kun tulee uusivuosi. Ja sitten on pakko vähän ampuilla niitä raketteja jo heti joulun jälkeen ja kaikkien ihmisten koirat pelkää ja kuolaa jossain sängyn alla. On niin hienoa ampua niitä kissanpieruja ja kaikenmaailman koiranpaskapommeja!

Koirien mielestä on hyvä juttu kun emäntä ostaa uuden ulkoilupuvun - saati sitten jos niitä onkin vaikka kaksi! Lähdettiin siis testaamaan uutta ulkoilupukua metsälenkille. Meinasin jotta jos vähän normaalia pidemmän lenkin tekisi. Ruu tietenkin heti alkuunsa molskahti sellaiseen 5 x 10m lutakkoon niin että sen koko peräpää kastui. Eihän sitä nyt porokoira tämmöisenä talvena muutakaan voi tai tulee hiki. Että nollakelillä kun vähän alkumatkasta kastelee itseään niin pysyy lämpötilat aisoissa. Ei näyttänyt poropojan vauhtia märkyys hidastavan ja hyvä niin, pysyi ainakin lämpimänä.

Oltiin yli puolituntia kävelty ja menossa metsäpolulla kun alkoi kuulua jonkinsortin pommien ääntä. Se kuului kaukaa ja aika vaimeana joten Otto vasta vähän huolestui. Tavallaan se oli hyvä juttu, kun Otto ei voinut karata. Jos se olikin mennyt vähän kauemmaksi, niin pamauksen kuullessaan se tuli aina takaisin mun luokse. Tarkkailin tilannetta ja jatkettiin vain matkaa. Ajattelin että ottaisin sen sitten kiinni jos se huolestuisi liiaksi. Oltiin tulossa pienelle hiekkatielle missä olin ajatellut ottaa Oton muutenkin varmuuden vuoksi kiinni. Otolla kuitenkin pamauksien sietokynnys ylittyi yhtäkkiä ja se lähti metsänpoikki oikoreittiä painelemaan tielle päin. Se ei kuunnellut kutsuja eikä huutoja. Pistettiin ruun kanssa vauhtia ja loikittiin polkua pitkin alamäkeen tiellepäin Ottoa samalla huudellen. Ajattelin että autolle se osaa, mutta toivottavasti pysähtyy sinne eikä yritä jatkaa kotiin asti.

Tielle päästyäni huomasin onneksi Oton hääräävän paniikissa tietäpitkin eestaas häntä ja pää painuksissa. Tai ei tietenkään onneksi paniikissa, vaan onneksi se oli vielä tallessa. Se antoi ottaa itsensä kiinni, mutta se alkoi heti vetää kotiinpäin. Autolle oli matkaa vielä kuitenkin pari kilometriä. Kilometrin verran kiskottuaan se rauhoittui hieman mutta pysähtyi kuuntelemaan jokaista kuuluvaa pamausta ja kiirehti taas kotiinpäin. Kun auto tuli näkyviin oli Otossa hieman pitelemistä, niin kiire sillä oli turvaan.

Ruu oli koko matkan loikkinut ja juoksennellut irrallaan eikä se näyttänyt reagoivan mitenkään pamauksiin eikä Oton omituiseen käytökseen. Ainoastaan sillä on nyt korvat vähän hukassa tyttöjen tuoksujen takia ja pari kertaa jouduin sen hakemaan lussuttamasta kusia.

Nyt kotona Otto meni heti majaansa yhden vaimean pamauksen kuultuaan. Saas nähdä joko nyt on aika kokeilla Dogcalmia. Eilen se sai tolkuttoman paniikin iltapissilenkillä joistakin pamauksista (mistä lie noita pommeja joku saanut kun niiden myynti alkoi vasta tänään). Eli tänään illalla on odotettavissa vielä enemmän pamauksia, ja iltapissille nuo on kuitenkin vietävä.

Ai niin, Torstai:n ulkoilupuku oli huippuhyvä!

Rentouttavaa joulunaikaa

2008-12-22T12:07:00.001-08:00

Lisää tokopohdintaa

2008-12-21T01:51:00.000-08:00

Huomasin eilen joitakin asioita joita en kuitenkaan tohkeissani muistanut kirjoittaa.

1. Ruuta ei kannata vapauttaa tokokokeen aikana missään välissä. Se kestää pitkänkin pätkän työtä (onhan se hirmuisella työmotivaatiolla varustettu ehta porokoira) ja vapautus kesken kaiken saa sen ratkeamaan jumalattomaan haukkuun. Joko sillä on vaan niin hianoo että se tursuaa yli, tai sitten se ei ymmärrä että "Miten niin vapaa?!? Haloo mutsi, nyt on tärkee hetki! Ei tää loppunu vielä!"

Ruuta siis pitää liikkeiden välillä vain hyvin rauhallisesti ja ihailevasti kehua. "Hieeeenosti. Hyvääää". Ja kyllä Ruu tietää ja vaistoaa kun ohjaaja on Hyvin Tyytyväinen.

2. Ruulla ei tavallaan ole seuraamiskäskyä. Se seuraa lähes kaikilla kehoituksilla, ja ainoa millä sen saa jäämään paikalleen on "Odota". Kun sille tulee työmoodi päälle se on liimautunut vasempaan jalkaan kiinni kuin... noh, liimattu. Välillä kun sen koittaakin vapauttaa ja ottaa askelia pois sen luota, niin se tekee hienoja askelsiirtymiä. :)

Tietenkin sitten kokeessa jos ohjaaja jännittää kuin järkeä vailla, niin Ruu pitää pientä hajurakoa että "Mikä sua nyt taas riivaa??? HAU HAU!"

Möllitoko

2008-12-20T09:09:00.000-08:00

Herwoodin Hauvat järjestivät koululaisilleen pikkujoulut johon kuului mm. möllitoko. Molemmat koirat osallistuivat juoksukisaan ja Otto makkarannappauskilpailuun. Otto oli makkarannappauskilpailussa jaetulla ensimmäisellä sijalla.

Ruu osallistui möllitokon ALO luokkaan. Pisteet ja jaarittelut tässä:

Luoksepäästävyys 9
Paikallamakuu 10
Seuraaminen hihnassa 8½
Seuraaminen vapaana 8½
Liikkeestä maahanmeno 9½
Luoksetulo 9
Liikkeestä seisominen 7½
Hyppy 10
Kokonaisvaikutus 8

YHT: 179/200

Sijoitus 1.

Ja kootut selitykset:
Luoksepäästävyys oli oikea yhden porokoiran show. Ruu esitti kaikki haukkumiset ja hääräämiset ja pyörimiset. Ainoa mitä ei nähty, oli arkuus tai aggressiivisuus. Mä olisin antanut tästä meille vitosen virallisissa kokeissa - jos sitäkään. Mutta nythän oltiinkin mölleissä ja hampaatkin tuli katsottua.

Paikallamakuu 2 min, mutta matkaa 10-15m. Sujui hyvin ja Ruu oli hiljaa edellisestä esityksestä huolimatta. Vierellä rotikka-mix ja toisella puolella borderterrieri, molemmat narttuja. Siinä koko aloluokan osallistujamäärä olikin. Pysyi maassa hyvin, ja nousi käskystä istumaan reippaasti.

Ruu aloitti yksilöliikeet toisena. Seuraamiset oli molemmat tismalleen samanlaiset. Istui perusasentoihin ok, ilmoitti joka käännöksestä haukahduksella, ja juoksupätkää tahditti muutamat haukut. Muuten innokasta ja erinomaisella kontaktilla tapahtuvaa seuraamista. Muuten ihan meidännäköistä seuraamista, poikittaa vähän, mutta eniten häiritsi haukku. Varsinkin kun palkkaa ei tullutkaan ja Ruu huomasi että ollaan töissä niin alkoi kierrokset nousta.

Liikkeestä maahanmeno oli loistava, mutta alku töksähti. Yritin taas koko tokoilun ajan matkia lobotomiapotilasta, jotten vaan villitse yhtään Ruuta, mutta tässä seuraamiskäsky oli kuitenkin liian laimea. Ruu ei ollut varma pitikö sen tulla mukaan. Liian reippaalla käskyllä se ampaisee suorilta kolme metriä eteenpäin haukkuen, joten pidin hillittyä linjaa. Kun sain Ruun mukaani toisella käskyllä, niin loppu oli suunnilleen kuin suoraan oppikirjasta. Joskin kävelin aavistuksen hitaammin kuin seuraamisissa.

Luoksetulossa jääminen oli hyvä, luoksetulon vauhti erinomaisen reipas, mutta loppuperusasento oli aika hukassa. Muutoin Ruu teki hyvät perusasennot, mutta ei ollut ihan varma että mitä tässä piti tehdä.

Liikkeestä seisomisessa annoin heti kaksoiskäskyn (seiso-odota), kun tiesin ettei Ruu muuten osaa liikettä. Muuten meni ihan hyvin, seisoi kiltisti paikallaan ja istui vasta käskystä.

Hyppyä ei olla yli vuoteen otettu kokonaisena liikkeenä, mutta mitäs siinä mittään. Jos osaa hypätä ja seistä, niin voi ne tehdä peräkkäinkin, meinasi Ruu.

Kokonaisvaikutus 8 haukkumisen takia, vaikka tekeminen innokasta onkin.

OTTO NAKIN NAPPAUS -KISASSA

RUU KALENTERIPOIKANA

Jälki & Toko

2008-12-14T05:35:00.001-08:00

Otto kävi jäljestämässä tonnikalalihaliemijälkeä joka oli tehty puolilumiseen metsään kohtuu vähäiseen aluskasvillisuuteen. Litran lorottelin lihalientä menemään ja jälki vanheni reilut 10 minuuttia. Otto lähti jäljelle hyvin, mutta tuuli oli ilmeisesti painanut hajua oikealle, ja kun en päästänyt Ottoa sinne sen meni pasmat sekaisin. Se tuli takaisin lihaliemivanalle, söi lunta johon oli tarttunut makua, melkein alkoi kierimään jäljen päällä, mutta ei kuitenkaan alkanutkaan, ja sitten se pissasi viereiseen kiveen. Lopulta se muisti mistä oli kyse ja se jäljesti loppujäljen hienosti. Lopussa oleva palkkapurkki oli Otolle ihan yhdentekevä ja se vain jatkoi mun jalanjälkien jäljestämistä. Min piti kutsua se takaisin syömään tonnikalat. Meni siis vähän miten sattuu, mutta tulipa haisteltua.

*** *** *** ***

Ruu tokoili. Alkuun otettiin ruutua ja jätin Ruuta eri asentoihin (istu/maahan/seiso) odottamaan kun kävin viemässä namialustalle nameja. Tämä oli kivaa. Sitten otettiin merkkiä, josta Ruulla ei siis ollut hajuakaan. Ohjasin sen namilla merkin taakse ja kehuin hurjasti kun se sitten seisoa tönötti merkin takana. Välillä jätin sen merkin taakse seisomaan ja kävin viemässä ruutuun namia ja tulin takaisin ja pyysin Ruun merkiltä ruutuun. Ruutu oli merkistä noin 10m oikealle.

Paikallamakuu sujui tavallaan hyvin. Ruu makasi hienosti paikallaan pari minuuttia mun ollessa 15 askeleen päässä, mutta puolet ajasta se kyttäsi mitä Merja ja Dina tekee, kun niitä ei ollut vielä saanut edes käydä moikkaamassa.

Loppuun ohjattua noutoa. Merkistä takaviistoon ohjatun kapulat molemmille puolille. Ruu odotti aluksi niiden viemisen ajan naama kapuloille päin. Sitten ohjasin sen merkille (eli perä kapuloita kohti) ja lähetin oikealla olevalle kapulalle. Hyvin haki, vaikka samassa suunnassa oli huippukiva ruutukin. Sitten ohjasin Ruun merkille ja jätin sen seisomaan siihen kun vein sen takaviistoon kapulan. (vasemmalla oleva kapula oli kokoajan paikoillaan). hyvin se seisoi paikallaan vaikka vein sen taakse kapulaa. Palasin takaisin Ruun eteen ja lähetin sitä hakemaan kapulan oikealta. Kapulan luovutus ihan vaan lennosta ilman mitään istumisia ja perusasentoja (kai nyt kun ei se niitä osaa). :D

Viikon kooste

2008-12-14T00:54:00.000-08:00

Ompahan taas ollut laiska emäntä joka ei ole ehtinyt/jaksanut/viitsinyt/muistanut kirjoitella kuulumisia. Tässä tulee kooste viikon tapahtumista, ainakin niiltä osin mitä laho pää muistaa.

Ruu osaa liikkeestä maahanmenon myös umpihangessa pellolla. Umpihanki etelän vetisissä olosuhteissa tarkoitti max. 20cm lunta. Mutta johan se kummallista kai olisikin jos porokoiran menoa lumi jotenkin haittaisi. Sivulletulo ja askelsiirtymät ovan kanssa jo hirmuisen hyviä (alokasluokkaa ajatellen, EVL:llään ei olisi vielä asiaa :D ). Näissä saa vain vireen kanssa olla hirmuisen tarkkana, kun se on nyt Ruun mielestä niin hieno juttu että haukku on herkässä. Ja kesken myyräjahdin toteutetut kutsut sivulle ovat aika nou nou. On jahdista niin kierrokset katossa, että sivulletulo oli toki hieno ja tarkka jopa, mutta ääntä piisaasi liikkeeseen enemmän kuin olisi tarvis.

Otto osaa karata. Se karkaa nykyään taas ihan kokoajan. Sillä on hirmuinen riistavietti. Mutta kun mä en tiedä mitä se käy puuhaamassa. Jos se löytääkin hirviä, niin se ei välttämättä hauku. Otto on kohta jo viisi vuotta. Mä olen koko viisi vuotta yrittänyt keksiä erilaisia tapoja kouluttaa sitä irtipitovarmaksi, kausittain onnistuen ja monesti epäonnistuen. Kun keksin jonkun uuden, tarpeeksi jännän ja mielenkiintoisen jutun, niin Otto on hetken lenkeillä ok ja pysyy matkassa ilman karkailua. Lopulta se kuitenkin aina toteaa että tää on jo nähty ja nenä vie metsälle.

Pyritään kuitenkin päivittäin ulkoilemaan irti, niin joka päivälle ei energia riittäisi murehtimiseen siitä että mihin se taas katosi, tai energiaa siihen että pystyisi keksimään taas jonkun uuden jutun pitää Otto näkyvillä. Myöskään hirmuinen määrä extraherkkujen syöttämistä lihomiseen taipuvaisella koiralla ei ole se hyvä ratkaisu. Yhtä en tosin ole vielä kokeillut: Maksalaatikon ampumista lusikalla ympäristöön. Mutta menisi siinä kilokaupalla Forssan looraa tunnin lenkin aikana...
Sitten on tietty kiinni pitäminen, mutta sitten se ei millään konstilla saa tarpeeksi liikuntaa. Pitäisi sitten olla edes polkupyörä ja sulat pyörätiet, mutta on sekin aika yksitoikkoista liikuntaa. Ja auttaako se kiinnipitäminen mitään kuurina? Loppuelämäänsä kun tuo ei voi kiinni olla jos sen meinaa hyvässä kunnossa pitää.

*** *** *** *** ***

Ruulla on Tärkeä Tehtävä. Kun tullaan kotiin ja ulos hissistä, niin Ruu saa kantaa avimen ovelle. Sitä kannetaan pää ylpeästi pystyssä, peppu hieman ilosta vatkaten. Avain luovutetaan minulle ja tarkkaan ja antaumuksella katsotaan miten sillä ovi avataan. Sen on oltava Tärkeä Tehtävä ja avaimen on oltava Tärkeä Kapistus, kun ikinä ei ole ilman sitä kotiin menty!
Kerran annoin avaimen Ruulle jo hississä kunnes huomasin mikä rako hissin ovella on jonnekin alakertaan ja kellariin asti. Kuitenkin liian suuri riski että avain tippuisikin juuri sinne. Sitten pitäisi jonkun hissisedän repiä koko hissi paikoiltaan jotta sen sieltä jostakin saisi - jos saisi sittenkään. Kannetaan siis vain tuo käytäväpätkä.

*** *** *** *** ***

Eilen oltiin Hedda-neitosen ja emäntäsnä Tuiren kanssa lenkillä. Otto yllättäin taas karkasi. Tai ei se ollut kuin ehkä vartin hukassa, mutta oli kuitenkin. Ja aiemmin lenkillä se oli näkyvissä, mutta niin hajumaailman transsissa, ettei sitä millään huutamisella/kutsumisella/karjumisella luokse. Ruu kuitenkin oli erittäin tyytyväinen kun kerrankin hänelle on hankittu samanmerkkistä naisseuraa! Meinasin aluksi että mitenköhän mahtaa Heddaa ahdistella kun nyt ei ole ollut kuin tyttöset mielessä, mutta Ruu olikin sitten herrasmies. Hengaili tyytyväisenä Heddan seurassa.

*** *** *** *** ***

Jaaha, sitten pitää valmistautua tekemään Otolle jälkeä ja myöhemmin tänään Ruun kanssa omat tokoreenit. Niistä mahdollisesti kirjoitusta sitten myöhemmin!

Tokoreeneissä

2008-12-07T07:49:00.000-08:00

[Seliseli alkaa] Ihan himmeen kiireinen viikko takana, tänään taas ainoa vapaapäivä koko viikolla. Metsälenkille ei tänään päästy joten Ruulla oli liikaa virtaa ja treeneihin lähdettäessä päänsärky kolkutteli jo ohimolla. [/seliseli loppuu]

Ruu oli aluksi ihan hieno. Se on tällä viikolla oivaltanut sivulletulon ilman nameja ja käsiapuja ja kamalaa käden tök-tök-tökkimistä. Se tuli siis hienosti sivulle ja tarjosi sitä joka väliin, mutta se myös haukkui, kitisi ja vinkui. Liikkeestä maahanmenonkin se on näköjään oppinut itsekseen vuoden tokotauon aikana. Meinasin silmät tiputtaa päästäni kun se teki sitä niinkuin se olis aina osattu (joskin tehtiin sitä normaalia hitaammasta seuraamisesta)!

Sitten Ruu joko kyllästyi (tähän en usko) tai sitten oli vaan niin hyviä hajuja sillä paikalla. Näitä hajuja valittelivat muutkin uroksen omistajat, joten mistä sitä tietää mikä juoksunarttu siinä oli käynyt. Ruu alkoi haahuilla ja haistella, merkkailla, pallo oli tylsä (!!!) ja namitkin vähän siinä ja siinä. Enimmäkseen se siis teki kyllä mun kanssa ja piti jonkinlaista kontaktiakin, mutta kaikki into ja hauskuus oli poissa! Askelsiirtymät sujuivat vielä jokseenkin ihan hyvin, mutta viimeiset liikkeestä maahanmenotkin olivat hyvin innottomia kun ne vielä aluksi olivat hienoja. Seuraamisen täyskäännökset saatiin puolivälin paikkeilla vauhtiin vielä pallolla.

Sitämukaa kun oma päänsärky vaan yltyi niin koirakin oli ihan muissa maailmoissa ja kitisi ja vinkui. Jos siltä alkoi vaatia, se alkoi haukkua. Ruulta harvemmin tarvitsee vaatia, kun se tekee todella mielellään ihan vapaaehtoisesti. Tänään me puhuttiin kyllä ihan eri kieltä, vaikka teknisesti Ruu oli joitakin asioita oppinutkin ihan hienosti. Mä silti mielummin pidän sen innosta soikeen porokoiran joka osaa vähän kaikee muttei mitään kunnolla.

Tarkemmin ajatellen... mietintöjä vielä iltasella.

Tuon joka päivä töistä kotiin Pipsa -sakemannin juoksutuoksuja ja tärppipäivät alkaa olemaan nyt. Ruu nyt illalla jopa yritti astua Ottoa, parina päivänä vaan laittanut päätä Oton selän päälle. Nyt se vinkuu ja kitisee, koittaa astua Ottoa, änkee, on menossa samaan majaan Oton kanssa, läähättää...
Jotta ehkä mun ei kamalasti kannata huolestua kun meni tänään vähän mönkään. Eipä sillä muu näytä olevan vialla kuin että sillä on tytöt mielessä, mutta olosuhteiden pakosta sitä homottaa. :D Otto pitää kovaa kuria eikä siedä yhtään selkään hyppimistä. Ruu on silti sitkeä...

Tokoti tokoti

2008-11-30T07:39:00.000-08:00

Aamusella oli koirat juoksennelleet tunninverran metsässä, joten Ruulla oli aika sopiva vire päällä kun suurimmat höyryt oli päästelty.

Luoksetulo 1: Ensin treenattiin pelkkää koiran jättämistä. Otin Ruun sivulle ja jätin sitä siihen istumaan. Aloitin ihan vaan viidestä askeleesta ja palasin aina palkkaamaan. Edettiin hyvin 20 askeleeseen saakka. Palkkasin paljon niin että kun palasin koiran vierelle niin heitin sille pallon taaksepäin samalla vapauttaen koiran. 25 askeleen matkalla Ruu nousi kerran seisomaan, jonka jälkeen tein monta lyhyen matkan odottamista ja pidensin taas matkaa. Lopulta saatiin pari onnistunutta 25 askeleen matkaakin. Ei siis muita ongelmia kuin yksi seisomaan nousu.

Askelsiirtymät 1: Yhden askeleen askelsiirtymä oikealle. Olen kahden viikon ajan ruokakupilla harjoitellut Ruun kanssa SIVU-käskyä ja oikeaa asentoa, ja parannusta oli selkeästi tapahtunut. Ohjasin askelsiirtymässä namilla, mutta suurta ohjausta ei edes tarvittu, kun Ruu tuli hienosti oikeaan paikkaan ja asentoon.

Luoksetulo 2: Luoksetulon vauhtitreeniä - ei ongelmia! Jätin Ruun istumaan ja menin itse kauemmaksi aloittaen 10 askeleesta. Kutsuin Ruun luokse ja kesken matkan vapautin Ruun ja heitin sille pallon taakseni. Pidensin matkaa nopeasti 20-25 askeleeseen ja vauhtia ei ainakaan puutu! Tein väliin pari pelkkää jättöä ja palasin palkkaamaan, jottei Ruu ala ennakoida ja juoksennella etukäteen luokse pallon toivossa. En ongelmia tässä harjoituksessa.

Askelsiirtymät 2: Yhden askeleen askelsiirtymä vasemmalle. Tämä tuotti enemmän pohdintaa ohajaajalle kuin koiralle. Kun sain omat jalkani sopimaan liikkeeseen ja palkkauksen oikealle kohdalle, oli tämäkin Ruulle yllättävän helppoa. Kuitenkin vähän se oli hämmentävää/kuumentavaa Ruulle kun piti hoksata tulla sivulle näin oudosti, niin jätin nämä toistot hieman vähemmälle. Tehtiin kuitenkin hyvät ja onnistuneet siirtymät eikä Ruu ehtinyt kuumuta liikaa tästä harjoituksesta.

Luoksetulo 3: Loppuperusasento. Koira istumaan ja itse kolmen askeleen päähän ja luoksetulokutsulla koira sivulle. Ruu siis tulee luoksetulossa suoraan sivulle. Namilla homma on muuten ihan helppo juttu, mutta Ruu tökkii voimakkaasti mun namikättä saadakseen namin (vaikken antaisi sitä ennenkuin tökkiminen on loppunut). Kädellä ei tarvitse edes ohjata, kunhan se nami vain on siinä, niin Ruu osaa kiepsahtaa oikealle paikalleen. Koitin sitten niin että nami on vasemmassa kädessä, mutta koiran ollessa oikein sivulla palkka tuleekin oikeasta kädestä. Tökkiminen väheni hetikohta paljon, mutta sitten Ruu jäi hieman empimään että siltikö kuuluu tähän vasemmalle tulla sivulle? Palkkasin sitä sitten satunnaisesti oikealla ja vasemmalla kädellä. Tähän pitää jatkossa miettiä hieman suunnitelmaa. Vahvistaa Ruun käsitystä ja varmuutta oikeasta paikasta, mutta kuitenkin niin että käden tökkiminen loppuu.

Liikkeestä seisominen: Ruu alkoi olla jo hieman väsynyt koko tunnin treeneistä (ei pidetty juuri yhtään taukoa! Tosi fiksua...). Mutta Ruu on sitkeä pieni porokoira joka rakastaa työtä. Se siis yritti kaikesta huolimatta. Pysäytin Ruuta kiepsahtamalla sen eteen ja sanomalla SEISO-käskyn. Tein aluksi naksuttimella ja namilla mikä sujui kohtalaisen hyvin. Ruu reagoi heti liikahtamalla jos annoin tahattomia vartalo"apuja", eli jos mun yläkroppa tai namikäsi veti tai työnsi Ruuta johonkin suuntaan. Otin muutaman seisomisen myös pallolla jossa vapautin Ruun heti sen ensin seisahdettua ja heitin sille pallon taaksepäin jottei se pyrkisi askeltakaan eteenpäin. Pallo ei enää ollut huippusuperkiva juttu, mutta kiltisti Ruu lähti pallon perään ja toi sitä takaisin. Otin sitten vielä muutaman onnistuneen seisahtumisen naksulla ja namilla.

Hirviperhe

2008-11-28T09:34:00.000-08:00

Oltiin tänään ulkoilemassa metsässä ja pellolla 1 ½ h. Hetken ulkoiltuamme Rekku ja Paula liittyivät joukkoomme. Tavattiin metsässä kolmen hirven hirviperhe, mutta koirat tulivat nopeasti takaisin, kun nämä hirvetpä eivät lähteneetkään karkuteille. Jos en olisi nähnyt hirviä olisin jo ihmetellyt että mitä ne haukkuu kun ääni ei etenekään kohti horisonttia. Kierrettiin lenkki metsässä ja takaisintullessa tavttiin samat hirvet suunnilleen samassa kohdassa kuin aiemminkin. Koirat tulivat taas kutsumalla ja viheltelemällä takaisin josta saikin sitten tietenkin taas palkkaa. Pitäisi olla enemmän tuommoisia hirviä jotka eivät vaivaudu kävelyvauhtia kovempaa kaahailemaan, niin saisi koirat opetettua pois mokomasta jahtipuuhasta.

Aamutuimaan klo 06.00 ennen töihinlähtöä ulkoilutin koiria, niin meidän sisäpihalla hengaili kettu. Kettu tosin lähti hipsimään onneksi pois kun se näki koirat. Mun unenpöpperöiset koirat eivät kylläkään huomanneet yllättävän lähellä olevaa kettua, mutta hajun ne bongasivat kun ketun kulkureitin yli käveltiin.

Ruu 3v

2008-11-26T09:36:00.000-08:00

Ruu täytti tänään täydet 3 vuotta! Juurihan se oli pieni peenu vasta...

Synttärilahjakuvia:

Ruu ja Masi Pallopää

Mulkosilmät

Masin käsi lähti irti!

Juu, irti on.

Vähän käytiin myös irrottelemassa lumisella pellolla ja iltapuuhiksi koirat saivat luut.

Kiireinen viikko ja EH/1

2008-11-23T08:21:00.000-08:00

Keskiviikko
Lähdettiin Rekun ja Paulan kanssa metsälenkille. Suunnitelmissa oli tehdä tunnin lenkki puomitiellä ja metsässä. Paula ehdotti ensin lenkkipaikaksi Makkarajärveä, mutta halusin ehdottomasti puomitielle "kun siellä ei koskaan ole muita". Lenkki sujui hyvin sitä lukuunottamatta että hetikohta hetken ulkoiltuamme Otto hävisi vartiksi jonnekin. Takaisin se tuli huuteluiden ja Ruun ja Rekun haukuttamisen saattelemana kieli pitkällä roikkuen. Jossakin se oli juossut kun oli hengästynytkin.

Puolitosissani siinä sanoin että taidan tuohon tielle tullessamme ottaa koirat kiinni, kun Otolla ei ole korvia taas tänään. En sitten ottanut. Olisi pitänyt. Otto oli metsässä ja Ruu meni katsomaan mitä Otto tekee. No Otto oli jäljestänyt ja löytänyt hirven/peuran, jota Ruu sitten iloisesti alkoi haukkumaan ja sinne ne meni. Ruun haukku vaan kaikkosi yhä syvemmälle metsään. Meni 10 minuuttia, meni vartti. Mä aloin huolestua (onneksi koirilla oli heijastinliivit ja vilkkuvalot) kun Ruukaan ei tullut takaisin. Me haukutettiin Rekkua, mä huusin koiria nimeltä, ja lopulta kun mikään ei auttanut mä pimeällä metsätiellä aloin ulvoa laumaani kasaan. 20 minuutin kohdalla tapahtui ihme. Otto tuli takaisin - ennen Ruuta. Sitä ei ole tapahtunut koskaan ennen ja sitten mä vasta huolestuinkin, että mihin Ruu on jäänyt. Päätin sitten ulvoa vielä hetken ja muutamaa minuuttia Oton jäljestä paikalle saapui hyvin väsynyt Ruu. Se juoksi pää riipuksissa ja kieli pitkällä roikkuen. Oli vissiin ollut hyvä reissu.

Autolle koiran lönköttelivat laiskasti mun perässä, eikä niitä näyttänyt enää kiinnostavan metsäneläimet.

Lauantai
Mä olin ajatellut nukkua ainakin kymmeneen, mutta jollakin porokoiralla iski aamulla klo 8.00 aamuherkkis ja se herätti mut. Tai ei se herättänyt, se vaan oli hellyydenkipeä. Se kiipesi mun viereen ja tökkäisi kuononsa mun suuta vasten. Sitten se käänsi kylkeä. Se laittoi päänsä mun tyynylle ja ähkäisi. Se käänsi uudelleen kylkeä ja ohimennen nuolaisi mua poskesta. Enkä mä sitten enää saanut nukuttua.

Pakkasin koirat autoon ja lähdin metsään. Heti alkumetreillä näin hirven jäljet lumessa. Koiratkin näkivät ne, ja haistoivat. Hetken Ruu hääräsi ympäriinsä ja lähti sitten tomerasti jäljelle Otto perässään. Mua nauratti, en edes kutsunut koiria pois. Ruu lähti nimittäin väärään suuntaan. Tai sitten se hirvi oli kävellyt takaperin. Parissa minuutissa koirat tulivat kutsuttaessa takaisin kun ei hirveä näkynyt. Jatkettiin lenkkiä. Otto ajoi jonkin helvetinkokoisen metsäkanalinnun puuhun. Lintua en nähnyt, mutta sen jäljet lumessa. (Ja Koirat puun alla kyttäämässä saalistaan). Ei ollut mikään ihan pikkutirppa. Koirat vetivät hepulirinksaa keskenään pitkin lumista metsää ja kivaa oli. Tunti reippailtiin ja palattiin kotiin.

Välipalaksi koirat kalvoivat luuta, ja taas jaksoi. Illalla käytiin vielä yli tunnin lenkki hihnassa. Kierrettiin ruskon kautta näyttelijänkaaren ja näyttelijänpuiston kautta kotiin.

Sunnuntai
Käytiin Jyväskylän KV näyttelyssä tuloksena AVO EH/1. Ei mitään hurjaa menestystä mutta ihan hyvä tulos ja kiva arvostelu kumminkin. ERI:ä ei sadellut muutakuin valioluokan koirille (ei edes kaikille) ja yhdelle junnunartulle. EH/1 on siis ihan hyvin. Tuomarin sanojen mukaan palkintosijaa laskivat liikkeessä selälle kaartuva häntä ja jyrkkä lantio. Arvostelun voi lukea Oton ja Ruun sivuilta Ruun näyttelytuloksien kohdalta. Otto ja Ruu Samalle sivulle pääsee tuosta oikealta valikostakin...

Tokotreenit

2008-11-16T08:38:00.000-08:00

Ruu tokotreeneissä
Aloitettiin liikkeestä seisomisella. Mulla oli hyvä suunnitelma käyttää koiran eteen pyörähdystekniikkaa pysäyttääkseni sen, mutta olin jotenkin tumpelo namien kanssa. Välillä nami lipsahti liian aikaisin Ruulle tai takertui sormikkaisiin jolloin palkkaus oli hieman ontuvaa. Lisäksi käskysana on hieman hakusessa. Olisiko se SEISO joka kylläkin on käytössä myös näyttelyissä seisottamisessa vaiko ODOTA joka on käytössä mm. paikallamakuussa (tai metsässä kun koira on menossa liian kauas). Loppuviimein homma eteni kuitenkin ihan ok, kunhan nyt vain muistaa ottaa maltilla eikä oleta että se hetikohta jo osaa sen. Liikkeen harjoittelun lopuksi jätin Ruun seisomaan ja poistuin pari metriä sen luota ja palasin palkkaamaan. Tässä käytin odota-käskyä joka meillä kutakuinkin tarkoittaa että "odota siinä asennossa mihin sut jätin". Tämä toimi hyvin.

Seuraavaksi oli vuorossa hihnassa seuraamista ja käännöksiä. Jos muistan tehdä käännökset huolellisesti, askeltaa samassa rytmissä mutta hieman lyhentää askelten pituutta, niin Ruu pysyy käännöksissä hyvin mukana. Suoralla seuraamisessa on ongelmana poikittaminen ja välillä edistäminen. Samoin palkkaus on hankalaa, kun jos Ruu seuraa hyvin, niin se alkaa poikittaa kahta kauheammin kun kaivan namia taskusta. Se kuitenkin seuraa maltillisemmin kun ne namit olisivat taskussa eikä kädessä. Yritettiin myös sitä että palkka tulee multa suusta ja niin että Ruu ei tiedä palkan olevan mun suussa. Tämän se hoksasi kuitenkin heti ensimmäisen yrityksen jälkeen, ja poikitti ja edisti taas paljon enemmän, jotta se näkisi mun suun paremmin... Pitänee harkita naksutinta tähän, se vaan pitäisi ehdollistaa uudelleen, kun ei sitä ole aikoihin käytetty. Naksuttimen ongelma on myös siinä että mä aina unohdan sen kotiin.

Otin omatoimisesti ohjelmaan myös sivulletuloharjoituksia. Heti kun mulla on nami vasemmassa kädessä ja käsi alhaalla suorana, niin Ruu hakeutuu automaattisesti sivulle niin ettei meinaa ehtiä käskyttää. Ilman namia se saattaa haukkua eikä oikein tiedä mihin kohtaa sen pitäisi tulla. Tai siksi se haukkuukin kun se ei ymmärrä. Pelkkä käsky ei oikein sano sille mitä siltä halutaan. Jos se taas luulee että mulla on nami kädessä, se tulee oikein sivulle, mutta hamuaa todella voimakkaasti mun kättä namin toivossa. Se on hieman huono lisä tähän liikkeeseen. Muut harjoitukset menivät kutakuinkin ilman haukkumista, mutta tämä aiheuttaa Ruulle epäselvyyttä ja sitäkautta haukkumista.

Luoksepäästävyyttä harjoiteltiin niin että meidän koutsi Mimmu seisoskeli 1,5 metrin päässä ja rupateltiin niitänäitä ja palkkasin Ruuta kokoajan ja se olikin hiljaa ja kauniisti kun ei ehtinyt muuta tehdä kuin syödä namia. Pari kertaa Mimmu siirtyi kaaressa meidän kummallekin sivulle tulematta kuitenkaan lähemmäs. Pääsin jo pitämään muutaman sekunnin tauon namien välissä eikä Ruu välittänyt "tuomarista". Tämä toistettiin myöhemmin toisen kerran.

Aika lopussa otin myös yhden lyhyen paikallamakuun itsekseni. Matkaa 10 askelta ja aika n. 30 sekuntia.

Otto ulkoilee
Otto on harjoitellut luoksetuloa ja kuulolla olemista. Perjantaina tunnin metsälenkillä Otto ei lähtenyt kertaakaan, joskin kahdesti mun piti korottaa sille ääntäni, että olen ihan tosissani ettei nyt lähdetä minnekään hirvijahtiin. Ruu oli mukana ja hyvin sujui lenkki molempien osalta. vastaan tuli yksi koirakin, mutta näin sen ennen kOttoa ja Ruuta ja otin ne kiinni.

Tänään Otto pääsi yksinänsä lenkille Ruun tokon jälkeen. Otto esitti vapaaehtoista hienoa seuraamista kun mulla oli nakkeja taskussa. Tunnin verran ulkoiltiin näyttelijänpuiston liepeillä ja haisteltiin uusia hajuja.

Otto kuulolla

2008-11-13T07:10:00.001-08:00

Lähdin koirien kanssa töiden jälkeen Ruskoon pellolle. Varustin koirat varuiksi heijastinliiveillä vaikka oli vielä aika valoisaa. Olin päättänyt että Otto ei karkaa. Tekisin kaikkeni, että Otto ei karkaa - enkä aio pitää sitä flexissä. Varustauduin järjettömällä läjällä frolickeja, jotka ovat tällä hetkellä suuressa suosiossa kun niitä ei ole varmaan vuoteen meillä ollut.

Päästin koirat irti ja pidin Ottoa tiukasti silmällä. Kutsuin sen useasti luokse, ja varsinkin silloin kun se alkoi tavallista enemmän haistella jotakin. Yksinkertaisesti myös komensin sitä, tai siis kerroin hyvin tiukalla äänensävyllä että nyt on parempi tulla ja heti. Iloiset kehut heti kun suunta oli mua kohden, tai kun edes huomio oli selkeästi minussa. Iso palkka ja paljon kehuja heti kun otto tuli luokse. Tässä ohessa heittelin Ruulle keppiä ja palkkasin toki sitäkin kun se tuli tai toi sen keppinsä heitettäväksi.

Kierrettiin pieni rinksa metsän puolellakin ja pidin alusta asti huolen että Otto ei mene 15 metriä kauemmas. Parempi pienempi ala vapaana juoksennella, kuin ulkoilla pelkässä flexissä niissä metsissä kun ei kohta voi karkailun kanssa irtikään pitää. Otto tuli hienosti luokse ja sai reilusti palkkaa. Välillä lähdin päättömästi juoksentelemaan ympäriinsä ja koirat siitä tietty kiinnostuivat, ja saivat taas palkkaa kun tulivat luokse. Tehtiin vähän kivellä kiipeilyä ja muutama luoksetulo. Ruu otti kerran varaslähdön mun perään (Otto pysyi paikalla), mutta muuten sujui oikein hyvin.

Lopussa Otto alkoi haistella jotakin hajua hyvin tiiviisti ja haahuilla ympäriinsä. Kutsuin - ei reagointia. Komensin - ei reagointia. Se oli jonkun jäljen alulla haistelemassa. Lähdin hillittömästi mölyten juoksemaan kohti Ottoa, se oli kuitenkin vielä sen verran lähellä että ehtisin juosta hyvin lähelle sitä. Vasta muutamaa metriä ennen kun olin oton luona se heräsi hajumaailmastaan ja jopa melkein säikähti mölyävää ja sinkoilevaa emäntää joka selkeästikin on tulossa päälle. Heti kun sain oton taas tähän maailmaan, pysähdyin mölyineni ja kutsuin sen iloisesti luokse, ja nyt Otto tuli (paljon palkkaa!). Se oli vain ensin herätettävä hajujälkien transsimaailmasta tähän todellisuuteen, jotta se edes voisi totella tai kuulla käskyjä.

Loppumatka autolle päin meni hyvin ja molemmat koirat olivat kuulolla vaikka vielä leikkivätkin keskenään. Kotona ne tosin joutuivat tassupyykille kun ne olivat korvia myöden kurassa...

Olohuonetokoa ja metsälenkki

2008-11-11T09:46:00.000-08:00

Aamutoko
Ruulle ruokakupin äärellä istu-maahan-istu. Vinkuu ja on pinkeenä joskin hommat hoituu nanosekunnissa, ruoka on vaan niin hieno asia.

Metsälenkki
Rekun ja Paulan kanssa metsälenkillä. Tarkkoitus oli pitää Ottoa flexissä mutta se osoittauti mahdottomaksi liukkaalla kivisellä polulla kun koira on solmussa jokaisessa oksassa ja pajussa mikä polun reunalla on. Lisäksi ihan itsekseni kaaduinkin kun oli niin liukasta, että Otto sai olla irti. Ruukin kuitenkin huiteli kaukana Rekun perässä. Mutta niinhän se Otto taas vapaaksi päästyään meni missä sitä huvitti, joskin se ei karannut, mutta sais kutsusta tulla vikkelämmin luokse. Nyt se jäi vaan haistelemaan mitä huvitti. Loppulenkistä kun sain useamman minuutin sitä huutaa taas, niin laitoin sen vielä flexiin.

Olkkaritoko
Yritin tokoilla illalla, vaikka ottikin taas kaikki asiat päähän niin pirusti. Lisäksi se oli hankalaa kun molemmat koirat yrittivät päästä namijaolle ja Ruu tarjosi kaikki osaamansa temput ja Otto esitti oravaa. Otin Ruun sivulle. Se ei oikein pysynyt missään vaan pomppi vieterinä istu-maahan-istu-maahan. Sivulletulot vaativat myöskin namiohjausta, joskin Ruulla on joku haisu siitä että kun siihen sivullepäin pyrkii, niin se on hyvä juttu. Vielä kun saisi asennon tarkaksi ja oikein ja suoraan.

Huomasin myös että jos itse istun lattialla niin Ruu menee maate eikä enää osaa istu-käskyä. Se vaan makaa mun edessä ja tuijottaa mun käsiä, vaikka kun olen seisaallaan niin katse on naamaanpäin.

Jätin molemmat koirat vierekkäin paikallamakuuseen. Ensin puolitoista minuuttia ja vapautus. Väliin jotakin puuhastelua ja uusi paikallamakuu, nyt 2 minuuttia. Kerran käskin Ruun olla hiljaa kun se alkoi vinkumaan (ruuat oli laitettuna valmiiksi...). Taas hetki lepoa ja viimeinen paikallamakuu. Käskin koirat maahan ja menin ruokien luokse. Minuutin kohdalla sanoin uudelleen odota ja laskin kupit lattialle. Kaikkiaan viimeinen paikallamakuu kesti 3 minuuttia. Pari kertaa Ruu käänsi itseään vähän lonkalle makaamaan, mutta pysyi hyvin maassa. Vapautus ruokakupille.

Epikset jaot

2008-11-10T09:28:00.001-08:00

Koirilla oli tänään epikset jaot. Otto joutui ulkoilemaan koko metsä(tie)lenkin flexissä, kun se on nyt ottanut taas ihan tavaksi asti karata ja haahuilla. Ruu sai olla irti, mutta Ruu ei poistunutkaan 20 metriä kauemmas, ja silti sillä oli tilaa/aikaa kaivaa myyriäkin. Jos kutsuin Ottoa eikä se tullut, yksinkestaisesti kelasin sen flexistä luokseni (ja mun luona sai namin). Ruu tuli joka kerta ekasta käskystä.

Kotiinpaluu ei ollutkaan sitten ihan niin hyvinsujuva juttu. Eteen ponkaisi 30 kg ajokoiraa flexissä ja omistaja ei näköjään tiedä missä sen flexin stop-nappi on. 8m rykäsyn jälkeen se koira vetää sitä tätiä perässään muutaman metrin, ja mä pelastaudun poikien kanssa ainoastaan väistämällä ripeästi takavasemmalle. Sen jälkeen ne jää meidän edelle pyörätielle haistelemaan ja mä odotan. Ja odotan. Lopulta yritän lähteä ohi kun tädillä ei ole mitään valtaa siitä mihin suuntaan koira menee, mutta eipä sitä niin vaan ohitellakaan kun se flexin stop-nappi on edelleen hukassa ja pyörätie vaan 5m leveä... Otto ja Ruu pysyivät yllättävän rauhallisina vaikka ajokoira haukkui päin naamaa. Ruu tosin haukahteli mokomalle tunkeilijalle, mutta ei vaikuttanut pelokkaalta eikä räyhännyt. Ehkä asiaa auttoi se että mä olin kuin lobotomiapotilas väistöliikettä lukuunottamatta, vaikka mun sisällä kihisi ja teki mieli alkaa huutaa jotta tekis jotain sille koiralleen. Yleensä jos mä tuohtuneena alan jotakin tekemään (huutamaan) niin koiratkin on ihan kireinä.

Iltatokoksi otettiin paikallamakuu ruokakupin avulla. Pojjaat vieretysten olohuoneeseen makaamaan ja aikaa 2 min. Reilun minuutin kohdalla sanoin jotta odota ja kävin laskemassa kupit lattialle. Kiersin vielä koirien taakse antamaan vapaa-käskyn, ja tyypit sinkosivat matkaan. Ruu olikin vaan bongannut lähimmäksi kupiksi Oton kupin jolloin huudahdin EI:n, mutta samassa Ruu meni omalle kupilleen. Pitää vaan ensikerralla olla tarkempi ettei ne pääse toistensa kupeille ettei tarvitse turhaan tuossa tilanteessa sanoa eitä, kun vapaa-käsky on jo annettu ja palkkaa kohti mennään.

Tokoa!

2008-11-09T08:06:00.000-08:00

Toko
Olin Ruun kanssa pitkästä pitkästä aikaa tokotreeneissä ja ihan ohjatuissa sellaisissa! Luovutin viime tokokisojen jälkeen, kun tuomari totesi että mun koiralla on liian kivaa, enkä osannut tehdä asialle mitään. Ja viimeisissä tokokisoissamme ollaan oltu aika tarkkaan vuosi sitten. Vuosi ja kuukausi. Mentiin eskariryhmään, kun ajattelin ettei me oikein osata yhtään mitää enää. Tunsin myös piston sydämmessäni kun näin miten Ruu nautti tekemisestä. Se istui mun edessä silmät teevadin kokoisena herkeämättä tuijottaen mua, että mitä seuraavaksi tehdään. Mitä seuraavaksi saa tehdä.

Aloitettiin seuraamisilla. Otin alkuun kymmenen metrin suoria seuraamisia eri tavoilla. Namilla imuttaen, nami ylempänä ja kokonaan ilman namia. Välillä kehuen, välillä ihan hiljaa seuruuttaen. kokeilin myös palloa mutta havaitsin sen hetikohta suureksi virheeksi. Se nosti kierrokset Ruulla niin tappiin ettei se pysynyt nahoissaan. Namillakin viretilaa oli ihan tarpeeksi. Lopuksi lisäsin loppuun ja alkuun perusasentoja namilla oikeaan kohtaan ohjaten. Näillä reiluilla avuilla homma oli Ruulle ihan helppoa. Otettiin myös pari juoksupätkää.

Istu-maahan-istu siirtymiset meni tuttuun tapaan. Vierellä Ruu menee maate vinoon ja joka paikassa sen meinaa jäädä kyynärpäät pari senttiä ilmaan kun se jo odottaa seuraavaa siirtoa. Sivulla tein maahanmenoja namilla avustaen Ruuta suoraan ja kyynärpäät ekasta käskystä maahan asti. Pallolla tehtiin muutamia kaukokäskytyyppisiä asennon vaihtoja parista metristä ja pallo lensi palkaksi välillä taakse, välillä sivulle.

Hyppyä kokeiltiin kylmiltään neljällä laudalla ja käskytin Ruun vain hyppyyn ja se perkule jopa muisti homman. Se kääntyi esteen jälkeen ja jäi käskystä seisomaan. Palkkasin tästä enkä ottanut tämän vaikeammaksi. Kerran ei hypännyt kun alkoi kakomaan suussa ollutta namia (jolla olin ohjannut sen perusasentoon) kesken matkan... Pari viimeistä toistoa palkkasin lelulla. Ei hullummin!

Paikallamakuuta tehtiin rivissä mutta omaan tahtiin. Jätin Ruun n. 7 metrin päähän ja kävin välillä palkkaamassa. Kerran se ehti nousta seisomaan vaikka makuut olivat ehkä noin puolen minuutin mittaisia. Lopulta se alkoi hiljaa myös vinkumaan. Tämä ei siis jostain syystä ollut Ruun mielestä kiva juttu. Lopetin hyvin lyhyeen ja vinkumattomaan suoritukseen.

Aamulla olin käyttänyt koirat vajaan tunnin lenkillä josta vartin verran piipahdettiin taas koirapuistossa hepuloimassa. Nyt iltasella lähdin Oton kanssa keskenäni lenkille kun se ei päässyt tokoilemaan. Kierrettiin Hervantaa semmoiset 40 minuttia reipasta kävelyä. Muut koirat ohitettiin hiljaa sivulla kulkien ja muutenkin Otto toimi kuin ajatus. Tosin mulla oli Ruun treeneistä jääneitä lihapullia, mutta silti.

Hepuli

2008-11-08T00:08:00.000-08:00

Olen tässä viikon sairastellut ja koirat on olleet tosi vähällä liikunnalla. Eilen lähdin sitten kävelemään tuonne koirapuistolle toivoen sen olevan tyhjänä. Alkuun sattui sopivasti vartin verran hihnakävelyä verryttelyksi, sillä koirat saivat ihan hillittömiä hepuleita puistossa keskenään. Lisäksi Ruu haki palloa ja Otto hepuloi yksinäänkin. Yleensä nuo koirapuistossa vaan haistelevat eivätkä keskenään oikein leiki, mutta nyt taisi virtaa piisata. Puolisen tuntia koirat siinä sitten painivat ja juoksivat hippaa jonka jälkeen lähdettiin kotiin. Saldona kuitenkin tunti ulkoilua.

Hetikohta Paula soitti meitä ulkoilemaan Rekun kanssa ja luvattiin pienen hengähdystauon jälkeen lähteä. Käytiin vielä Ruskossa juoksuttamassa koiria reilun puolentunnin ajan. Otto vaan oli ihan korvaton ja juostaviipotti pitkin metikköä hajujen perässä ja sai tietty Ruunkin innostettua mukaan. Saldona siis kaksi korvatonta mutta hyvinjuossutta koiraa. Noh, Ruu sentään vähän paremmin oli kuulolla, mutta kerran sekin vaan hävisi Oton perään eikä edes hyvin tiukkasävyinen kielto tehonnut.

Ostin eilen koirille uudet aktivointilelut joiden siisään voi laittaa nameja. Ruu oli tietenkin sitä mieltä, että jos ei ala namit tippumaan suuhun nopeammin, niin syön koko vekottimen hajalle. Ehjänä se edelleen on, mitä nyt yhteen reunaan on uponnut kulmahammas oikein kunnolla.

Sunnuntaikävelyllä

2008-11-02T00:17:00.000-07:00

Käytiin koirien kanssa aamulla kävelyllä kun aurinko paistoi ja joka paikka oli huurteessa ja kuurassa. Tunnelma oli ihanan rauhallinen ja koiratkin olivat jotenkin hyvin rauhallisia ja nuuskuttivat hajuja tarkasti mutta eivät jumittuneet mihinkään. Nautiskeltiin koko kolmikko aamuisesta kävelystä täysin rinnoin. Otto sai jopa jonkun löytämänsä roskan kanssa yhden leikkihepulin ja Ruu löysi kävyn.

Mutta jotta kaikki ei olisi liian täydellistä, niin homma rysähti kasaan juuri ennen kotiovea ja hissiä. Tiellä seisoi täti juoruamassa sedän kanssa ja tädillä oli koira, joka oli kokonaan toisella puolella pyörätietä, mutta onneksi edes kiinni flexissä. Ja onneksi me käännyttiin kymmenisen metriä ennen niitä kotiovelle. Koira alkoi haukkumaan ja Otto ja Ruu hieman skarppasivat olemustaan mutta tulivat molemmat nätisti ja hiljaa kanssani sisälle. (Mutta jos mun olis tarvinnutkin jatkaa suoraan niin siitä tädistä ja koirasta ei olis kyllä päässyt ohi, kun ne flexeineen veivät koko pyörätien ja vähän enemmänkin. Eikä se hilannut koiraansa lyhyemmälle vaikka näki toisen tulevan koirien kanssa kohti, vaikka sitten käännyttiinkin kotiin mutta mistäs se sen olis tiennyt.)

Seuraava puupalikkaomistaja tuli saman tien ulos hissistä kun me oltiin luultu jo päässeemme rauhassa sisälle. Hissistä popsahti ulos täti urosvillakoiransa kanssa. Sinänsä fiksu juu, että se pakitti takaisin hissiin, jotta me päästiin vähän väistämään rappusten reunalle. Sitten se tuli sieltä hissistä pois mennäkseen ulos, mutta jäikin ulko-ovelle lässyttämään koiralleen että "äläs nyt, ne on kavereita vaan!". Jaa kavereita? kolme urosta ahtaassa rappukäytävässä? Teki mieli just alkaa kirkumaan/karjumaan/huutamaan, että jos nyt vaan menisit ulos siitä, mutta sitten se tajusi sen itsekin kun mun koirilla alkoi nousta kierrokset kattoon.

Lopulta päästiin sitten ehjin nahoin kotiin, mutta täällä on tullut niin paljon ihme tilanteita että Ruun ohitukset on kyllä menneet vähän takapakkia, eikä itselläkään ole energia riittänyt erinäisistä syistä nyt siihen panostamiseen. Jotta kai se yksi puupalikka löytyy täältä ihan omien koirien narun päästä.

Karkailukausi

2008-10-31T07:09:00.001-07:00

Koirilla on joku karkailukausi menossa. Eilen ne olivat Petriltä lähteneet saman tien kun olivat autosta päässeet. Ilmeisesti jonkun elukan perään Ruun haukusta päätellen. Petri hälytti mut apuun etsimään ja matkalta Oton nappasinkin kyytiin, Ruu oli tullut jo takaisin.

Tänään sitten lähdettiin Rekun ja Paulan kanssa puomitielle, ja varuiksi olin laittanut koirille huomioliivit, valjaat joissa on heijastin ja vilkkuvalot. Matkaan vielä kanapullia (jotka tosin eilen ei ollut kelvannut kun reissuun piti lähteä) ja kas, koirat eivät lähteneet tietenkään mihinkään kun oli oikein varustauduttu. Eilen ei Petri ollut edes vilkkuja ehtinyt laittaa päälle, joten olin nekin laittanut valmiiksi vilkkumaan vaikka olikin vielä valoisaa. Aattelin että vilkkuuvatpahan sitten jos karkaavat ja kauankin meinaavat olla pois.

Ilmeisesti pitää pitää Otolle taas joku "näin ulkoillaan vapaana karkaamatta" -koulutuskuuri. Ruu ei yleensä lähde muutakuin Oton matkaan.

Terve ku pukki

2008-10-26T07:52:00.001-07:00

Ruu näytti mahataudistaan, tai mikä ikinä epäsopivan syöminen oli ollutkaan, selvinneen tuolla yhden päivän sairastelulla. Taas porokoira porskuttaa ihan entiseen malliinsa.

Otto kävi eilen vähän Nukan kanssa irrottelemassa Ruskossa Ruun vielä varuiksi huiliessa kotona. Tänään Petri käytti ne juoksemassa kun minä luuhasin maailmalla tekemässä haastattelua.

Oksutautia?

2008-10-24T11:21:00.001-07:00

Ruu pyysi yöllä pihalle. Tai en mä jotenkin ehtinyt mitään huomata mutta heräsin kun Petri lähti viemään sitä ulos asioilleen. Muutaman tunnin päästä aamulla lähdettiin uudelleen ulos ja taas tuli löysähköä (ja pahan hajuista!) tavaraa + kahdet oksut jalkakäytävälle. Kutistin Ruun aamuruuan puoleen desiin kahden desin sijasta. Päivällä Ruun oli ilmeisesti maha kipeä kun önisi ja vaihtoi paikkaa, tai paransi asentoaan ja huokaili ja önisi taas. Kovin oli herra vaisu päiväkävelylläkin ja kävin varuiksi ostamassa lääkäristä Intestinal-ruokaa.

Nyt illalla Ruu on syönyt reilut puoli purkkia intestinalin purkkiruokaa ja on muutenkin jo kaikin tavoin paljon pirteämpi. Toivotaan jotta menee pikaisesti ohi. Lääkäri kyllä sanoi että todella paljon on vatsatautia koirilla täälläpäin liikkeellä. Otolla ei ole onneksi ollut mitään oireita.

Ai niin, nähtiin me aamulenkillä kettukin! Citykettu jäi tuijottelemaan koiria hetkeksi tien toiselle puolelle ja sai koirat tietty ihan vauhkoiksi ja tarkkaan haistelemaan kohtaa josta kettu tien oli ylittänyt.

Ihmeellistä

2008-10-23T08:55:00.000-07:00

Joskus se vaan on niin että maailmassa on monta ihmeellistä asiaa. Meille tuli pesukone ja miten se olikaan aluksi hyvin kummallinen asia. Entisen päältätäytettävän sijaan meillä on pesukoneen luukku nyt edessä. Sehän on lasia ja siitä näkee läpi. Ja ne pyykit pyörii siellä sisällä! Piti pienen porokoiran tulla oikein toistamiseenkin katsomaan mokomaa vekotinta jossa sukat sun muut menee vaan ympäri ja ympäri! Ottokin tuli tarkastamaan jotta mitä siellä koko porukka kökkii jonkun vekottimen edessä, mutta kerran Otto vaivautui nokkansa työntämään pesukoneen luukkua vasten ja totesi jotta nähty. Mahtaisiko Ruu tästä eteenpäin osata viedä noutamansa ja löytämänsä sukat suoraan pesukoneeseen sen sijaan jotta se kiikuttaa niitä mulle? Jospa se siksi tarkkaili pesukoneen toimintaa niin kiinnostuneena?

Päivälenkille lähdettiin tänäänkin hirvien uhallakin puomitielle. Taisi koirille eilen kuitenkin pikkuisen tulla huoli yksin jäämisestä, kun molemmat pysyivät nyt niin lähistöllä ja Ottokin tuli joka kerta ensimmäisellä kutsulla jos oli poissa näkyvistä.

Heddan kanssa treffeillä

2008-10-22T10:37:00.000-07:00

On se ihan hirveetä ku o niitä hirviä. Hommahan meni tietenkin niin, että kävin hakemassa Tuiren ja Heddan ulkoilemaan meidän kanssa puomitielle. Koirat tietenkin edustivat parhaansa mukaan ja esittivät kaikki kamaluudet mitä ne ei normaalisti tee. Ainakaan niin paljoa. Ensinnäkin Ruu meinasi että "Jaahas, uus morsio" ja vikitteli Heddaa niin että ainakin mulla alkoi mennä hermo. Onneksi Hedda vähän palautteli Ruuta takaisin maanpinnalle ja lenkki sujui jokseenkin ihan hyvin.

Sitten mun koirat lähti. Otto oli jo valmiina jossakin hirvenjäljellä ilmeisesti ja Ruu meni Ottoa etsimään. Sitten kuuluu Ruun ajohaukku joka etenee nopeasti ja kauas ja kummastakaan koirasta ei näy eikä kuulu pihaustakaan. Voisin kuvitella jotta hirven löysivät. Me Tuiren ja Heddan kanssa jatkettiin lenkkiä ja tultiin jo autollekin eikä mitään näy huuteluista huolimatta. lähdin ajelemaan pikkutietä takaisnpäin edelleen huudelleen, kun yhtäkkiä taustapeilistä näkyy metsästä tielle loikkaava Ruu. "Tää tulis kyytiin!". Auto ympäri ja sitten Ottoa vielä huutelemaan joka pian näkyikin tietä pitkin vastaan jolkottavan. Reilut parikymmentä minuuttia tyypit olivat retkellään ja molemmilla kieli maata viistäen kun tulivat takaisin. Oli varmaan kiva reissu. Ainakin mun koirille...

Muutto jatkuu

2008-10-21T23:54:00.000-07:00

On olevinaan niin huono koiranomistaja, kun viikonloppuna koirat ei päässeet ollenkaan irtijuoksemaan kun ei muka muuton seassa ehdi. Kuitenkin ne ulkoilivat hihnassa joka päivä vähintään yhden tunnin lenkin. Eilen sitten ryhdistäydyin ja kiikutin koirat puomitielle juoksemaan. Vastaavasti ne nyt saivat olla irti, mutta lenkkeillä ehdin vain noin puoli tuntia. Tosin aamulla oltiin toinen puolituntia (tyhjässä) koirapuistossa. Muu aika iltaan asti menikin sitten tehdessä muuttoa. Koirat eivät nähtävästi muuta virikkeistämistä kaipaa kun muun ajan ne nukkuvat. Onhan täällä joka ulkoilukerta uusia hajuja haisteltavana ja koko muuttorumbassa ihmettelemistä. Keskenään ovat täällä olleet eripituisia aikoja, ja hyvin ovat pärjänneet.

Terveiset muuttolaatikoiden keskeltä

2008-10-19T22:59:00.000-07:00

Meidän ei pitänyt muuttaa vielä perjantaina, mutta koska hinku oli tietenkin kova ja edellisessä paikassa meno senkun alkkisten osalta koveni, niin päätimme nukkua edes yön rauhassa. Perjantaina siis muutimme patjat ja tietenkin Oton majan. Otto kiitollisena nukkuikin koko yön majassaan turvassa, mutta muuten koirat olivat tyhjässä ja vieraassa asunnossa sitä mietä että "Me ei muuten muuteta tänne".

Lauantaina muutettiin sitten isoimmat huonekalut ja läjä sekalaista tavaraa. Ruun mielestä emäntä sentään oli jokseenkin fiksu, kun Oton majan jälkeen paikalleen hyllyyn löysivät Ruun näyttelypokaalit. Asiat tärkeysjärjestykseen. :) Lopullisesti Ruu taisi hyväksyä muuton jo lauantaina, heti kun ruokasäkki oli muuttanut asuinpaikkansa uuteen asuntoon.

Ei vais, hyvin tässä on mennyt ja koirat ovat olleen ihan lunkisti, mitä nyt titenkin aluksi ihmettelivät paikkaa. Ne on täällä olleet jo hetkiä keskenäänkin ja hyvin on sujunut. On silti yksi asia mikä varsinkin Ruuta ihmetyttää: Liikennevalot! Mikä kumma siinä on kun tarttee pysähtyä niin pitkäksi aikaa tien viereen vaikkei autojakaan tulisi mistään? On siinä ihmettelemistä kun ei kaupunkikoira ole moisiin tainnut ikinä törmätä melkein kolmen vuoden kaupungissa asumisen jälkeen!

Hirvenkinttu

2008-10-15T23:22:00.000-07:00

Otto sai täällä koulussa kivalta eläintenhoitajalta hirven jalan. Kumpi sitten oli siitä enemmän onnessaan, emäntä vai koira. Otto alkoi kyllä jalasta syömään nahkaa karvoineen päivineen, joten päätin nylkeä jalan jottei Otto niitä karvoja söisi niin kovin. Pienellä ja terävällä linkkarilla vaan nylkemispuuhiin, ja Otto pääsi jatkamaan kalvamista. Lopultä päädyin nylkemään irti myös kannusvarpaat ja jonkunsortin nuljuluut ettei Otto niele niitä kokonaisena. Lopulta saatiin sorkkakin irti sääriluusta. Mitäpä sitä ei koiranomistaja koiransa puolesta tekisi.

Luu olikin niin hyvää jänteineen päivineen ettei otolle maistunut enää iltaruokakaan. Aamulla Otto sitten oksensi lattialle ne karvat jotka se oli ehtinyt syömään. Tai siis matolle tietenkin...

Muuten ollaankin sitten vaan hengailtu ja ulkoiltu. Doggien kanssa käytiin lenkillä tiistaina, ja Oton oveluus kävi Oton omaan nilkkaan. Ruun ollessa koululla Otto onnistui yllyttämään dogit riehaantumaan Ruun kanssa ja poistui sitten itse takavasemmalle koirien painiessa. Nyt Valpuri tietty kokeili että kukas kaveri tää olikaan, saikos sen tuupata kumoon. Ei saanut ei, Otto vallan hurjistui haukkumaan ja Oton piti taas uudelleenkouluttaa doggeja omiin pelisääntöihinsä. Äkkiä ne taas muistuikin kaikkien mieliin ja voitiin leikkiä normaaliin tapaan hippaa, kunhan Ottoon ei kosketa kovasti.

RuuVi -pennut

2008-10-12T07:29:00.000-07:00

Ruun ja Virkun RuuVi -pennut
Virkku oli yöllä synnyttänyt viisi pentua, joista valitettavasti kaksi oli kuollut synnytyksessä. Nämä kaksi olivat olleet paljon suurempia kuin muut, jopa yli puolikiloisia, muiden pentujen ollessa normaalin kokoisia noin 300g painoisia. Pennut kuolivat ilmeisesti liian pitkään kestäneeseen ja ahtaaseen synnytykseen, kun Virkulla oli ollut vaikeuksia ponnistaa niitä ulos vaikka supistukset olivatkin hyvät.

Henkiin jäi kuitenkin kolme hyvinvoivaa ja reipasta pentua joista 2 narttua ja 1 uros. Kaikki pennut ovat ovat mustia merkein. Emä Virkku voi onneksi hyvin ja selvisi synnytyksestä vaikka hankaluuksia olikin. Paljon pusuja Virkulle lähettelee Ruu!

Ruskossa
Kun yritys ulkoilla Ruun kanssa keskellä aurinkoista sunnuntaipäivää meni vähän mönkään, niin lähdettiin koko poppoo Ruskoon pellolle juoksentelemaan. Mukaan tulivat noutajaneidot Nuka ja Dina hovikuljettajansa Merjan kanssa. Petri räpsi joitakin kuvia, mutta useimmassa koirilla on pää maan alla myyräjahdissa tai vaihtoehtoisesti nenä ja koko naama ruskea mullasta myyräjahdin jäljiltä. Kivaa pojilla ainakin oli, nyt kotona molemmat pötköttävät sängyssä tyytyväisenä vajaan tunnin urheilusuorituksesta.

Ruu edistyy!

2008-10-12T03:09:00.000-07:00

Ruu on aika pätevä ukkeli. Nyt on parina päivänä tullut muutama tosi hyvä tilanne missä on päästy harjoittelemaan. Eilen odotettiin kyytiä tuossa meidän pihalla ja pyörätiellä n. 30m päässä meni toinen koira, keskikokoinen villakoira josta tiedän ettei se ainakaan tuommoisissa tilanteissa rähjää. Mulla oli siis molemmat koirat siinä. Ja mitä ne tekee? Ruu vain istuu ja katselee tyynen rauhallisesti! Samoin Otto. Siitä tienasi tietty paljon nakkeja. Hetken päästä sama koira tulee takaisnpäin ja sama homma.

Olen yrittänyt valikoida palkkaamista niihin tilanteisiin joissa Ruu on vielä hyvin rauhallinen tai muuten käyttäytyy oikein, etten palkkaisi sitä huolestunutta ja kiihtynyttä mielentilaa.

Aamulla olin kaksin Ruun kanssa ja nähtiin se sama villakoira toisellapuolella tietä vähänmatkan päässä. Ruu käveli muutaman askeleen kohti ja oli hyvin tarkkaavaisena, mutta hihna ei kiristynyt eikä taaskaan ylitetty huolestumiskynnystä. Lopulta Ruu kääntyi mun puoleeni iloinen ilme naamalla: "Olin hyvä! Anna namia!".

Tänään koitettiin änkeä ulos pahimpaan sunnuntaikävelyruuhka-aikaan ja päädyttiin hyvin nopeasti siihen tulokseen että jospa pidempi lenkki tehtäisiin myöhemmin. Kaikki Hervannan koirat ja koirankusettajat olivat tietty päätyneet ulos aurinkoon. Ruun kanssa pongattii taas hyvä tilanne kulkea n. 40m kahden collien perässä. Toinen nahka ja toinen pörrö. Maleksittiin siinä ihan rauhalliseen tahtiin ja taas vain katseltiin niitä koiria. Ruu katsoi koiria - katsoi mua - sai namin - katsoi koiria - katsoi mua - nami... Ei mitään vetämistä eikä hihnan kiristymistä, ei karvojen nousua, ei mitään. Lopulta Ruu päätti kokonaan jottei niistä kannata olla edes kiinnostunut!

Sitten niille edellä meneville koirille oli tulossa ohitus (koira meni ristiin, ei ollut ohittamassa meitä) ja näin miten niiden collieiden hihna kiristyi. Siinä vaiheessa ylitin tien jottei Ruun tarvitse jännittyä jos niille tulee keskenään tilanne. Pari haukahdusta sieltä kuului muttei Ruu juurikaan kiinnittänyt niihin huomiota.

Makkarajärvellä

2008-10-11T10:41:00.000-07:00

Piipahdettiin pikaisella vierailulla Tammelassa mutta palattiin jo kotiin.

Rekku oli palannut takaisin cityyn metsästysreissulta, joten lähdettiin Rekun ja Paulan kanssa lenkille Makkarajärven maastoihin. Tunnin verran lenkkeiltiin ja koirilla oli hupia juosta kun kura lentää ja lutakossa loiskuu. Sen olivat näköisiäkin ja tassupyykki odotti kotona. Kuivatellessa oli kiva natustaa uusia luita ja tehdä niistä tietty keskenään välillä vaihtareita.