lauantai 14. syyskuuta 2013

Taikarumpulassa

Tänään vierailtiin Taikarumpulassa treffaamassa Oivan siskoplikkaa, ja Tuike-mummu ihmisineen oli mukana myös. Itseasiassa treffattiin Tuiketta jo edellispäivänä Rivieeralla, mutta eipä ollut kameraa mukana harmaan ilman takia.

Tämän päivän kuvia ehdin ottaa 10 ja sitten loppui akku. Melko klassista. Nekin harvat kuvat olivat ihan tärähtäneitä, kun kuka nyt vauhdikkaisen sisaruten perässä pysyy heti alkuhepuleissa? En minä ainakaan! Runolla ja Oivalla on kyllä ihan omanlaiset leikit ollut aina. En ole nähnyt Oivan leikkivän yhtään kenenkään kanssa yhtä antaumuksella ja intensiivisesti. Kumpikin vuorollaan roikkuvat toistensa niskavilloissa, vaanivat toisiaan ja liikkuvat muutenkin kuin peilikuvat konsanaan. :)

 



 
Lisäksi on tullut surffattua internetin ihmeellisessä maailmassa viimeinen kuukausi ja pohdittua IBD koiran ruokintaa. Englanninkielisiltä sivuilta tuntuu löytyvän eniten tietoa, mutta niiden selaaminen on hidasta vaikka englanti alkaakin taas sujua ja osa sairauteen liittyvistä termeistä tulla tutuksi myös lontooksi. Allergianappuloita moititaan niiden sisältämän erittäin runsaan viljamäärän vuoksi, joka puolestaan voi ylläpitää tulehduksia, eikä muutenkaan ole siinä määrin koiranruokaa IMHO. Raakaruokintaa moititaan (vaikka moni varsinkin tuolla ameriikoissa tuntuu vannovan sen nimeen sairauden hoidossa) koska IBD koiran suolisto ei pysty käsittelemään raa'an lihan sisältämiä bakteereita samalla tavalla kuin terveen koiran suolisto.
 
Olenkin tullut siihen tulokseen, että kokeilen Oivalle broilerin tai kalkkunan jauhelihaa (nappulan ohessa) hyvin keitettynä. Ja aluksi hyvin, hyvin pienellä annoksella. Ruuan tulisi olla hyvin sulavaa ja mieluiten melko vähärasvaista. Katsotaan sitten jos se sopii, että miten jatketaan. Liha kuitenkin on aika olennainen osa koiran ruokintaa, mutta raakaa en ainakaan tällä tiedolla uskalla lähteä kokeilemaan. Terveet koirat ovat asia erikseen, ja niille raaka liha ja luut on varmasti ihan pala kakkua. Ei muuta kuin takaisin internetin ihmeelliseen maailmaan tonkimaan tietoa ja miettimään mitä uskoa ja mitä ei...


Ei kommentteja: